Euroopan vaalitulokset kertovat, miten hyvin pakolaisongelman hoitamisessa on onnistuttu

Itse asiassa ratkaisua pitäisi juhlia. Saksan liittokansleri Angela Merkel toimi 4. syyskuuta 2015 oikein.

Hän teki eurooppalaisten arvojen mukaisen ihmisoikeuksia kunnioittavan päätöksen ilmoittaessaan, että Saksa ottaa vastaan Budapestiin pakkautuneet pääosin syyrialaiset, afganistanilaiset ja irakilaiset pakolaiset.

Inhimillisyys ei ole merkki heikkoudesta. Päinvastoin. Mistään juhlista ei silti ole mitään tietoa. Ja siihen on hyvä syy.

Kymmenen vuotta sitten tehty päätös oli eurooppalaisen kroonisen pakolaisongelman ”alkuräjähdys”. Oikeastaan mikään ei lopulta mennyt, kuten Merkel esikuntineen vakuutti, ajatteli ja toivoi.

Saksan johtaja ilmoitti orastavaa pakolaiskriisiä kauhistelleille saksalaisille muutama päivä ennen historiallista päätöstä, että ”me pystymme hoitamaan tämän”, saksaksi ”Wir schaffen das.”

Tänään vain harva Saksassa tai muissa EU-maissa suostuu varauksetta julistamaan, että miljoonien Eurooppaan pyrkineiden ja päässeiden tulva on pystytty hoitamaan, vaikka myös hyviä esimerkkejä onnistuneesta ulkomaalaispolitiikasta löytyy.

Käytännössä Merkelin johtamat hallitukset eivät kuunnelleet saksalaisten huolia riittävän herkällä korvalla eivätkä ottaneet riittävästi huomioon, mitä seurauksia syyskuun 2015 päätöksellä oli muissa EU-maissa.

Monista tavallisista eurooppalaisista tuntui, että Saksa yritti pakottaa Merkelin johdolla muun Euroopan hyväksymään jonkinlaisen ”avoimien ovien” pakolaispolitiikan. Näin ei tietenkään ollut, mutta tunne eli ja elää edelleen hyvin vahvana lähes kaikissa EU-maissa.

Se näkyy vaalituloksissa ja mielipidemittauksissa. Monissa EU-maissa ulkomaalaisvastainen laitaoikeisto on edelleen isolle osalle vaalikarjasta kaikkein houkuttelevin vaihtoehto.

Saksassa Merkelin päätös käynnisti Vaihtoehto Saksalle -puolueen uuden nousun. Nyt AfD on mielipidemittauksissa maan suurin puolue.

Juuri laitaoikeiston vyörytyksen vuoksi EU ja useimmat jäsenmaat ovat pian tehneet kaiken mahdollisen ja mahdottoman, jotta Eurooppa ei enää olisi houkutteleva kohde pakolaisille. Saksan syyskuussa 2015 henkiin herättämää ja myöhemmin parjattua ”tervetulokulttuuria” on nollattu hartiavoimin.

Uusien turvapaikanhakijoiden pääsyä EU-alueelle on vaikeutettu. Samalla on etsitty tehokkaita keinoja, joilla Euroopassa jo olevia pystytään mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja kevyin perustein palauttamaan takaisin.

Jo tehdyt ratkaisut ja myös valmisteilla olevat koettelevat laillisuuden ja kansainvälisten sopimusten rajoja. Kovan poliittisen paineen vuoksi päättäjät turvautuvat koviin toimiin.

Angela Merkel ei omaa vastuutaan kaikesta tästä ole suostunut myöntämään. Hän kiisti elokuun lopun tv-haastattelussa vaatineensa ja edellyttäneensä saksalaisilta liikaa todetessaan, että ”me pystymme hoitamaan tämän”.

Yhä edelleen tuo kuuluisa lause hallitsee kuitenkin saksalaista ja eurooppalaista ulkomaalaiskeskustelua, tarkemmin sanottuna estää järkevän sellaisen.

Eurooppa tarvitsee kipeästi lisää maahanmuuttajia taloudellisista syistä, mutta tulijoiden koulutustasosta ja sopivuudesta puhuttaessa sorrutaan poikkeuksetta ylilyönteihin. Ja täysin riippumatta kaikesta tapahtuneesta, EU-maiden on myös jatkossa tarjottava turvapaikka niille, jotka todistetusti turvaa tarvitsevat ja hakevat.