
Tihkusateen ja hiekoitetun asfaltin harmauttama tammikuun päivä sähköistyy. Satakunta opiskelijaa urheiluvaatteissa purkautuu Viikin monitoimitalon ovista iloisesti pulisten. Siniristilipulla koristeltu suuri kaiutin jytää.
Alkamassa ovat Helsingin yliopiston Viikin kampuksen opiskelijoiden Viikinmestaruuskisat.
”Kisat on omistettu urheilulle, biletykselle, uusien ihmisten tapaamiselle, onnistumisille, epäonnistumisille ja erityisesti viikkiläiselle yhteishengelle”, tapahtumaa järjestävän Sisu ry:n puheenjohtaja Emmi Mäkinen sanoo.
Viikin taloustieteilijöiden Vitan sinipaitainen joukkue luovuttaa kiertopalkintopokaalin järjestäjien haltuun, mutta uhoaa ottavansa sen kisojen päätteeksi takaisin.

Opiskelijaelämään kuuluu kurssien ja tenttien lisäksi monenlaisia tapahtumia. Useimmiten ne ovat opiskelijoiden itse ja itselleen järjestämiä. VM-kisat ovat Viikin opiskelijoiden poikkitieteellisen urheilujärjestön Sisu ry:n työn tulos.
”Vuoden päätapahtuman eli PM-kisojen järjestämisessä oli niin iso työ, että oli hyvä saada kaikki viikkiläiset mukaan”, kertoo Sisun varapuheenjohtaja Jesse Jaakonsaari.
PM-kisat eli Pohjoismaiden mestaruuskisat ovat maa- ja metsätaloustieteiden, bio- ja ympäristötieteiden, eläinlääketieteen ja farmasian opiskelijoiden urheilukisat, joihin tulee opiskelijoita kaikista Pohjoismaista.
Tänä vuonna kisat järjestetään Norjassa.
Sisu perustettiin vuonna 2021. Sen kautta eri alojen opiskelijat voivat tutustua toisiinsa yli ainerajojen.

Emmi Mäkisen mukaan tapahtuman joukkueissa on kaikkiaan 150 osallistujaa, 30 kussakin kuudessa joukkueessa. Yhdet tulevat paikalle enemmän urheilun, toiset juhlimisen vuoksi.
”Laidasta laitaan urheilu- ja juhlaväkeä.”
Juhliminen ja alkoholi mielletään tiiviiksi osaksi opiskeluaikaa. Sitä se toki onkin, mutta kun juomatavat muuttuvat, myös alkoholittomat opiskelijatapahtumat yleistyvät.
Esimerkiksi VM-kisoissa kisapaikoilla ei ole anniskelua.
”Mutta emme myöskään voi estää, jos jollain on alkoholia mukana”, Emmi Mäkinen sanoo.

Metsäalan opiskelijoiden punaiseen paitaan ja hirvihattuun pukeutunut Veera Korsimo kertoo osallistuvansa sekä urheiluun että iltajuhlintaan. Avauspäivän tärkeimpänä tehtävänä on edustaa Metsäylioppilaiden maskottina.
Päässä olevien hirvensarvien lisäksi Korsimolla on mukanaan myös hirvipehmolelu.
Ympärillä lentopallo-otteluiden alkuun valmistautuvat joukkueet lämmittelevät. Palloa koetetaan pitää ilmassa mahdollisimman monta kosketusta.
Tapahtumaan mukaan pyydetyt tuomaritkin alkavat jo kerrata sääntöjä.
”Vihellyksissä ei mennä ihan liiton sääntöjen mukaan”, osallistujia evästetään.

”Urheilu on minulle tässä tapahtumassa pääasia”, kertoo viidennen vuoden opiskelija Nestori Tähtinen.
Lentopallokentän laidalla valkoisessa paidassa seisova Tähtinen opiskelee pääaineenaan ympäristötieteitä. VM-kisoissa hän on mukana myös yhtenä joukkueensa ”chiefeistä”.
”Informoin joukkuetta, missä pitää milloinkin olla. Luon ryhmähenkeä, kannustan, olen esimerkkinä”, Tähtinen kuvailee rooliaan.
Ainejärjestöt ja muut opiskelijoiden yhteisöt ovat tärkeitä yhteisöllisyyden syntymiselle. Korona-aikana opintonsa aloittanut Tähtinen on nähnyt, mitä eristäytymisestä seurasi.
”Vanhemmatkin opiskelijat ovat päässeet mukaan, mutta tiedän myös porukkaa, jotka jäivät alussa pois, eivätkä myöhemminkään innostuneet osallistumaan.”

Viereisellä kentällä vihreässä paidassa pelaavien sampsalaisten riemu sen kuin yltyy. Peli selvästi kulkee. Sampsa on Viikin maataloustieteiden opiskelijoiden ainejärjestö.
Tiikeripuvun ylleen vetänyt Ben Bruncrona kertoo, että osallistujia oli helppo löytää.
”Ei tarvinnut houkutella, että saimme joukkueen täyteen. Mukaan pääsi ilmoittautumisjärjestyksessä.”
Sampsan menestystä tuulettaville Saara Erjalalle ja Saaga Liimataiselle opiskelijatapahtumat tarjoavat hyvää vastapainoa lukemiselle.
”Tapahtumissa verkostoituu ja ne tuovat hyvää lisää opiskeluun. Ilman näitä voisi olla aika kuivaa”, Liimatainen sanoo.
Erjala on samaa mieltä: tapahtumat tuovat eloa opiskelijaelämään. VM-kisoilta hän odottaa lentopalloa, koripalloa ja etenkin salibandya.
”Sähly on sampsalaisten laji”, hän sanoo.
”Tärkeintä ei ole voitto vaan murskavoitto.”
Seuraavaksi kentälle saapuvat Yliopiston farmasiakunnan (YFK) joukkue mustissa ja Vitan joukkue sinisissä paidoissa. Peli ja vastustajajoukkueelle kohdistetut pilkkalaulut alkavat.
”Viime vuonna meillä oli yhteisjoukkue biosfäärin kanssa ja tulimme hopealle. Nyt saimme oman joukkueen ja meillä on kova voitonjano”, kertoo YFK:n Olivia Pohja megafoni kädessään.
Vieressä seisova Jenni Silferberg on samaa mieltä.
”Tärkeintä ei ole voitto, vaan murskavoitto.”
Sanoista tekoihin. Mustapaidat nappaavat ensimmäisessä ottelussaan vakuuttavan 18 pisteen voiton lukemin 25–7.

Kolmen päivän aikana joukkueet kilpailevat lento-, kori-, jalka- ja käsipallossa sekä salibandyssa.
Kisojen lopuksi palkintopokaali vaihtoi omistajaa.
Vuoden 2025 Viikinmestaruuden voittivat sampsalaiset. Hopealle ylsivät Metsäylioppilaat.
Jaetulle neljännelle sijalle pääsivät elintarviketieteiden ja eläinlääketieteen opiskelijoiden yhteisjoukkue sekä Yliopiston farmasiakunta.