Kun Päivi Vähä-Jaakkola aloitti hirvenjuoksun, 15-vuotiaan piti ampua järeällä hirvikiväärillä. Nykynuoret aloittavat usein pienoiskiväärillä. Kuva: Jyrki Luukkonen
Hirvenjuoksun moninkertainen suomenmestari Päivi Vähä-Jaakkola luotsaa nuoria lajin pariin: ”Hirvenjuoksu opettaa suhtautumaan aseisiin kunnioittavasti”
Päivi Vähä-Jaakkola innostui hirvenjuoksusta jo lapsena. Hän lähti 9-vuotiaana suvun miesten mukana ampumaradalle, oppi ampumaan ilmakiväärillä ja huomasi osuvansa hyvin. Hirvenjuoksussa isoveli on ollut paras treenikaveri.Tilaajalle
Tarkka sihti on Päivi Vähä-Jaakkolan suurin vahvuus. Viime heinäkuun SM-kisojen metsästyshirvessä hän nappasi jälleen kultaa. Kuva: Jyrki LuukkonenPeuravaara, muistuttaa liikennemerkki vähän väliä maalaismaisemassa Punkalaitumella. Peurojen avulla löytyy myös oikea talo, jonka ulkoseinään on kiinnitetty kaksi isoa peurankuvaa. Ne on leikattu vanerista ja maalattu valkoisiksi.
”Itse tein”, Päivi Vähä-Jaakkola naurahtaa.
Peurankuvat antavat vihjeen siitä, että maa- ja metsätalousyrittäjä metsästää ja mieluiten juuri valkohäntäpeuroja.
”Nelilapsisessa perheessä kuluu paljon lihaa, ja peurat ovat olleet näillä seuduilla maanvaivana. Nyt sudet ovat alkaneet pienentää kantaa, mutta työtä riittää metsästäjillekin.”
Urheilussa Päivin tähtäimessä ei ole peura vaan hirvi. Hän aloitti 15-vuotiaana hirvenjuoksun ja hirvenhiihdon, metsästäjien suosimat luontoharrastukset, jotka toimivat sekä kehittävänä kuntoilumuotona että kilpalajina.
Missä hirvi lymyää
Syysaurinko kurkkii ikkunasta ja saa olohuoneen seinustan kimaltelemaan. Palkintokaapeissa välkehtivät Päivi Vähä-Jaakkolan, 40, pokaalit ja mitalit. Niistä noin 150 on hirvenjuoksun, hirvenhiihdon ja metsästysammunnan SM-kilpailuista.
Paljon ehtii saavuttaa, kun kilpailuvuosia on takana jo 30.
Lähdetään tutustumaan, millaisesta lajista on kyse. Metsästysseura Haukan ampumaradalla Päivi ottaa varastosta suuren, puisen hirvenpäätaulun ja pystyttää sen lähikuusikkoon.
”Hirvenjuoksussa ja hirvikävelyssä maastoon, yleensä metsäpoluille tai metsäteille, merkitään muutaman kilometrin mittainen reitti. Jossakin kohdin matkalla tulee vastaan tällaisia hirvitauluja, ja kilpailija yrittää arvioida etäisyyden niihin.”
Etukäteen ei tiedä, missä kruunupään kuvat odottavat. Arviointipisteestä niihin on matkaa vähintään 50 ja korkeintaan 200 metriä. Etäisyyden arvioinnista voi saada maksimissaan 300 pistettä. Jokainen virhemetri merkitsee kahden pisteen vähennystä.
Nyt Päivi arvioi, että hänen pystyttämänsä taulu sijaitsee meistä noin 70 metrin päässä. Kisoissa arviointi onnistuu häneltä ”välillä hyvin, välillä sinne päin”. Jokainen yritys kuitenkin ylläpitää ja kehittää tärkeää taitoa.
”Myös oikeassa metsästyksessä täytyy osata arvioida, miten kaukana riistaeläin on.”
Kisajärjestäjä voi viedä hirvenpään vaikka umpimetsään, mutta sen täytyy näkyä. Kuva: Jyrki Luukkonen
Juoksuvauhti ei saa nostaa sykettä niin korkeaksi, että ampumatarkkuus kärsii. Kuva: Jyrki LuukkonenMännikkö vie mukanaan
Arvioinnin jälkeen matka jatkuu. Jos nyt oltaisiin kisassa, Päivi panisi juoksuksi, sillä hirvenjuoksussa kello käy. Nopeimmasta ajasta saa täydet 300 pistettä, ja saman sarjan hitaammilla jokainen lisäminuutti vähentää kuusi pistettä.
Hirvikävelyssä ja talvisessa hirvenhiihtelyssä meno on rennompaa, koska aikaa ei oteta. Se antaa harrastusmahdollisuuden niillekin, joille eivät sovi vauhtilajit.
Päivi kertoo, että lajin liikuntaosuus pitää yllä fyysistä kuntoa ja tuottaa hänelle hyvää oloa.
”Kangasmaastossa, hiekkaisella maaperällä on ihana juosta. Harvassa männikössä ei huomaakaan, kun matka taittuu. Puuduttavalla soratiellä taas tuntuu siltä, ettei etene ollenkaan.”
Kesäkaudella metsästysseurat järjestävät paljon kilpailuja.
”Sen ansiosta minun tulee lenkkeiltyä ainakin kerran pari viikossa.”
Muuten lenkkeily helposti jäisi, koska maatila, iso perhe ja palkkatyö Huittisten Hankkijan puutarhavastaavana pitävät Päivin arjen täyteläisenä. Kuntoaan hän kohottaa myös kotitilan metsien taimikonhoidolla.
Kisoissa menestyminen on jäänyt hänelle jo toissijaiseksi. Hän on saavuttanut kaiken, mistä joskus unelmoi, oikeastaan enemmänkin. Nyt tärkeimmältä tuntuu opastaa lapsia ja nuoria hirvenjuoksun pariin. Omatkin lapset ovat innostuneet lajista ihan tuputtamatta.
Harrastuksessa ei ole alaikärajaa, mutta sitä on vaikea päästä kokeilemaan, jos lähipiirissä kukaan ei omista aseita eikä kuulu metsästysseuraan.
”Aina tarvitaan aikuinen, jonka ohjauksessa ja valvonnassa ampuminen on luvallista ja turvallista. Tällaisia asioita voin mahdollistaa muillekin lapsille kuin omilleni. Siinä ohessa tulee vähän kisailtua vielä itsekin.”
”Noin 70 metrin päässä”, kuuluu Päivin arvio hirvikuvan sijainnista. Harjoittelussa auttaa etäisyysmittari. Kuva: Jyrki LuukkonenTreenikaverina isoveli
Hirvenjuoksussa aseeseen tartutaan vasta reitin loppupuolella. Siirrytään siis takaisin metsästysseuran ampumaradalle ja kuvitellaan kisapäivää. Että tuolta hengästynyt Päivi hölkkää metsästä ampumapaikalle.
”Jos juoksee kauhean lujaa, on vaikea ampua tarkasti. Jos taas juoksee vähän hitaammin, pystyy ampumaan paremmin, koska syke on matalampi.”
Juuri ampumisesta Päivi, omaa sukua Mäkelä, ensimmäiseksi innostui jo pikkutyttönä, ehkä vähän verenperintönä. Aloittamiseen tarvittiin myös ripaus sisaruskateutta.
”Isäni harrasti ampumista, samoin setäni, pappani ja minua vuoden vanhempi isoveljeni. Veljeni pärjäsi kisoissa, ja siitä kerrottiin lehdissä. Itse harrastin pianonsoittoa, mutta siitä ei koskaan kirjoitettu mitään.”
Niinpä musisoiva pikkusisko päätti 9-vuotiaana lähteä suvun miesten mukana ampumaradalle. Hän oppi ampumaan ilmakiväärillä ja huomasi osuvansa hyvin.
”Ampumakisoissa oli hirmu kiva käydä, koska lapset saivat aina palkintoja. Se oli motivoivaa. Harjoittelu ei niinkään kiinnostanut. Teinivuosina treenasin kuitenkin paljon, kymmeniä tuhansia laukauksia ja pitkiä sarjoja. Silloin hankittu pohja on kantanut tänne saakka.”
”Edesmennyt pappani, joka asui meidän kanssa samassa pihapiirissä, valmensi ja kuskasi minua ja veljeäni silloin, kun isä ei ehtinyt. Isoveli oli minulle varmasti paras mahdollinen treenikaveri, SM-mitaleita pursuaa hänenkin kaappinsa.”
Ammunta ratkaisee hirvenjuoksun osa-alueista eniten. Tauluun jäävä pistemäärä kerrotaan lopputuloksessa kuudella. Kuva: Jyrki Luukkonen
Päivi Vähä-Jaakkola ampui näytteeksi kymmenen laukauksen sarjan 100 metrin päässä olevaan maalitauluun. Kuva: Jyrki LuukkonenKymmenen kymppiä
Jos oltaisiin vielä Päivin kotona, hän voisi etsiä maalitaulun, jossa jokainen laukaus on osunut kymppiin. Täydellinen onnistuminen kilpailutilanteessa tapahtui edelliskesänä.
”Se toi minulle ensi kertaa täydet 100 pistettä. Monta kertaa on tullut 99, ja tarkasta sihdistä minut tunnetaan. Ammunta on hirvenjuoksun ratkaisevin osa-alue, koska tulospisteet kerrotaan kuudella”, Päivi kertoo ja lupaa kokeilla, miten ammunnassa tällä kertaa kävisi.
Hän ottaa auton perästä esiin kilpaluodikkonsa, jonka hän sai palkinnoksi viisi vuotta sitten SM-kisoista.
”Pienoiskivääri on hyvä aloitteluun, mutta kun itse aloitin hirvenjuoksun, aseen piti sääntöjen mukaan sopia hirvenmetsästykseen ja ammuin hirvikiväärillä. Se oli nuorelle tytölle aika järeä ase.”
”Myöhemmin kaliiperivaatimus poistui, ja nykyään 13-vuotiaat ja sitä nuoremmat voivat ampua kiinteältä pystytuelta.”
Kilpailuissa asetta säilytetään telineessä ampumapaikalla. Nykyään aseissa on oltava turvanauha merkkinä siitä, että lipas on poistettu eikä piippuun ole jäänyt panosta.
On aika ampua. Päivi Vähä-Jaakkola nostaa korvilleen peuratarroilla merkityt kuulosuojaimet ja tähtää sadan metrin päässä olevaan maalitauluun. Kymmenen laukausta kajahtaa nopeassa tahdissa samalla tavalla kuin kilpailuissa.
”Vähän häiritsi valokuvaaminen, ei tullut ihan parasta minua.”
Sukupolvesta toiseen
Jäljellä on enää loppukiri. Oikeassa kisassa Päivi juoksisi ammunnan jälkeen maaliin. Lapset taas saattaisivat pysähtyä silläkin matkalla syömään marjoja.
”Oma kilpailemiseni on jo rentoa nautiskelua ilman menestyspaineita. Mutta aina, kun on lappu rinnassa, yritän loppuun saakka.”
Elokuun 2024 SM-kisoissa tämä rento jäähdyttelijä hävisi hirvenjuoksun naisten sarjan kullan yhdellä pisteellä.
Harrastuksessa Päiviä viehättää myös sen sosiaalinen puoli. Kisoissa tapaa vanhoja tuttuja ja saa uusia.
”Meille ja monille muille laji on koko perheen ja eri sukupolvien yhteinen harrastus. Se myös opettaa suhtautumaan aseisiin kunnioittavasti.”
Erityisen hienoa Päivistä on huomata luotsaamistaan nuorista sama, minkä hän itse nuorena koki. Joskus kaikki menee nappiin ja saa onnistumisen tunteita. Joskus taas epäonnistuu, mikä auttaa sietämään pettymyksiä.
”Nuoret oppivat, että kun asiat menevät pieleen, ei jäädä tuleen makaamaan vaan noustaan ylös ja jatketaan kohti uusia taisteluita.”
Nuorten innostaminen ja harjoittaminen on Vähä-Jaakkolalle nykyään harrastuksessaan tärkeintä. Kuva: Jyrki LuukkonenJuosten, kävellen ja suksilla
Hirvenjuoksu
Juostaan maastossa 4–5 km, nuorimmat ja iäkkäimmät vähemmän, ajanotto
Arvioidaan etäisyys kahteen 50–200 metrin päässä sijaitsevaan hirvenpääkuvaan
Ammutaan pystystä 10 laukausta tauluun 100 metrin päähän
Maksimipisteet 1 200, josta kolmannes juoksusta, kolmannes arvioinnista ja puolet ammunnasta
Hirvikävely
Kävellään maastoon merkitty reitti, ei ajanottoa
Arvioidaan etäisyys neljään hirvenpääkuvaan
Ammunta kuten hirvenjuoksussa
Maksimipisteet 1 200, puoliksi arvioinnista ja ampumisesta
Hirvenhiihto
Hirvenjuoksun talvivastine
Perinteinen hiihtotapa
Helpohkossa maastossa 7–9 km, nuorilla ja iäkkäillä vähemmän, ajanotto
Arviointi, ammunta ja pisteytys kuten hirvenjuoksussa
Hirvenhiihtely
Talviversio hirvikävelystä
Viestit
Hirvenjuoksussa ja hirvenhiihdossa kolmen tai neljän hengen joukkueina
Juoksumatka 2–3 km, hiihto 3–4 km
Yksi arviointi, ammunnassa viisi laukausta, ohilaukauksista sakkokierroksia
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2024.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
