Harmaanorjanhirvikoira Orvar kuului ennen Anderssonin isälle. Kuva: Jaana Kankaanpää
Daniela Anderssonille metsästys on enemmän kuin harrastus – ”Kaikki tietävät, että kun metsästyskausi alkaa, äiti on joka viikonloppu metsässä”
Andersson on kasvanut metsästykseen pienestä pitäen, sillä hänen isänsä oli metsäinsinööri, joka piti myös metsästyskursseja ja kenneliä.TilaajalleInkoo
Daniela Andersson rohkaisee naisia metsästysharrastukseen: ”Tässä hoidetaan riistakantaa ja ollaan mukana tiimissä. Metsästyksessä pitää olla nöyrä ja tarkka. Se ei ole leikkiä eikä missään nimessä urheilua." Kuva: Jaana KankaanpääParasta metsästyksessä on, kun näkee, että nyt koira löysi hirven ja hirvi menee suoraan passimiehen eteen, tulee onnistunut laukaus ja hirvi kaatuu heti, inkoolainen Daniela Andersson kuvaa.
”Passimiehet eivät aina jaksa odottaa, mutta olisi hyvä, että koira saisi vähän aikaa haukkua ennen laukausta. Haukku on hirvikoiran työ”, Andersson lisää.
Andersson on kasvanut metsästykseen pienestä pitäen, sillä hänen isänsä oli metsäinsinööri, joka piti myös metsästyskursseja ja kenneliä. Jo teini-ikäisenä Andersson suoritti metsästyskortin ja heti, kun oli mahdollista, hänestä tuli myös hirvenhaukkutuomari.
Opiskeluvuosina Turussa Andersson kävi silloin tällöin metsällä ja hirvenhaukkukisoissa, mutta avioiduttuaan ja perheen asuessa ulkomailla metsästys jäi vuosiksi.
”Kaipasin metsästystä ja varsinkin koiria. Kun muutimme takaisin Suomeen noin kymmenen vuotta sitten, aloitin taas. Aika nopeasti läksin ampumaradalle ilmakiväärihommiin ja harjoittelemaan koirien kanssa.”
Viimeiset puolenkymmentä vuotta Andersson on itse myös kantanut asetta, sillä kun hänen isänsä yllättäen kuoli, tytär peri isän aseet.
”Minulle riittää hirvikivääri, Sako 308 -malli 1970-luvulta, jolla isä on ampunut todella monta hirveä ja peuraa”, Andersson toteaa. Toki hänellä on myös esimerkiksi haulikko sorsajahteja varten, mutta enemmän hän sanoo olevansa isomman riistan perään.
Danielalla on joitakin trofeita olohuoneen seinällä, mutta hän korostaa, ettei ole varsinaisesti niiden perään. Onnistunut metsästyspäivä on tärkein. Kuva: Jaana KankaanpääPihalla tarhassa haukkuu harmaanorjanhirvikoira Orvar, 7 vuotta. Isän kuoltua tytär otti vastuun myös tämän koirista, ja silloin kaksivuotiaan Orvarin hän otti itselleen kokonaan.
”En ole metsästyksessä yhtä kokenut kuin isä, mutta koirat minä osaan. Olin aina mukana hoitamassa ja treenaamassa koiria kotona kennelissä ja kävin näyttelyissä, metsällä ja kokeissa”, Andersson kertoo.
Hänen ensimmäinen harmaanorjanhirvikoiransa oli nimeltään Basso, mutta sille kävi kurjasti.
”Se oli aivan ihana persoona ja hyvä hirvikoira. Se jäi junan alle juostessaan hirven perään metsästyksessä. Otin se todella raskaasti.”
Orvarin kanssa alku oli haastava.
”En tiennyt, etsikö se isää, sillä alussa se vain juoksi metsässä, ei mennyt hirven perässä”, Andersson kertoo.
”Treenasin vuoden ajan tosi paljon. Olin aina makkarat taskussa, aina, sisälläkin. Kun klikkasin kielelläni, koira tuli, kun se tiesi, että saa makkaraa. On tärkeää, että se tottelee, sillä haluan saada koiran pois metsästä turvaan, ettei se hauku siellä koko yötä. Täällä on kuitenkin susia.”
”Haluan saada koiran pois metsästä turvaan, ettei se hauku siellä koko yötä. Täällä on kuitenkin susia.”
Andersson asuu perheineen Inkoossa, mutta kuuluu Porvoon Vessöön eteläiseen metsästysseuraan, johon hänen isänsäkin kuului ja missä Anderssonilla on maita. Seurassa on noin viisitoista miestä ja kaksi naista.
”En ole edes miettinyt, että olen jotenkin erikoinen, kun naisena metsästän. Minut on aina otettu hyvin vastaan kaikkialla, mihin olen mennyt metsästämään koiran kanssa tai ilman”, Andersson kiittää.
Eläimen ampuminen ensimmäistä kertaa tuntui Anderssonista jollain lailla luonnolliselta.
”Tiesin, että peuroja on liikaa ja niitä pitää saada karsituksi. Kun ammun peuran, teen jotain hyödyllistä ja saan myös saalista.”
Andersson on lapsesta asti ollut metsällä isän mukana ja nähnyt, miten isä on ampunut peuran kytikseltä.
”Sitten hän toi sen kotiin ja kun ruho oli riiputettu, niin keittiön pöydällä isä ja äiti paloittelivat sen. Kun meillä syötiin lihaa, se oli melkein aina riistaa. Parasta lihaa, mitä on.”
Anderssonin äiti ei metsästä, mutta on ollut aina kotona ottamassa vastaan lihat, paloittelemassa ja kokkaamassa. ”Se oli luonnollista hänelle.”
Anderssonin puoliso ei myöskään harrasta metsästystä, mutta 15- ja 12-vuotiaat tyttäret ovat innokkaita ampumaan ilmakiväärillä. Joskus he ovat äidin mukana passissa tai ajojahdissa ja myös metsässä treenaamassa Orvarin kanssa ja ampumaradalla. Vanhempi tytär on pian ottamassa metsästyskortin.
”Eläimen nylkeminen on heistä kivointa, siihen he haluavat tulla mukaan.”
”Jos tykkää koirista, niin metsästäessä on mahtavaa tehdä yhteistyötä koiran kanssa”, Daniela Andersson sanoo. Kuva: Jaana KankaanpääRiistanhoidon eli eläinkantojen rajoittamisen lisäksi metsästyksessä on Anderssonin mielestä monta kiehtovaa ja hyvää asiaa.
”On todellista mindfulnessia olla metsässä joko yksin passissa tai koiran kanssa: katsoa, miten koira toimii. Koiratutkasta eli trackerista näkee, missä muut koirat ja koko jengi on. Se on varsinaista tiimityötä.”
Vaikka metsässä ei näyttäisi tapahtuvan mitään, siihen ei pidä tuudittautua.
”Täytyy olla koko ajan hereillä, katsoa, mistä tuulee, mistä tulee eläimiä. Kun päästän koiran, katson, mihin suuntaan se lähtee, ja huomaan heti, jos se on saanut vainun.”
Jos koira haukkuu saalista, niin se saa Anderssonin puolesta haukkua pitkäänkin. Hänellä ei tule aika pitkäksi. ”Voin mennä autoon juomaan kahvia tai jäädä metsään odottamaan ja antaa koiran tehdä työtään.”
Anderssonin lapsuudessa ei ollut koiratutkia eli koirien gps-paikantimia. Silloin kuunneltiin haukkuja.
”Jos oli hyvä koira ja hyvä ilma, haukku kuului jopa muutaman kilometrin päähän. Isä tiesi metsät niin hyvin, että osasi haukusta päätellä, että siellä kallion takana on hirvi”, Andersson hymyilee.
Metsästäjä tarvitsee kunnon kengät. Kuva: Jaana KankaanpääMetsästykseen ei välttämättä tarvita kalliita varusteita.
”Hienoihin kivääreihin saa uppoamaan vaikka kuinka paljon rahaa, mutta käytetyn aseen saa edullisesti. Ampuja tarvitsee kuulosuojaimet ja koiramies kunnon kengät. Mutta jos vertaan hevosiin, joita minä ja vanhin tyttäremme myös harrastamme, niin tämä on erittäin edullinen harrastus”, Andersson nauraa.
Jahdissa menee koko päivä ja joskus vielä yökin. Andersson on viettänyt monta yötä autossa kuuntelemassa seisontahaukkua, kun sitkeä koira ei ole suostunut tulemaan pois haukulta. Hän ei koskaan jätä koiraa yksin metsään.
Koiranaisena Andersson kävelee paljon ja hikoilee. Niinpä hänellä on aina mukanaan vaihtopaita ja vesipullo, jossa on elektrolyyttejä.
Evääksi hän ottaa tositumman ruisleivän, jonka välissä on juustoa ja meetvurstia. Makkaraakin repussa on, mutta sitä harvoin ehtii paistaa, sillä koiranainen on yleensä hakemassa koiraa jostain silloin, kun muut menevät grillaamaan.
”Ja suklaata on pakko olla. Se on hyvä piristys, ja sitä paitsi rakastan suklaata.”
Koiran pannassa on gps-paikannin, jonka signaalia seurataan puhelimella. Kuva: Jaana KankaanpääHirvenmetsästys alkaa Etelä-Suomessa suunnilleen lokakuun puolivälissä ja jatkuu siihen asti, kunnes hirvet on kaadettu. Viime vuonna Andersson oli metsässä joka viikonloppu tammikuun puoliväliin asti.
”Isänpäivänä, pyhäinpäivänä ja jouluaattona jahteja ei ollut, mutta muuten aina. Lisäksi on treenit koiran kanssa.”
Puoliso ei Anderssonin mukaan vaimon menoista valita, sillä hänellä on oma aikaa vievä harrastus, kilpapurjehdus.
”Kaikki tietävät, että kun metsästyskausi alkaa, äiti on joka viikonloppu metsässä.”
”Kaikki tietävät, että kun metsästyskausi alkaa, äiti on joka viikonloppu metsässä. Tytöt ovat joskus mukana. Ja mies on auttamassa, rakensi minulle metsästystorninkin, kun vanha oli lahoamassa.”
Kun perheessä syödään lihaa, se on poikkeuksetta riistaa, joko itse pyydettyä tai läheisestä Viltgårdenista ostettua. Vain broilerinlihaa Andersson ostaa joskus kaupasta.
”Tosin mieheni ei syö mun ihania lihoja ja hienoja fileitä, sillä hän on kala-kasvissyöjä. Onneksi tytöt rakastavat hirven- ja peuranlihaa.”
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
