
Susilife-hanke valitsi testikäyttäjiksi lopulta 200 koirakkoa, jotka edustavat eri koirarotuja ja metsästysmuotoja. Hankkeen tiedotteessa kerrotaan, että testikäyttäjien valinnassa arvioitiin muun muassa metsästyskoiran käytön aktiivisuutta sekä suden aiheuttaman vahingon riskiä käytettävillä metsästysalueilla. Samalla pyrittiin huomioimaan testaajien alueellinen kattavuus.
Suojaliivit on nyt toimitettu testikäyttäjille ja koirakot ovat päässeet kokeilemaan liivejä käytännössä.
Yksi liivit testikäyttöön saanut koiranomistaja on Salossa asuva Marko Laine, jolle koira on tärkeä myös hänen hoitaessa poliisin määräämiä suurriistavirka-aputehtäviä. Hän kertoo, ettei koiria voi tällä hetkellä päästää lainkaan alueella irti susien takia.
”Nyt joudun miettimään, että otanko riskin ja testaan suojaliivin toimintaa koiralla. Koirat ovat minulle tärkeitä apulaisia ja kumppaneita metsästyksessä. Ei ole ihan itsestään selvää, että edes liivi päällä täällä viitsisi koiraa irti laskea”, Laine pohdiskelee.
Osa metsästäjistä on jo todennut, että liivi ei ole riittävä ratkaisu, sillä se antaa korkeintaan hiukan lisäaikaa pelastaa koira susihyökkäykseltä. Osa testaajista kuvailee liiviä koiran päällä jäykäksi ja epämukavaksi.
”Meillä on päätetty, ettei koiria päästetä syksyllä lainkaan vapaaksi”, toteaa susien tihentymäalueella asuva metsästäjä.
Susilife-hankkeen tiedotteen mukaan kevytrakenteiset, kestävästä kuiturakenteesta valmistetut suojaliivit on suunniteltu ehkäisemään susien ja villisikojen metsästyskoirille aiheuttamia vahinkoja. Kokeilussa käytettävät teräspiikeillä varustetut suojaliivimallit on valittu testaukseen Ruotsissa suojaliivien käytöstä saatujen kokemusten perusteella.
Kokeilussa kerätään metsästäviltä koirakoilta kokemuksia suojaliivien käyttöominaisuuksista ja näkemyksiä liivien kehittämistarpeista Suomen olosuhteissa.
Koiravahinkoja on korvattu viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin noin 50 tapausta vuosittain. Vaihtelu vuosien välillä on ollut suurta. Tyypillisimmin vahinkoja tapahtuu susireviirialueilla ja niiden rajoilla. Etäällä ihmisestä työskentelevät koirat, kuten ajo- ja hirvikoirat, ovat alttiimpia susien hyökkäyksille kuin muut metsästyskoirat.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
