Viinatehtaan perustaja uhrasi terveytensä suomalaisen viskin vuoksi

Vuonna 2014 viisi kaverusta perustivat Isoonkyröön vanhaan meijeriin tislaamon. Kun tieto tislaamosta alkoi levitä kylillä, alettiin kaveruksia kutsua leikkisästi viskipojiksi. Tämä nimitys jäi vuosiksi elämään.

Idea ensimmäisenä ruisviskiä Suomessa valmistavasta tislaamosta syntyi saunan lauteilla, joilla istui myös Mikko Koskinen. Nyt hän on antanut elämästään neljänneksen kotimaiselle alkoholibisnekselle niin Suomessa kuin ulkomailla. Kovimman nousukiidon aikana vakava sairastuminen pakotti Koskisen painamaan jarrua.

Kyrö Distillery Companyn ensimmäinen raakaviski valmistettiin testausmielessä vuonna 2013. Näytepullo napattiin salaa mukaan viskimessuille Lontooseen ja sen sisältöä maistatettiin alan ammattilaiselle, joka kehui vuolaasti tuotetta.

”Ilman tätä ylistystä, emme olisi varmaan uskaltaneet lähteä yrittämään. Silloin ymmärsimme, että hyvä tästä tulee”, Koskinen kertoo.

Perustajat tiesivät ottavansa valtavan riskin perustaessaan ruisviskiin keskittyvän tislaamon. Vaikka ruisviskiä valmistettiin ulkomailla, oli se Suomessa täysin uutta ja kysyntä Euroopassa pientä. Usko omaan tuotteeseen oli vahva.

”Minulla oli vahva intuitio siitä, että onnistumisen avaimet olisivat brändissä pakkauksessa, kuvamateriaalissa ja tarinassamme. Tässä meidän olisi oltava parempia kuin kilpailijamme ulkomailla.”

”Ennen kuin meillä oli edes tuotetta myytäväksi, löimme läpi monen tuntemalla juoksukuvalla ruispellolta. Kuvaaja Kimmo Syvärillä on tärkeä osa tarinassamme. Sisäreidet olivat silloin aika kovilla”, Koskinen naurahtaa.

Tällä Kimmo Syvärin kuvalla on ollut todella suuri rooli Kyrö Distilleryn tarinassa. Kuva: Kimmo Syväri

Kuva päätyi vuonna 2013 Jarkko Nikkasen Suomalaiset viskit ja viskitislaamot -kirjaan. Tarina tavoitti yleisönsä ja kiinnostus heräsi.

Koska viski vaatii tynnyrikypsytystä, olisi sitä saatu vasta aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua markkinoille. Toimintaa piti siis rahoittaa muilla tuotteilla. Näin sai alkunsa kymmenen vuotta täyttävä Napue-gin, joka nappasi vuonna 2015 IWSC:n parhaan ginin palkinnon gin & tonic -luokassa.

”Tislaamolla oli satojen metrien jono ihmisiä, jotka halusivat päästä kuumeisesti maistamaan voittajaginiä. Ensimmäinen erä myytiinkin loppuun todella nopeasti Alkoissa.”

Napue-gini nosti Kyrön hetkessä tunnetuksi myös maailmalla. Kuva: Johannes Tervo

Koskinen myöntää, että pää ja yksityiselämä eivät tahtoneet pysyä menossa mukana, kun Napuen kysyntä räjähti.

”Silloinen parisuhde oli varmasti tosi koetuksella. Olin myös itse huonommassa kunnossa, joten päätin vetää triathlonin. Tuli kahmittua jälleen kerran vähän liikaa.”

”Henkinen jaksaminenkin oli kovilla. Koin yrityksestä niin kovaa omistajuutta, että oma persoona, ego ja yritys sekoittuivat. Mitä tahansa yritykselle tuolloin tapahtui, tapahtui se myös minulle – niin hyvässä kuin pahassa.”

Kiinnostus kasvoi ulkomailla, mikä tarkoitti, että markkinointia oli lisättävä. Koskinen muutti Saksan Berliiniin vuonna 2020 viemään giniä ja viskiä Euroopan markkinoille. Kokemus Saksan kielestä rajoittui muutaman vuoden opiskeluun.

”Vaikka se oli pelottavimpia hetkiä, näki kuukausi kuukaudelta, miten kasvua tapahtui valtavasti. Tämä tapahtui pahimpana korona-aikana.”

Tynnyreissä kypsytetään Kyrön ruisviskiä. Kuva: Johannes Tervo

Korona-aikana Saksaan ilmestyi kasvuyrityksiä, jotka toimittivat ostoksia kotiin. Kyrö Distillerystä tuli yksi suurimpia alkoholitoimittajia ginin ja viskin osalta. Pullollisen suomalaista juomaa sai kotiovelle kymmenessä minuutissa.

Korona-ajan vaikeuksista selvittiin pitkälti Saksan toiminnan sekä käsidesin valmistuksen ansiosta. Käsidesi kattoi synkimpinä hetkinä melkein neljänneksen yrityksen liikevaihdosta.

Vuosikymmenen vaihteessa vauhti vain kasvoi ja koko kaveriporukalta vaadittiin paljon uhrauksia.

”Tästä ajasta itselläni on vain vähän muistikuvia siksi, että töitä tehtiin todella paljon. Muistan, kun perustajien kesken vannotettiin, että jokaisen pitäisi ottaa ainakin yksi päivä vapaaksi kuukaudessa. Samalla meillä oli silloin epävarmuutta siitä, kuinka kauan nousukiito kestää”, Koskinen sanoo.

Kyrö Distilleryn toimistollakin Helsingissä tuoksuu viski. Laite puskee ulos höyryä, joka koostuu vedestä ja ruisviskistä. Kuva: Carolina Husu

Päivällä tehtiin töitä ja illalla suunnattiin baariin, joskin sinnekin työn siivittämänä tapaamaan ihmisiä ja kertomaan tuotteesta.

Saksassa Koskinen sairastui koronaan. Jälkitautina hänelle tuli sydänlihastulehdus, joka olisi voinut pahimmillaan johtaa kuolemaan. Koskinen muistelee tätä hetkeä todella synkkänä aikana.

”Pohdin, että mitä muuta haluaisin tehdä kuin alkoholibisnestä, joka oli antanut jo paljon. Mietin, jos kuolisin vuoden kuluttua, mitä haluaisin ennen sitä tehdä”, Koskinen vakavoituu.

”Päädyin ottamaan sapatiksi osoittautuneen keikan. Muutin Islantiin ja otin vastaan työn yrityksestä, joka teki hiilidioksidin poistoa ilmakehästä. Siellä meni kaksi vuotta, jonka aikana en työskennellyt Kyrössä.”

Koskiselta ei huumorintajua puutu. Hän on tehnyt 300 stand-up-keikkaa. Kuva: Carolina Husu

Koskinen palasi asteittain Kyrö Distilleryn toimintaan viime vuoden alkukesästä. Yritys oli juuri käynyt läpi rankat YT-neuvottelut, joissa irtisanottiin Koskisen hyväksi tulleita ystäviäkin.

”Ajattelen, että kun on jonkinlaista kriisiä, auttaa se keskittymään tärkeisiin asioihin. Ennen lähtöä olin elänyt töitä täysillä, mikä tarkoitti, että otin monet asiat henkilökohtaisemmin kuin tarvitsisi. Ulkomailla työskentely auttoi minua palaamaan mieli avoimempana, lempeämpänä sekä osaavampana.”

”Jos en olisi ottanut itselleni aikaa, olisin varmasti joutunut sairauslomalle tai keho olisi pettänyt. Vakava sairastuminen antoi perspektiiviä.”

Usko Kyrö Distilleryn tulevaisuuteen on Koskisella vahva. Vaikka premium-alkoholituotteita valmistavilla yrityksillä on hankalaa, uusia tuotteita syntyy ja katse pidetään tulevaisuudessa.

”Elämä on kuitenkin sen verran lyhyt, että kannattaa tehdä siistejä juttuja. Otamme yhä ensiaskeleita ja siisteimmät jutut ovat varmasti vielä edessä.”

”Olisi hienoa, että voisimme tehdä jotain sellaista, josta Suomi voisi olla kuuluisa. Jos 100 vuoden päästä suomalainen ruisviski on iso juttu ja arvostettua maailmalla, olisi se äärimmäisen hienoa.”

Henkilökohtaisiakin unelmia Koskisella on.

”Toistaiseksi olen perheetön, enkä haluaisi jäädä sellaiseksi.”