Tiesitkö: Kaukainenkin esi-isä ymmärtäisi sanan ”kala” – monet arkipäiväiset sanat ovat ikivanhaa suomea

Jos yrittäisi puhua suomen kieltä niin, että mahdollisimman kaukana esihistoriassa elänyt henkilö ymmärtäisi, sanoista tulisi nopeasti pulaa.

Nykyään puhumassamme suomen kielessä omaperäisten sanojen vanhinta kastia edustavat suomalais-ugrilaiset tai uralilaiset sanat, joiden määrä koko nykyisen suomen kielen sanavarastosta mitataan joissain prosenteissa.

Tällaiset omaperäiset sanat kuvaavat usein asiaa, ilmiötä tai tekemistä, jota jokapäiväisessä elämässä tarvitaan. Näihin sanoihin kuuluu muun muassa sukulaisia kuvaavia sanoja, ruumiinosien nimiä, vuodenaikoja, luontosanastoa ja arkipäiväisiä verbejä. Esimerkiksi sanat ”isä”, ”käsi”, ”syksy”, ”kala”, ”koivu”, ”maa” ja ”mennä” ovat ikivanhaa perua.

Nykyään käyttämäämme suomen kieleen on kertynyt jos jonkinlaista lainasanaa. Lainasanojen alkuperä voi olla hyvinkin kaukana esihistorian hämärissä, minkä vuoksi valtaosa suomen kielen sanoista on lainaa.

Lainattuja sanoja on kaikenikäisissä sanastokerrostumissa. Joskus lainasanoista voi päätellä, minkä sortin vuorovaikutusta kielten puhujien välillä on ollut.

Balttilaislähtöisiä lainoja ovat esimerkiksi sellaiset läheiset ja arkiset sanat kuin ”tytär” ja ”hammas”. Germaaneiden kanssa puolestaan on käyty kauppaa ja napattu muun muassa sanat ”kauppa” ja ”valta”. Slaavilaisten vaikutus ulottuu esimerkiksi hengelliseen elämään ja kylläisenä pysymiseen, sillä esimerkiksi ”pappi” ja ”lusikka” ovat slaaveilta napattuja sanoja.

Suomi oli vuosisatoja osa Ruotsia, ja vielä Venäjän vallan aikaankin kouluja käyneet suomalaiset elivät ruotsinkielistä elämää. Tämän vuoksi ruotsin kielestä on lainattu suomeen miltei kaikkien elämänalojen sanoja.

Lisäksi ruotsi, saksa, venäjä ja nykyään yhä enemmän englanti ovat toimineet usein välittäjänä myös sellaisissa sanoissa, joiden alkuperä on hyvinkin kaukana. Esimerkiksi planeetta-sana on alkujaan kreikkalaista ja sohva-sana arabialaista perua.