• Onko suomalaisuudella enää merkitystä, kun kansainvälisyys on tuonut eri kulttuurit lähelle toisiaan?

    Historia paljastaa, että kansallinen identiteetti voi synnyttää vastakkainasettelua, pohtii Pekka Särkiö Hengähdyspaikka-kolumnissaan.
    Tänään liputetaan Suomalaisuuden ja Snellmanin päivän kunniaksi.
    Tänään liputetaan Suomalaisuuden ja Snellmanin päivän kunniaksi. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    Mielipide|Kulttuuri
    12.5.202316:43
    Kolumni
    Pekka Särkiö

    Muuttolinnut ovat ilahduttaneet laulullaan. Kuulin kesäpaikalla töyhtöhyyppiä, kuovia ja taivaanvuohta. Parin vuoden takaiset hakkuut olivat avartaneet maisemaa niin, että lakeuden linnut ovat tulleet sinne. Mutta leivon yhtämittaista liverrystä kuulostelin turhaan.

    Kansakoululaulussa kysytään, miks’ leivo lennät Suomehen. Laulunsa syyksi leivo antaa seuraavan selityksen: ”Ja senpä vuoksi laulan ma, Kun kannel täällä soipi; Ei missään voi niin riemuita, Kuin Suomessa vaan voipi.” Laulun sanat on runoillut Aleksanteri Rahkonen (1841-1877).

    Suomalaisen luonnonkauneuden ihannointi samoin kuin kalevalainen soitin ovat kansallisromantiikan kuvastoa. Laulun tarkoitus lienee ollut synnyttää koululaisissa rakkaus Suomeen ja sen kulttuuriin sekä vahvistaa yhteenkuuluvuutta.

    Nuori Johan Vilhelm Snellman aloitti teologian opinnot Turun Akatemiassa 1822, samaan aikaan J.L. Runebergin ja Elias Lönnrotin kanssa. Opiskelijoiden keskuudessa syntyi kiinnostus suomen kieltä ja kansaa kohtaan. Adolf Ivar Arwidsson puhui opiskelutovereilleen suomalaisuuden henkiin herättämisestä. Hänen suuhunsa on pantu lause: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla. Olkaamme siis suomalaisia.” Arwidssonin ajattelu tiivistyi oman ja vieraan kulttuurin vastakkaisuuteen. Radikaali kansallismielisyys johti hänen karkottamiseensa Turun Akatemiasta.

    Tänään liputetaan Suomalaisuuden ja Snellmanin päivän kunniaksi. Joku saattaa kysyä, mitä merkitystä suomalaisuudella on enää, kun kansainvälisyys on tuonut eri kulttuurit lähelle toisiaan? Oma kieli ja kulttuuri luovat identiteetin, joka positiivisella tavalla yhdistää ja tuottaa myös uutta suomalaista kulttuuria. Suomalainen identiteetti kannustaa yhdessä eteenpäin.

    Historia osoittaa, että kansallinen identiteetti voi olla myös poissulkevaa ja synnyttää vastakkainasettelua. Snellmanin päivä antaa aiheen pohtia, kuinka kansallisen kulttuurin myönteinen vaikutus voidaan ammentaa voimaksi ja samalla välttää polarisaatio muiden kulttuurien edustajiin. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka Suomi voi aiempaa paremmin ottaa vastaan työperäisiä maahanmuuttajia ja saada heidät sopeutumaan Suomeen.

    Nyt tarvitaan rohkeita näkijöitä ja ajattelijoita yhdistämään nykyistä sukupolvea tärkeiden kysymysten kuten ilmastonmuutoksen, fossiilittoman energian ja ylikulutuksen ratkaisemiseen. Yhdessä samaan suuntaan työskentely on tärkeä voimavara. Raamatun ihmiset odottivat korkeudesta heihin tulevaa henkeä: ”Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi.” (Jes 32:15).

    Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Kangasniemen vt. kirkkoherra.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset kuvasivat mieluusti vangiksi jääneitä venäläisiä viime sotien aikana, kuten tässä Karvian sotavankileirillä tammikuun alussa 1940.

      Historia ja perinne | Sotareissulla laulaja Tapio Rautavaara kohtasi metsässä yllättäen venäläisen vihollisen – tapahtui jotain, jota on vaikea ymmärtää

    • Juhannuksena lippu saa liehua koko yön.

      Osaatko liputtaa oikein – katso ohjeet tästä

    • Kuhmon seurakuntapastori Jaakko Antola suuntaa lomillaan kakkoskotiinsa Sastamalaan. Kodin lähellä sijaitsee vaimon vilja- ja metsätila Kaltsilan kylässä, jossa tehtiin sukupolvenvaihdos pari vuotta sitten. Antola nauttii valtavasti, kun pääsee raivaamaan yhä metsää talvella ja syksyllä.

      Metsä | Jaakko Antola vaihtoi metsäkoneen saarnastuoliin – ”Rukous kantoi yrittäjänäkin”

      Tilaajalle
    • Pekka Särkiön perheen koti sijaitsee lähellä Lahden keskustaa, mutta silti tunnelma on maalaishenkinen. Kenttäpiispa harrastaa laajalla pihamaalla esimerkiksi mehiläistenhoitoa ja maatiaiskanojen kasvatusta. Särkiön olkapäällä on kanalauman johtajakukko Romeo.

      MT:n uusi kolumnisti kenttäpiispa Pekka Särkiö kertoo, mitä koti, uskonto ja isänmaa tarkoittavat tänä päivänä – "Menetämme paljon, jos tämä turvallinen elämänkehys rikkoutuu"

    Artikkelin aiheet
    suomalaisuus
    kansallinen identiteetti
    kansainvälisyys
    Snellmanin päivä
    kulttuuri
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta