Onko suomalaisuudella enää merkitystä, kun kansainvälisyys on tuonut eri kulttuurit lähelle toisiaan?

Muuttolinnut ovat ilahduttaneet laulullaan. Kuulin kesäpaikalla töyhtöhyyppiä, kuovia ja taivaanvuohta. Parin vuoden takaiset hakkuut olivat avartaneet maisemaa niin, että lakeuden linnut ovat tulleet sinne. Mutta leivon yhtämittaista liverrystä kuulostelin turhaan.

Kansakoululaulussa kysytään, miks’ leivo lennät Suomehen. Laulunsa syyksi leivo antaa seuraavan selityksen: ”Ja senpä vuoksi laulan ma, Kun kannel täällä soipi; Ei missään voi niin riemuita, Kuin Suomessa vaan voipi.” Laulun sanat on runoillut Aleksanteri Rahkonen (1841-1877).

Suomalaisen luonnonkauneuden ihannointi samoin kuin kalevalainen soitin ovat kansallisromantiikan kuvastoa. Laulun tarkoitus lienee ollut synnyttää koululaisissa rakkaus Suomeen ja sen kulttuuriin sekä vahvistaa yhteenkuuluvuutta.

Nuori Johan Vilhelm Snellman aloitti teologian opinnot Turun Akatemiassa 1822, samaan aikaan J.L. Runebergin ja Elias Lönnrotin kanssa. Opiskelijoiden keskuudessa syntyi kiinnostus suomen kieltä ja kansaa kohtaan. Adolf Ivar Arwidsson puhui opiskelutovereilleen suomalaisuuden henkiin herättämisestä. Hänen suuhunsa on pantu lause: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla. Olkaamme siis suomalaisia.” Arwidssonin ajattelu tiivistyi oman ja vieraan kulttuurin vastakkaisuuteen. Radikaali kansallismielisyys johti hänen karkottamiseensa Turun Akatemiasta.

Tänään liputetaan Suomalaisuuden ja Snellmanin päivän kunniaksi. Joku saattaa kysyä, mitä merkitystä suomalaisuudella on enää, kun kansainvälisyys on tuonut eri kulttuurit lähelle toisiaan? Oma kieli ja kulttuuri luovat identiteetin, joka positiivisella tavalla yhdistää ja tuottaa myös uutta suomalaista kulttuuria. Suomalainen identiteetti kannustaa yhdessä eteenpäin.

Historia osoittaa, että kansallinen identiteetti voi olla myös poissulkevaa ja synnyttää vastakkainasettelua. Snellmanin päivä antaa aiheen pohtia, kuinka kansallisen kulttuurin myönteinen vaikutus voidaan ammentaa voimaksi ja samalla välttää polarisaatio muiden kulttuurien edustajiin. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka Suomi voi aiempaa paremmin ottaa vastaan työperäisiä maahanmuuttajia ja saada heidät sopeutumaan Suomeen.

Nyt tarvitaan rohkeita näkijöitä ja ajattelijoita yhdistämään nykyistä sukupolvea tärkeiden kysymysten kuten ilmastonmuutoksen, fossiilittoman energian ja ylikulutuksen ratkaisemiseen. Yhdessä samaan suuntaan työskentely on tärkeä voimavara. Raamatun ihmiset odottivat korkeudesta heihin tulevaa henkeä: ”Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi.” (Jes 32:15).

Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Kangasniemen vt. kirkkoherra.