Sotareissulla laulaja Tapio Rautavaara kohtasi metsässä yllättäen venäläisen vihollisen – tapahtui jotain, jota on vaikea ymmärtää
Hengähdyspaikalla Miika Hynninen pohdiskelee, kuinka vaarallista on syyllistää kaikkia hyökkäyssotaa käyvän maan kansalaisia.
Suomalaiset kuvasivat mieluusti vangiksi jääneitä venäläisiä viime sotien aikana, kuten tässä Karvian sotavankileirillä tammikuun alussa 1940. Kuva: SA-kuvaVenäjän hyökkäys Ukrainaan sai aikaan voimakkaan vastareaktion ympäri maailmaa. Venäjällä ei juuri ole ystäviä, Kiinaa lukuun ottamatta.
Venäjän hyökkäys ei tullut tyhjästä, vaan varsinainen konflikti alkoi Ukrainan vallankumouksesta helmikuussa 2014. Vuosien varrella Venäjä vähitellen lisäsi rautaa rajalle ja tiukensi otettaan raja-alueiden hallinnasta.
Konfliktin juuria voi kaivaa kauempaakin. Venäjän sisäisessä propagandassa kuiskitaan toiveita koko venäjänkielisen maailman yhdistämisestä, jolle uskotaan olevan historialliset perusteet ja moraalinen oikeutus.
”Ihmisten tuomitseminen kääntyy kevyesti leimaavaksi nimittelyksi ja epäinhimillistämiseksi.”
Venäjän valtion sotilaallinen toiminta on tuomittavaa, mutta miksi tuomitsemme venäläiset? Halu tuomita väkivaltainen toiminta on ymmärrettävää. On kuitenkin tärkeää erottaa, tuomitsemmeko valtion ja sen jäsenten toiminnan vai kohdistuuko tuomitsemisemme ihmisiin.
Ihmisten tuomitseminen kääntyy kevyesti leimaavaksi nimittelyksi ja epäinhimillistämiseksi. Se vahvistaa käsitystämme tuomituista toisina, meitä vähempiarvoisena joukkona.
Epäinhimillistämisen ilmiö liittyy ennakkoluuloisuuteen, joka kohdistuu useimmiten vähemmistöihin. Rasismi ja seksismi ovat epäinhimillisimpiä ennakkoluuloisuuden muotoja. Äärimmäisin muoto on kansanmurha. Epäinhimillistämisen prosessissa toisiin liitetään ”pilattu identiteetti”, jonka avulla ihmisistä tulee sosiaalisesti muista erillisiä, ei kokonaisia, vaan jollain tapaa saastuneita ihmisiä.
”Toisen tappaminen ei ole ihmiselle luontainen tapa toimia.”
Kuinka voimme välttää epäinhimillistämisen? Brittiläisen filosofin Jonathan Gloverin mukaan meillä on moraalitonta käytöstä hillitseviä psyykkisiä voimavaroja eli moraaliresursseja. Niitä ovat moraali-identiteetti ja inhimilliset reaktiot.
Inhimillisiä reaktioita seuraamalla meidän on mahdollista tunnistaa moraalitonta toimintaa. Esimerkiksi toisen tappaminen ei ole ihmiselle luontainen tapa toimia. Sen ajatteleminen aiheuttaa meissä epämiellyttäviä tunteita, joiden suuntaa on syytä seurata.
Moraali-identiteetti taas koostuu kasvatuksen ja perinteen kautta välittyvästä viisaudesta, jonka varaan inhimillinen kulttuurimme rakentuu. Lait, järjestyssäännöt, käytöstavat ja kirjoittamattomat moraalikoodit ohjaavat meitä elämään sovussa ja yhteistoiminnassa toisten kanssa.
Suomalaisten ja venäläisten välinen ennakkoluuloinen asetelma ei ole uusi, ja sillä on raskas historia repussaan. Moraaliresurssien voittavasta vaikutuksesta tarinoi tenhoavasti muuan Tapio Rautavaara, joka kertoi kohdanneensa sota-aikaan sattumalta metsässä venäläisen vihollisen.
Hetki aiemmin toisiaan tulittaneet sotilaat säikähtivät, tuijottivat toisiaan ja kuin yhteisestä sopimuksesta nyökkäsivät tervehdykseksi tuttavallisesti jatkaen kulkuaan kumpikin omaan suuntaansa. Inhimillinen kohtaaminen ohjaa viholliskuvista välittämiseen.
Kirjoittaja Miika Hynninen on vankilapastori.- Osaston luetuimmat
