Onkohan minulla kaikki muumit laaksossa? Tämä ajatus pyöri Jaakko Antolan mielessä, kun hän istui ensimmäistä kertaa yliopiston salissa nuorten opiskelijoiden kanssa ja tuumaili, mitä muut hänestä ajattelevat. Opiskelijat olivat samanikäisiä kuin hänen nuorimmat lapsensa.
55-vuotias maanviljelijä ja metsäkoneyrittäjä oli tankkaamassa muinaiskreikkaa Itä-Suomen yliopistossa. Hän oli päässyt opiskelemaan läntisen teologian koulutusohjelmaan.
Ajatukset saivat väistyä, kun nuoret hyväksyivät Antolan saman tien osaksi opiskeluyhteisöä.
”Epäluulot tuntuvat olevan enemmän oman ikäpolveni asia”, hän sanoo.
Ajatus alan vaihdosta oli kypsynyt hiljakseen miehen mielessä. Ensinnäkin elämäntilanne oli muuttunut: lapset olivat lentäneet pesästä ja omat vanhemmat kuolleet. Oli aikaa ajatella loppuelämänsä suuntaa ja tarkoitusta.
Myös vuosien varrella laajentuneen vilja- ja metsätilan sukupolvenvaihdos kolkutteli ovella.
Antola oli koko elämänsä käynyt kirkossa ja kuunnellut seurapuheita. Metsäkoneessa ja traktorin hytissä oli soinut Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -ohjelmat. Vaimon kanssa oli aamuvarhaisella ristitty yhdessä kädet.
”Lukemattomat rukoukset on tullut huokaistua ylöspäin. Koen, että ylhäältä on tullut apua ihan kaikkeen elämässä, myös yrittäjyyteen.”
Hänen perhejuurensa ovat rukoilevaisuudessa, joka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike.
Lämpimät varhaislapsuuden muistot nousevat mieleen äidin sylistä seuratuvassa, joka oli täpötäynnä väkeä.
”Se on hyvin perinteinen liike. Käytetään vuoden 1701 virsikirjaa ja vuoden 1776 Raamattua ja rukoillaan polvillaan. Ajatus on siinä, että ihminen on syntinen ja Jumala pyhä”, Antola kuvailee.
”Koen, että ylhäältä on tullut apua ihan kaikkeen elämässä, myös yrittäjyyteen.”
Metsäkoneyrittäjäksi kutsui aikanaan kiinnostus koneisiin. Traktoria hän muistelee oppineensa ajamaan jo ennen kouluikää.
”Moottorisaha oli ensimmäinen työkalu usean vuoden ajan. Aluksi työtä riitti omassa ja sukulaisten metsässä. Sitten useampi paikallinen metsänomistaja tuli pyytämään hakkuutöihin ja lopulta etenin aliurakoitsijaksi.”
Konekanta kehittyi vähitellen tehokkaammaksi ja lopulta Antola osti vuonna 2013 tehdastekoisen harvennusharvesterin (Timberjack 770 D).
”Yritysmaailma oli kovaa, se kielenkäyttö ja kilpailu. Ympäri vuoden työskentelevät metsäkoneurakoitsijat kilpailivat samoista työmaista.”
Antolalla riitti töitä, koska hän teki vain harvennushakkuita. Hakkuutyö keskittyi talvikaudelle ja erityisesti ensiharvennuksiin. Keväisin ja syksyisin työskenneltiin raivaussahalla. Kesät kuluivat maataloustöissä sekä rakennusten ja koneiden kunnostustöissä.
Työskentelee Kuhmon seurakuntapastorina.
Entinen maanviljelijä ja metsäkoneyrittäjä. Viljelyksessä oli kaikkia viljakasveja.
Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna vuonna 2021, kun Raumalla sijaitseva tila myytiin nuorimmalle pojalle ja hänen vaimolleen.
Asuu Kuhmossa, kakkoskoti sijaitsee Sastamalassa vaimon viljatilalla, joka on hänen poikansa omistuksessa.
Koulutukseltaan maatilateknikko Kokemäen maamieskoulusta ja teologian maisteri.
Syntynyt vuonna 1962 Kodisjoen pienessä kunnasta, joka kuuluu nykyisin Raumaan. Kotitila oli vanhempien pienistä peltopaloista kokoama pieni karjatila, jossa oli yhdeksän lehmää, vähän nuorta karjaa ja kanoja.
Perheeseen kuuluu vaimo, neljä aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.
Harrastaa kuntosalilla käyntiä, pyöräilyä ja kesällä luontokohteiden ja marjamaiden kiertelyä.
Motto: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.
Uusien urahaaveiden siivittämänä Antola kohtasi kuitenkin haasteen: papin työn saaminen ei ollutkaan helppoa. Vasta kahdeksastoista hakemus tärppäsi. Hän uskoo ikänsä vaikuttaneen työn saamisen vaikeuteen.
Antola aloitti syksyllä 2021 Kuhmon vs. seurakuntapastorina ja on nyt vakinaisessa seurakuntapastorin virassa. Sitä ennen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Seuraava sukupolvi jatkaa vilja- ja metsätilan pitoa.
Antolan vihki papiksi Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, joka on puolustanut suomalaista ruuantuotantoa ja ottanut kantaa maaseudun ihmisten puolesta. Ennen vihkimystä piispa piti ordinaatiokoulutuksen uusille papeille.
”Tuntui mukavalta, kun Jolkkonen minua kouluttaessaan kehotti hyödyntämään maataloustaustaani. Itse koenkin, että osaan puhua samaa kieltä maanviljelijöiden, yrittäjien ja maaseudun ihmisten kanssa.”
Antolalle suomalainen ruoka on hyvin arvokas asia. Jokaisessa messussa hän rukoilee esirukouksessa viljelijöiden kätten työn puolesta.
Pastorina Anttola on tavannut eläkkeellä olevia, maanviljelyksestä osan elannostaan saaneita viljelijöitä. Myös haudan lepoon on tullut useita maaseudun ihmisiä, joiden elämässä karjanhoito, metsätyöt, metsästys ja kalastus ovat nivoutuneet yhteen ja tuoneet leivän pöytään.
”Yhteisenä huolena on ollut viljelijöiden jaksaminen haasteellisessa tilanteessa, jossa kulut ja vaatimukset kasvavat mutta tulot laahaavat jäljessä. Huolta aiheuttaa myös viljelijöiden usein kokema ulkopuolelta tuleva syyllistäminen esimerkiksi ympäristön pilaamisesta päästöillä ilmaan ja vesiin.”
”Mutta ruokaa tullaan aina tarvitsemaan ja olisi hyvin tärkeää, että suomalaiset ruuantuottajat saisivat oikeudenmukaisen korvauksen työstään”, hän muistuttaa.
Jaakko Antola muutti uuden työpaikan myötä vaimonsa kanssa Sastamalasta Kainuuseen, Kuhmoon, josta on linnuntietä vain kolmisenkymmentä kilometriä itärajalle.
Kuhmossa hän pääsi näkemään ensimmäistä kertaa oranssina hehkuvat hillamättäät. Marjasaaliista saa joka aamu ripotella tuoreita lakkoja aamupuuroon. Seudulla on eletty sukupolvesta toiseen viljelemällä, metsästämällä, kalastamalla ja marjastamalla.
”Monet kokevat huonona, että joku tulee antamaan neuvoja, miten täällä tulisi elää. Metsä on tärkeä sekä elinkeinona että virkistysmielessä.”
Esimerkkinä hän nostaa sudet, joita vaeltaa seudulla paljon. Monen metsästäjän koira on päätynyt suden suuhun.
”Täällä haluttaisiin pitää monien mielestä liian suuri susi- ja karhukanta kurissa metsästämällä ja sitten kun korkeammalta tulee kielto, niin se aiheuttaa närää paikallisten keskuudessa. Karhujakin on paljon, ihmiset käyvät katselemassa niitä tietyillä haaskapaikoilla.”
Antola kertoo tavanneensa pappina useita metsänomistajia.
Hänen mielestään metsäkeskustelua niin kuin usein muutakin keskustelua maaseudun asioista sävyttää tietynlainen tietämättömyys arjen realiteeteista. Usein unohdetaan kokonaan niiden ihmisten näkemys, joilla on vuosikymmenten käytännön kokemus siitä, miten metsiä hoidetaan tuottavasti ja kestävästi.
”Jotkut uskovat jatkuvan kasvatuksen ylivertaisuuteen metsänhoidossa. Luulenpa, että kolmekymmentä vuotta metsissä kolunnut motokuski ei siihen usko”, hän sanoo.
Paikallisia metsänomistajia huolettavat hänen mukaansa myös ennallistamis- ja suojeluasiat: saako omassa metsässä tehdä pian enää mitään.
Maanviljelijän ammatti on antanut Antolalle sitkeyttä, jota hän hyödyntää pappina. Johtotähtenä on ajatus siitä, että silloin kun työtä pitää tehdä, sitä tehdään. Niin papin kuin viljelijän työssä tilanteet voivat myös muuttua äkisti.
”Viime kesänä oli viisi hautausta viikon aikana ja päälle muut tehtävät. Pari kertaa on pirahtanut puhelinkin öisin, kun joku ihminen on tarvinnut kriisiapua. Meillä papeilla ei ole työaikaa.”
Antola ei usko, että maanviljelijän identiteetti häviää hänestä koskaan. Viljelijäksi synnytään.
Hän nauttii suunnattomasti, kun talvisin ja syksyisin pääsee yhä raivaamaan metsää ja ”ulkoiluttamaan” hakkuukonetta. Kesälomansa Antola ajoittaa kylvöaikaan, jolloin hän menee auttamaan poikaansa äestyshommissa.
Arjen työn merkitystä ei tule unohtaa. Sitä Martin Lutherkin arvosti, hän korostaa.
”Kristityn elämässä teot puhuvat usein enemmän kuin sanat. Se, miten hoitaa työnsä ja miten kohtelee ihmisiä.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
