Jaakon liikkumiskyky on hieman parantunut. Nykyisin hän tekee sisätiloissa pieniä kävelylenkkejä kyynärsauvoilla. Ulkona hän ei liukkailla keleillä juuri liiku. Kuva: Risto Jussila
Jaakko Pessinen sai sairauskohtauksen runsaat kolme vuotta sitten ‒ mitä kuningasmetsurille kuuluu nyt?
Jaakko Pessinen menetti liikuntakykynsä hetkessä ja häneltä otti aikansa sopeutua tilanteeseen. Vieläkin välillä harmittaa, että kaikki muuttui niin nopeasti. Katso jutun lopusta video Pessisen itsenäisyyspäivän juhlista.Tilaajalle
Jaakko Pessinen kokee, että pitkä työura metsurina on ollut paitsi oman toimeentulon hankkimista myös työtä yhteisen isänmaan hyväksi. Kuva: Risto JussilaSyyskuussa 2019 ilmestyi Jaakko Pessisen elämäkerta Kuningasmetsuri. Pessinen oli tuolloin 70-vuotias. Takana oli 54 vuotta metsätyötä ilman yhtään sairauspäivää.
Marraskuinen aamu myöhemmin samana syksynä muutti kaiken. Jaakko oli tapansa mukaan herännyt ennen viittä ja valmistautui päivän valjettua lähtemään uudelle palstalle, joka oli energiapuun hakkuuta. Moottorisahan hän oli viilannut ja tankannut valmiiksi edellisenä iltana.
Yllättäen olo heikkeni ja Jaakko rojahti kotinsa lattialle.
Siitä on nyt runsaat kolme vuotta. Nykyään Jaakko Pessinen asuu Palvelukoti Maijalassa Lappajärvellä. Vaivihkaa puhjenneen diabeteksen aiheuttama sairauskohtaus vei häneltä kävelykyvyn, mutta kuntoutuksen ansiosta tilanne on hieman parantunut. Aiemmin Jaakko pääsi liikkumaan vain rollaattorilla, nyt hän kävelee kyynärsauvoilla.
”Toivottavasti liikuntakyky säilyy ainakin tällaisena”, Jaakko sanoo.
Sen turvaamiseksi hän tekee joka toinen päivä kyynärsauvojen avulla puolen kilometrin lenkin palvelukodin sisätiloissa. Välillä pitää kuitenkin levähtää.
Hyvässä hoidossa
Palvelukoti Maijala sijaitsee Lappajärven keskustan tuntumassa. Jaakon asunto, jossa on makuuhuone ja olohuone, on rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Pellon toisella puolella näkyy S-market.
”Kesällä käyn terassilla haukkaamassa raitista ilmaa. Pölliautot ajavat tuosta päätietä Maijalan ja kirkonkylän ohi. Usein niitä siitä menee”, Jaakko Pessinen kertoo.
Metsään hän ei enää haikaile, ei myöskään syntymäkotiinsa Aholaan.
”Olen niin tottunut olemaan täällä passattavana, etten enää osaisi lähteä pois. Enkä voisikaan, koska diabetes vaatii jatkuvaa hoitoa”, Jaakko toteaa.
Palvelukodin asukkaat ovat iäkkäitä, Jaakko on nuorimmasta päästä. Naisia on enemmän kuin miehiä.
Monet asukkaat ovat heikkokuntoisia, mutta juttuseuraakin löytyy. Palvelukodissa asuu toinenkin metsuri.
”Maijalassa on turvallista asua. Täällä huolehditaan minusta hyvin. Välillä käy vieraita, ja täällä on toimintaa, ettei aika tulisi pitkäksi. Otan osaa kaikkeen, mitä täällä järjestetään”, Jaakko juttelee.
Metsätyö meni veriin
Kuningasmetsuri-kirja oli Jaakolle melkoinen muistelu-urakka.
Kun kirjoitin kirjaa vuonna 2019, soitin hänelle joka ilta kello seitsemältä tammikuun alusta kesäkuun puoliväliin. Jaakko valmistautui puheluihimme muistelemalla jo päivällä kulloinkin meneillään olleita ajanjaksoja.
Metsuriksi ryhtymistä Jaakko Pessinen ei kadu, vaikka palkkataso metsätöissä oli heikko. Töitä sai tehdä lujasti, jotta sai edes kohtalaiset ansiot.
Edelleen työmaat pyörivät aika ajoin hänen mielessään.
”Nyt jälkeenpäin kun ajattelee, yksi suuri hankaluus uran alkuvuosikymmeninä oli siinä, ettei teitä talvisin aina aurattu. Usein kävelin autolta kilometrin tai kaksikin palstalle. Metsureista ei kovin hyvin huolehdittu.”
Jaakko kuitenkin viihtyi kovassa työssä ja nautti siitä. Metsä meni veriin jo silloin, kun hän aloitti lapsena metsätyöt isänsä kanssa. Jo silloin hän tunsi löytäneensä oman maailmansa.
”Olen tyytyväinen elämääni”
Äkillinen liikuntakyvyn menetys on koetellut Jaakkoa. Häneltä otti aikansa sopeutua sairauteensa. Vieläkin välillä harmittaa, että kaikki muuttui niin nopeasti ja lopullisesti.
”Toisaalta on hyvä mieli siitä, että sain tehdä yli viisikymmentä vuotta töitä ilman minkäänlaista sairastelua ja olin aina hyvässä kunnossa. Osaan olla siitä tyytyväinen, vaikka enää niin ei ole.”
Morsiamiakin oli, Jaakko muistelee, ”vaikka niistä ei sitten kovin pitkiä suhteita kehittynyt”.
”Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen elämääni nyt, sairaudesta huolimatta.
Millaisia tulevaisuuden toiveita sinulla on?
”Sellainen toive on, että kun pääsisin vielä kävelemään huoneestani ruokailuun ilman kyynärsauvoja. Matkaa on noin viisikymmentä metriä. Yritän harjoitella, että se toteutuisi.”
”Onneksi en autonkaadon maailmanennätyksen jälkeen lähtenyt Amerikkaan voimailu-uralle, vaan pysyin Lappajärvellä metsätöissä”, Jaakko sanoo. Kuva: Risto JussilaKaksi muistamista
Viime vuonna Lappajärven kunta palkitsi Jaakko Pessisen Lappajärven kulttuuripalkinnolla. Ehdotuksia palkinnon saajaksi kysyttiin kuntalaisilta, ja heiltä tuli vahva tuki Jaakolle.
Palkinnon perusteissa sanottiin: ”Olet tehnyt merkittävää kulttuurityötä tuomalla tunnettavuutta Lappajärvelle omalla ainutlaatuisella elämäntyölläsi. Siitä valmistui kirja vuonna 2019, Kuningasmetsuri Jaakko Pessisen elämä. Lisäksi olet esiintynyt miesten voimamieskisoissa sekä tehnyt autonkaadon maailmanennätyksen, joka on huomioitu myös Guinnessin Ennätysten kirjassa.”
Pessisen saaman kulttuuripalkinnon arvo oli 500 euroa.
Lisäksi Lappajärvi-seura muisti Jaakkoa viime vuoden lopussa Lappajärvi-viirillä ja kukilla. Seuran mukaan Jaakko on kenties tämän hetken tunnetuin lappajärveläinen.
Jaakko oli muistamisista otettu. ”Yllätyin palkinnoista valtavasti. Tuntuu hienolta saada nämä tunnustukset. Kyllä se lämmittää mieltä.”
Risto Jussilan kirjasta Kuningasmetsuri (Viestilehdet 2019) on otettu neljä painosta. Painokset on myyty miltei loppuun, joten kirjaa ei ole tällä hetkellä saatavana.
Itsenäisyyden kynttilät
Kun vuonna 2019 kirjoitin Kuningasmetsuria, sovin Jaakko Pessisen kanssa, että itsenäisyyspäivänä noudan hänet kotiini Kauhavalle. Syömme, juomme kahvit, muistelemme pitkiä iltojamme puhelimen ääressä ja sytytämme itsenäisyyspäivän kynttilät, kuten Jaakolla oli tapana tehdä syntymäkodissaan Aholassa.
Jaakon vakava sairauskohtaus marraskuussa 2019 esti juhlimisen. Vuosina 2020 ja 2021 juhlahetken vietto ei onnistunut hoivakodin tiukkojen koronarajoitusten takia.
Mutta viime joulukuussa pääsin hakemaan Jaakon kotiimme. Vietimme siellä oman itsenäisyyspäivän juhlamme – lopultakin.
Kiitin Jaakkoa siitä, että olin saanut kirjoittaa kirjan hänestä ja hänen aikakaudestaan suomalaisen metsätyön historiassa. Ojensin hänelle myös vaatimattoman joululahjan. Vielä kuuntelimme Finlandian pianolla soitettuna, Jaakko kyynärsauvojen varassa seisten.
Illan päätteeksi ajoin Jaakon takaisin Lappajärvelle palvelukotiin. Loppuillan Jaakko kertoi seuraavansa televisiosta Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Hyvästellessäni sanoin hänelle, että ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa, kun kuningasmetsuri näkee Linnan juhlat lähempää kuin televisiosta seuraten.
Risto Jussila
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2023.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
