• Uniongelmilla on havaittu yhteys ahdistukseen – tunteiden tuottamiseen liittyvät alueet aivoissa alkoivat käydä ylikierroksilla valvomisen jälkeen

    Hyvä uni suojaa monilta mielen ja kehon sairauksilta. Valitettavasti nykyinen elämänmeno uhkaa monin tavoin unta.
    Terveysviranomaiset ovat käynnistäneet erityisiä unensuojeluohjelmia ja julkaisseet unioppaita.
    Terveysviranomaiset ovat käynnistäneet erityisiä unensuojeluohjelmia ja julkaisseet unioppaita. Kuva: Jukka Pasonen
    Lukemisto
    1.12.201920:02
    Matti Viljanen

    Ahdistuneisuus on yksi yleisimmistä mielenterveyden ongelmista maailmanlaajuisesti. Siihen liittyy hyvin usein uniongelmia. On kuitenkin avoin kysymys, johtuvatko uniongelmat ahdistuneisuudesta vai päinvastoin.

    Amerikkalaiset tutkijat ovat nyt saaneet tuloksia, joiden mukaan uniongelmia voidaan pitää ahdistuksen aiheuttajina.

    Valvomisen todettiin vaimentavan otsalohkon toimintaa niillä alueilla, joiden tiedetään säätelevän tunnetilojen voimakkuutta. Toisaalta tunteiden tuottamiseen liittyvät alueet aivoissa alkoivat käydä ylikierroksilla valvomisen jälkeen.

    Hyvä uni suojaa monilta mielen ja kehon sairauksilta. Valitettavasti nykyinen elämänmeno uhkaa monin tavoin unta. Tästä syystä terveysviranomaiset ovat käynnistäneet erityisiä unensuojeluohjelmia ja julkaisseet unioppaita. Unen arvostus ja suojelu ovat kuitenkin ensisijaisesti jokaisen omalla vastuulla.

    Lähde: Nature Human Behaviour https://doi.org/10.1038/s41562-019-0754-8

    Otsikkoa päivitetty 2.12.2019.

    Artikkelin aiheet
    uni
    ahdistuneisuus
    uniongelmat
    aivot
    mielenterveys
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja