"Tämä on minun tapani maksaa eläimille takaisin ihmisen aiheuttamia ongelmia", villieläinhoitaja Jarmo Lautamäki perustelee uravalintaansa

Villieläinhoitolassa on maaliskuun puolivälissä hiljaista, vastaan kävelee vain ruskeanharmaa Miisa-kissa, joka pistää ranttaliksi vieraan saapuessa.

"Muutaman viikon päästä tilanne on toinen", ennustaa Jampan villieläinhoitolaa Mikkelissä pitävä Jarmo Lautamäki.

Maalis‒huhtikuu on aikaa, jolloin hoitola alkaa normaalisti täyttyä rusakon- ja oravanpoikasista. Viime vuonna hoidossa oli 13 oravaa ja 8 rusakkoa.

"Toivoisin, että tämä olisi se kevät, kun hoitoon ei tulisi yhtään rusakonpoikasta. Suurin osa niistä tuodaan hoitoon täysin turhaan. Jos poikaseen on koskettu paljain käsin, on melkein varmaa, että emo ei enää kiinnostu poikasesta."

Lautamäki muistuttaa, että rusakkoemo käy ruokkimassa poikasiaan vain kerran vuorokaudessa, muutoin poikasen on tarkoitus pärjätä yksin hyvän suojavärin ja hajuttomuuden avulla.

"Hanskojen lisäksi olisi hyvä painaa tarkasti mieleen, mistä poikanen on napattu talteen. Emo ei löydä poikasta, jos se palautetaan liian kauas löytöpaikasta."

Rusakkokauden jälkeen eläinhoitolaan tuodaan erilaisia lintuja.

"Kesällä tulee kokonaisia pesällisiä linnunpoikasia ja loukkaantuneita sorsia ja jopa hanhia. Etenkin linnunpoikaset työllistävät hoitolassa, sillä ne pitää ruokkia kolmen tunnin välein, myös öisin", Lautamäki kertoo.

Hoitoon tulevat joutsenet ovat yleensä huonokuntoisia.  Kuva: Jarmo Lautamäki

Syksyllä pihalla olevaan asumukseen sijoitetaan joutsenia, jotka eivät ole ymmärtäneet lähteä muuttomatkalle. Joutsenet päätyvät hoitoon yleensä melko huonossa kunnossa.

"Nyt on ollut ensimmäinen talvi, ettei ole ollut yhtään joutsenta. Vielä niitä ehtii kuitenkin tulla."

Syksyllä hoitolaan tuodaan myös nuoria siilejä, jotka eivät ole osanneet tehdä talvipesää ja hortoilevat lumen seassa. Siihen aikaan siilin on hankala pärjätä ilman apua, koska sen ruoka, hyönteiset, ovat jo kadonneet. Tällä hetkellä hoitolassa on horroshoidossa kolme siiliä, yksi niistä on jo herännyt.

Yksi hoitolan siileistä on jo ehtinyt herätä talvihorroksesta.  Kuva: Petteri Kivimäki

Yleensä eläimet joutuvat pulaan ihmisen toiminnan takia. Linnut takertuvat ihmisten jättämiin ongensiimoihin, jäävät autojen töytäisemiksi tai lentävät päin ikkunaa.

"Tämä on minun tapani maksaa eläimille takaisin ihmisen aiheuttamia ongelmia. En kuitenkaan lähde pelastamaan pulua kananhaukan kynsistä, se on osa luonnon kiertokulkua."

Eläinsuojelulain mukaan loukkaantunutta tai muuten hädässä olevaa villieläintä pitää auttaa. Tällä hetkellä villieläinhoitolan perustamiseenkaan ei tarvita lupia, vaan kuka tahansa voi perustaa hoitolan. Sitä Lautamäki ei pidä järkevänä.

"Mielestäni olisi hyvä, jos hoitolat rekisteröitäisiin. Liian usein villieläimiä lopetetaan turhaan, kun loukkaantuneita eläimiä ei osata ohjata hoitoloihin."

Ihan helppoa hoitolan pitäminen ei ole, sillä hoitajan pitää tietää eläinten ravinnosta ja luontaisesta käyttäytymisestä. Lautamäki on hoitanut vuosien aikana satoja eri villieläimiä pöllöistä hirvieläimiin.

"Apunani on 20 vuotta villieläimiä Orimattilassa hoitanut Sari Valtanen, jolle aina tarvittaessa soitan ja kysyn, miten jotakin eläintä hoidetaan."

Mielenkiintoisin ja erikoisin hoidokki on Lautamäen mielestä ollut Urho-sinikettu. Kettu käveli noin sadan kilometrin matkan turkistarhalta Mikkeliin ja löytyi paikallisen päiväkodin terassilta nukkumasta.

"Kettu oli puolikesy ja siinä mielessä helppo hoidokki. Mikään turkistarha ei tunnustanut kettua omakseen.”

Lautamäki hankki siniketulle paikan Kiteen eläinpuistosta, jossa sillä oli myös lajitoveri.

"Siitä ketusta ei tullut karvahattua, vaikka se karkasi minultakin kerran. Karkuri löytyi onneksi seuraavana päivänä metsästäjien loukusta, josta kävin sen lunastamassa."

Jarmo toivoisi itselleen avustajaa. Joitakin avustajia Jarmolla on, mutta osaamista pitää olla. Esimerkiksi petolintujen pyydystys on sellaista, että pitää tietää mitä tekee.

"Yksi avustajani kävi taannoin ottamassa kiinni viirupöllön, kun itse olin kiinni toisaalla. Illalla avustaja soitti, että pöllö on saatu kiinni. Samalla hän kertoi itse olevansa ensiapuasemalla paikkaamassa pöllön kynsistä saamiaan vammoja."

Pöllö on vaativa kiinniotettava. Terävät kynnet saavat helposti aikaan paljon vahinkoa. 

Villieläinten hoidossa tärkeintä on huolehtia hygieniasta, ja isoin homma on häkkien päivittäinen siivous.

Paljon aikaa vie myös kipulääkkeiden antaminen loukkaantuneille eläimille.

Jokainen kissanomistaja tietää, että kipulääkkeen antaminen vastahakoiselle eläimelle ei ole kovin yksinkertaista. Joutsenen tai pöllön tapauksessa se on melkein mahdotonta.

Jampan eläinhoitolaa pyöritetään yleisön antamilla lahjoituksilla.

"Ukrainan sodan takia lahjoitusten määrä on tipahtanut puoleen aikaisemmasta. On ymmärrettävää, että rahat lahjoitetaan nyt toisaalle."

Jarmo Lautamäki on tehnyt villieläinhoitolassa töitä täysipäiväisesti vuodesta 2008, mutta kiinnostus eläimiin syttyi jo lapsuudessa.

Kiteeltä kotoisin oleva Jarmo muistelee irrottaneensa äitinsä kanssa siilejä ja rastaita naapurin marjapensaisiin virittämistä muikkuverkoista.

Jampan eläinhoitola on tuiki tavallinen omakotitalo.

"Meillä on täällä hyvät tilat, mutta välillä tila loppuu kesken, vaikka kellarissa on sisätarha ja ulkona kolme ulkotarhaa. Tilaa laajennukselle ei ole, joten meillä on haussa maatila, jossa olisi käytettävissä esimerkiksi navettarakennus."

Vaikka Jarmo tekee villieläinhoitolassa töitä kokopäiväisesti, hän on myös it-alan yrittäjä. Tavallista kahdeksasta neljään työtä en voisi edes tehdä, sillä soitto eläinpelastustehtäviin voi tulla milloin tahansa.

Jampan eläinhoitolassa on vuosien mittaan autettu tuhansia eläimiä. Vesa Kontiaisen kirjoittamassa kirjassa Lautamäki kertoo kymmeniä erilaisia eläinpelastustarinoita. Siksi ei ollutkaan ihme, että Vesa Kontiainen halusi kirjoittaa tarinat paperille. Näin syntyi kirja Elämäni eläimet – Jampan villieläinhoitola.

"Alun perin kirjan piti kertoa piti ajastani Nightwish-yhtyeen teknikkona ja bussikuskina vuosina 1999‒2005. Kirjan kirjoittaja Kontiaisen Vesa kuitenkin ehdotti, että kirja tehtäisiin villieläinten hoidosta."

Jarmo Lautamäki päätyi Nightwishin kiertuebussiin, koska niin ikään Kiteeläisen Nightwishin jäsenet tunsivat Lautamäen entuudestaan. Olihan tämä rakentanut Nightwishin ensimmäiset verkkosivut ja soittanut itsekin eri bändeissä.

Monelle Nightwishistä tulee mieleen glamourintäytteinen rokkitähden elämä, mutta Lautamäki kertoo, ettei kiertue-elämä vielä tuohon aikaan välttämättä ollut kovin ihanaa – ainakaan bussikuskin näkökulmasta.

"Kyllä siinä oli glamour kaukana, kun kolmenkympin pakkasessa ajeltiin bussilla toppatakit ja pipot päässä ympäri Suomea ja Ruotsia. Moni Suomen kylä, festari ja keikkapaikka tuli kuitenkin tutuksi."

Ajamiseen Lautamäki ei ole vieläkään kyllästynyt, sillä kilometrejä tulee edelleen yli 30 000 vuodessa. Tällä kertaa kuskattavana eivät ole Tuomas Holopainen ja kumppanit vaan apua tarvitsevat villieläimet.

Kuva: Jarno Mela