• Keskisuomalaiset kantrimuusikot päristelevät pappamopoilla musiikkivideolla – läpimurto tuli tällä AC/DC:n kappaleella YouTubessa

    Raskaan rockin klassikot taipuvat myös maanläheiseen bluegrass-sointiin.
    Laulaja-kitaristi Tomi Tajakka Steve 'n’ Seagulls -yhtyeestä on kotoisin Iisalmesta.
    Laulaja-kitaristi Tomi Tajakka Steve 'n’ Seagulls -yhtyeestä on kotoisin Iisalmesta. Kuva: Petri Jauhiainen
    Lukemisto|Musiikki
    19.11.202206:00
    Kolumni
    Riku-Matti Akkanen

    Jyväskyläläinen Steve ’n’ Seagulls -yhtye on suomalaisen kantrimusiikin outo lintu lokkeihin viittaavaa nimeään myöten. Oikeastaan se ei soita edes varsinaisia kantrikappaleita vaan bluegrass-versioita angloamerikkalaisen raskaan rockin klassikoista.

    Bluegrass tarkoittaa vanhaa akustista kantria, jossa on myös vaikutteita esimerkiksi irlantilaisesta kansanmusiikista ja afroamerikkalaisesta bluesista.

    Musiikkityylin tärkeimpiä soittimia ovat muun muassa banjo, mandoliini ja kontrabasso, jotka löytyvät myös Steve ’n’ Seagullsin soitinarsenaalista. Bluesgrassille tunnusomaista on myös moniääninen laulu.

    Vuonna 2010 perustettu yhtye tuli alun perin tunnetuksi YouTubessa julkaisemillaan hilpeillä musiikkivideoilla. Niistä suosituimpiin lukeutui bändin versio AC/DC:n Thunderstruck-kappaleesta, jota on katsottu jo 150 miljoonaa kertaa.

    Myös Steve ’n’ Seagullsin studioalbumit ovat pärjänneet hyvin. Sekä yhtyeen esikoisalbumi Farm Machine (2015) että vuotta myöhemmin julkaistu Brothers in Farms kohosivat albumilistalle Suomessa sekä Billboardin Bluegrass -listalle Pohjois-Amerikassa. Kaikkiaan yhtye on julkaissut neljä pitkäsoittoa.

    Jo vanhan bluesmusiikin perinteisiin kuului kappaleiden kierrättäminen tai uudelleen sovittaminen.

    Bändin ohjelmistoon kuuluvat esimerkiksi versiot kappaleista Trooper (Iron Maiden), Holy Diver (Dio) ja Nothing Else Matter (Metallica). Yhtyeen mukaan sen tarkoituksena ei ole irvailla ikonisen aseman saaneiden sävelmien kustannuksella. Biisivalinnat Steve ’n’ Seagulls tekee hyvien riffien ja melodian perusteella.

    ”Ei me kuitenkaan noita biisejä silleen epäkunnioitettavasti käsitellä, vaan pyritään päinvastoin tehdä niistä tosi oman tyylisiä, mutta kunnioituksella alkuperästä kohtaan kuitenkin”, yhtyeen laulaja Tomi Tajakka on todennut.

    Lisää aiheesta
    • ”Aiemmin en välittänyt, että kestääkö keikkareissu kuukauden vai kaksi. Nyt huomaan kaipaavaani tätä rauhaa, taloa, sen pihapiiriä ja sitä, että saan lämmittää uunia”, Tomi Tajakka kertoo.

      Steve 'n' Seagulls -yhtyeen laulaja muutti maaseudulle tyhjilleen jääneeseen mummolaan: "Asuin 16 vuotta yhdessä huoneessa, nyt minulla on oma huone pelkästään soittamiselle"

    • Steve ’n’ Seagulls harjoittelee illan esitystä varten Raffaellon terassilla Helsingissä. Ville-Petteri Määttä

      Ilmiöksi noussut maaseutubändiSteve ’n’ Seagulls rokkaa klassikot uusiksi

    Hänen mukaansa jo vanhan bluesmusiikin perinteisiin kuului kappaleiden kierrättäminen tai uudelleen sovittaminen.

    Pappamopoilla ja vanhalla traktorilla musiikkivideolla päristelevät muusikot raivasivat tiensä maailmalle.

    Maalaispoika-imago heinähattuineen on taidokkaasti soitetun musiikin lisäksi olennainen osa Steve 'n' Seagullsin viehätystä. Musiikkivideoilla bändin jäsenet viillettävät amerikanrautojen sijaan pappamopolla tai vanhalla Massey-Ferguson-traktorilla keskisuomalaisessa maalaismaisemassa.

    Kotikutoinen huumori on purrut hyvin myös maailmalla, mistä osoituksena ovat olleet yhtyeen menestyksekkäät kiertueet erityisesti Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

    Vertailukohtia voi hakea vaikkapa joensuulaisesta Eläkeläiset-yhtyeestä, joka on saavuttanut kansainvälistä suosiota soittamalla humppa- ja jenkkaversioita tunnetuista rock-kappaleista.

    Lisää aiheesta
    • Steve’n’Seagulls on perustettu Jyväskylässä. Yhtyeessä musisoivat Viljam Hänninen, Tomi Tajakka, Leevi Pukki, Simo Heikkinen ja Matias Haavisto. KARI SALONEN

      Bilebändi ponnistaa maalta maailmalle

    • Hillary Klug on saanut katusoittajana huomiota Nashvillessä, ja se on poikinut hänelle esiintymisiä niin kotimaassa kuin Euroopassa. Kangasalla hänelle teetettiin oma mäntyvanerinen tanssilauta mittatilauksena.

      Katso video: Tältä kuulostaa todellinen kantri – Hillary Klug soittaa ja tanssii yhtä aikaa

    • Bob Dylanin vuonna 1988 käynnistynyt ja edelleen jatkuva Never ending tour on osoittautunut nimensä veroiseksi. Kuvassa hän esiintyy Los Angelesissa vuonna 2012.

      Viljelijöitäkin tukenut Bob Dylan palkittiin Nobelilla

    • Erja Lyytisen uusi levy on aiempia henkilökohtaisempi. ”Äitiys muuttaa naista vahvasti. Se ja arjen ristiaallokot ovat siirtyneet musiikkiin.”  Miro Palokallio

      Juureton juurimuusikko

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten