

Yksi varma kesän merkki on kesäkahvilan avaaminen joka niemennokkaan. Kesäkahviloiden tarkkaa määrää ei tiedä kukaan, kertoo Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.
Kesäkahviloita on moneen lähtöön. Yksi toimii vanhassa huvilassa vain kesäisin, toinen ravintolan pihalla tuomassa kesäkauteen lisämyyntiä, kolmas kesäteatterin yhteydessä näytösten aikaan.
Syitä kesäkahvilan perustamiselle on yhtä monta kuin kahvilaakin. Hämeenkyröläisellä yrittäjällä Tea Pihkoluomalla on juuri pyörähtänyt käyntiin 8. kausi kesäkahvilayrittäjänä.
Maalaiskahvila Viljamin Vintti syntyi aikanaan asiakkaiden toiveesta Pinsiön Taimiston taimi- ja puutarhamyymälän jatkeeksi. Asiakkaat alkoivat nimittäin viettää myymälässä niin pitkiä aikoja, että he kyselivät kahvin ja jäätelön perään. Toive ei tuntunut mahdottomalta toteuttaa.

”Harrastamme mieheni kanssa usein ideointia ja visiointia, ja parhaimmat ajatukset yritetään myös toteuttaa”, Pihkoluoma kuvailee.
Samalla tontilla sattui sopivasti sijaitsemaan vanha navetta, jonka vintti oli siihen asti toiminut taimiston varastona. Tila pääsi parempaan käyttöön kahvilana.
Pihkoluoman mukaan kesäkahvilaan pätevät samat arvot ja periaatteet kuin taimistoonkin, eli erityisesti kotimaisuuden ja luomun suosiminen ja asiakaspalveluun panostaminen.
Ensimmäinen kesäkausi kahvilayrittäjänä kuitenkin osoitti, että puutarhuritaustaisena hän ei kerta kaikkiaan ollut perillä kaikista ravintola-alaan ja kahvilanpitoon liittyvistä kommervenkeistä.
Toiseksi kesäksi hän palkkasikin kahvilaan työntekijän, jolla oli parinkymmenen vuoden kokemus alalta. Sama työntekijä on heillä tänä vuonna töissä seitsemättä kesää.
Yhteensä kahvilassa on kesäisin kolme osa-aikaista työntekijää ja joskus viikonloppuisin kiireapuna paikallisia nuoria. Kahvilaa pidetään auki toukokuusta syyskuuhun.
MaRan Timo Lappi on huomannut, että kesäkahvilan perustamiseen liittyy eräs yleinen harhaluulo. Tämä väärä käsitys lähtee yleensä liikkeelle siitä, että ihminen käy asiakkaana kivassa kesäkahvilassa. Sitten hän alkaa haaveilla: kyllä minäkin tällaisen haluaisin perustaa, mutta vielä paremmalle paikalle, suuremmalla henkilöstömäärällä ja isommalla valikoimalla.
Jos ei kuitenkaan ole taustaa ravintola-alalla tai kokemusta yrittäjyydestä tai esimiestyöstä, kahvilanpidon vaatima työmäärä ja kustannusrakenne tulevat todennäköisesti yllätyksenä.
”Kahvilatoiminnan kulut ovat suuret, mutta keskiostos pieni ja kesäkahvilan kävijämäärä riippuu säästä”, Lappi sanoo.
Hänen mukaansa viime vuosikymmeninä on ollut havaittavissa, miten ihmisten liikkumisesta on tullut entistä riippuvaisempaa säästä. Aikana ennen internetiä ihmiset aikatauluttivat reissunsa johonkin päivään ja toivoivat siihen saumaan hyvää säätä.
Nykyään taas sääennusteita seurataan hyvin tiiviisti omasta puhelimesta ja entistä useampi päättää liikkeelle lähdöstä vasta, kun sääsovellus näyttää aurinkoa.
Tea Pihkoluoma on huomannut saman ilmiön: kauniilla ilmalla asiakkaiden yrittäjähenki alkaa kukoistaa. Hän korostaa, ettei halua torjua kenenkään liikeideaa, mutta kehottaa omasta kahvilasta haaveilevia käymään kesäkahviloissa myös koleana päivänä ja piiskaavassa sateessa.
Suomen kesässä sää todellakin tekee tunnelman ja saa ihmiset liikkeelle.
”Huonolla säällä kassa ei välttämättä kilise yhtään, mutta hyvällä säällä ei jää lepohetkeä”, Pihkoluoma muotoilee.
Lappi muistuttaa, että kahvilatoiminnan kulut kuitenkin juoksevat, vaikkei asiakkaita näkyisi missään. Oman osuutensa lohkaisevat verot, vuokrakustannukset, henkilöstökulut ja raaka-aineet.
Lisäksi hyvällä säällä ihmiset istuskelevat pöydän ääressä mieluusti pitkään, mikä osaltaan voi vähentää myyntiä.

Täydellistä kesäkahvilan paikkaa on vaikea määritellä, Lappi pohtii. Viime kesät ovat olleet hyvinkin aurinkoisia, mutta mennyt sää ei tietenkään kerro tulevasta mitään.
Iso terassi tarjoaa mahdollisuuden nauttia auringosta, mutta liian pieni sisätila voi tulla sadesäällä nopeasti täyteen ja näin ollen estää uusien potentiaalisten asiakkaiden pääsyn sisään.
Pari asiaa Lappi voi kuitenkin sanoa jo varmaksi: kesällä 2023 elintarvikkeiden raaka-ainekustannukset ovat jopa parikymmentä prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin ja palkat nousseet yli viisi prosenttia viime vuodesta.
Kun sähkökin voi olla tyyristä, toiminnan saaminen kannattavaksi on todennäköisesti vaikeaa.
Lappi muistuttaa, että kesäajan työntekijöitä koskevat aivan samat työehtosopimukset kuin kaikkia muitakin alan työntekijöitä. Kuitenkin vuodesta toiseen MaRa muistuttaa kesätyöntekijöiden perehdyttämisen ja alan sopimusten noudattamisen tärkeydestä.
”Kesäkahvila on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka ja kosketus tähän alaan, joten nuorten työntekijöiden reilu kohteleminen on ensisijaisen tärkeää”, Lappi sanoo.
Kesäkahvilayrittäjävuosiensa aikana Tea Pihkoluoma on huomannut, että omista periaatteista kannattaa pitää kiinni. Pienen kesäkahvilan on syytä erottua ketjukahviloista omalla tyylillään, ja Pihkoluomalle erottautumisen tapa on ollut keskittyminen perinneleivontaan.
Välillä asiakkaat ihmettelevät, mitä erikoista leipomusten resepteissä on käytetty. Pihkoluoma arvelee kysymysten syyksi sitä, että leipomiseen käytetään ensinnäkin aikaa ja toiseksi oikeaa voita ja sokeria.
Ehkä teollisiin makuihin tottuneessa suussa perinteinen leivonnainen vain maistuu erilaiselta.
”Ei meidän kannata kopioida kaupunkikahviloita, vaan keskittyä aitoihin raaka-aineisiin ja maalais- ja puutarhahenkisyyteen, kun kerran toimimme aidossa ympäristössä.”
Muutama vuosi sitten Pihkoluoma sai esimerkin siitä, että konstailemattomuuden suosiminen kannattaa ulottaa myös muiden valmistamiin tuotteisiin. Kesän lopulla pakastealtaaseen jäi nimittäin melkoinen läjä eksoottisia jäätelö- ja sorbettimakuja, kun taas perinteinen vaniljajäätelö oli myynyt tasaisesti läpi kesän.
Vuosien varrella monien kanta-asiakkaiden kasvot ovat käyneet Pihkoluomalle tutuksi. Hän on huomannut, että kesäkahvilan yksi erottautumiskeino on sekin, että henkilökunta keskustelee asiakkaiden kanssa ja kyselee kuulumiset.

”Nykymaailmassahan katsellaan usein vain omaa puhelinta, joten ihmiselle juttelu voi olla hyvinkin virkistävä poikkeus arkeen.”
Tänä kesänä Pihkoluomalla on yksi uusi tavoite kesäkahvilaan liittyen: että hän ehtisi itsekin hieman huilata kesällä. Suomen kesä on hyvin lyhyt ja intensiivinen ajanjakso, ja kesäkahvilassa on taottava silloin, kun rauta on kuumaa. Yrittäjän on lisäksi oltava valmiina paikkaamaan jokaista sairaustapausta.
”Periaatteessahan nämä ovat järjestelykysymyksiä, mutta taidan itse vielä opetella niitä taitoja”, Pihkoluoma pohtii.
Yhden asian hän tietää monen vuoden kesäkahvilakokemuksella varmaksi. Kun on leiponut koko kesän, leipomiskiintiö on pitkäksi aikaa täynnä.
”Talvikaudella perhe joutuu todennäköisesti pärjäämään ilman kotitekoista pullaa.”