• Koronavuosista on tultu selvästi alas remonttilainoissa – “Keskikoot että haetut määrät ovat laskeneet viime vuosista”

    Pankeilta haetaan entistä vähemmän omakotitaloihin peruskorjauslainoja, jotka ovat keskimäärin 25 000 – 30 000 euron suuruisia.
    Remonttilainoja nostetaan nyt harkitummin. Korkea korkotaso on saanut kuluttajat miettimään tarkemmin remonttisuunnitelmiaan.
    Remonttilainoja nostetaan nyt harkitummin. Korkea korkotaso on saanut kuluttajat miettimään tarkemmin remonttisuunnitelmiaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Kodin talous
    29.11.202307:00
    Santeri Nousjoki

    Rakennusalan kriisi on vaikuttanut myös pankkien myöntämiin remonttilainoihin. Nordean Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala kertoo, että remontti- eli peruskorjauslainoja haetaan tällä hetkellä reilut 10 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

    “Vuodesta 2021 alas on tultu noin 30 prosenttia. Korona-aika oli kaikin puolin poikkeuksellista aikaa kysynnän osalta, kun kulutus ohjautui enemmän remontoitiin kuin esimerkiksi tavaraan tai palveluihin.”

    “Korona-aikana tehtiin myös jonkin verran remontteja etupainotteisesti, joten tarve voi olla hetkellisesti keskimääräistä vähäisempi”, Pajala jatkaa.

    Energiaremontteihin kohdistuu tällä hetkellä noin kolmannes kaikista Nordean remonttilainoista.Yleiset remonttilainat ovat Pajalan mukaan noin 30 000 euron suuruisia, kun taas “puhtaat” energiaremonttilainat ovat keskimäärin pienempiä eli noin 25 000 euron lainoja.

    “Remonttilainojen keskikoot sekä haetut määrät ovat laskeneet viime vuosista. Eniten tähän vaikuttaa kohonneet elinkustannukset sekä korkotaso”, hän arvioi.

    Pienemmillä paikkakunnilla tehdään Pajalasta enemmän energiaremontteja kuin muita remontteja, mikä on hänen mielestään luontevaa pientalovaltaisuuden takia.

    Myös OP:lta haetaan remonttilainoja koronavuosia vähemmän, kertoo MT:lle henkilöasiakasrahoituksesta ja asumisen palveluista vastaava johtaja Satu Nurmi.

    “Tällä hetkellä remonttilainoja haetaan maltillisesti. Tyypillisesti sesonki on maalis-toukokuussa, mutta tänä vuonna sesonkiluonteinen kysyntä jäi pääosin toukokuulle ja oli aiempaa maltillisempaa”, hän kuvaa.

    Pankista haetaan tyypillisesti rahoitusta kodin energiremontteihin.
    Pankista haetaan tyypillisesti rahoitusta kodin energiremontteihin. Kuva: Hanna Linnove

    Tyypillisesti energiaremonttiin haetaan lainaa Nurmen mukaan lämpöpumppujärjestelmään tai aurinkopaneelien asentamiseen.

    “Asiakkaat näkevät energiaremontoinnin investointina, sillä energiatehokkuutta parannetaan etenkin kustannussäästöjen saavuttamiseksi.”

    Danske Bankissa on niin ikään havaittu peruskorjauslainojen vähäisempi kysyntä, kun omakotitaloasujat käyttävät rahaa nyt nousseisiin elinkustannuksiin.

    “Määrä on pienempi kuin aiemmin, joten remontteja on lykätty”, sanoo pankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala.

    Takalan mukaan peruskorjauslainoja haetaan yleensä vanhempiin omakotitaloihin asuntokaupan yhteydessä, jotka ovat myös vähentyneet.

    “Peruskorjauslainat mukailevat hyvin vahvasti asuntokaupan syklejä”, hän summaa.

    “Peruskorjauslainat mukailevat hyvin vahvasti asuntokaupan syklejä” Sari Takala

    Lisää aiheesta
    • Kun remontit suunnitellaan hyvissä ajoin, ne voidaan järjestellä järkevästi. Vanhaankin taloon voidaan asentaa lämmitystä ohjaamaan pörssisähkön huomioivia säätelyjärjestelmiä.

      Kodin talous | Tällaisia ovat asiantuntijan mielestä järkevät energiaremonttikohteet – “Apuna kannattaa käyttää alan ammattilaisia”

    • Puukiuas on nyt monen kuluttajan ykkösvalinta.

      Kodin talous | Pintaremontit ovat pitäneet puolensa rautakaupassa – poikkeuksellinen tilanne tuo kuluttajalle myös mahdollisuuksia

    • Energia | Pientaloasukas: Tunnetko edes kotisi pahimmat sähkösyöpöt? Tee ainakin nämä asiat niin sähkön säästäminen onnistuu

      Tilaajalle
    • Moni on jumissa kalliin sähkösopimuksen kanssa, tiedetään Omakotiliitossa.

      Energia | Sähkön hinta: Näin monella on kallis sitova sopimus ‒ Omakotiliiton mukaan jo yli 20 snt/kWh on liikaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    remonttilaina
    energiaremontti
    pankit
    korona-aika
    rakennusalan kriisi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä