• Tällaisia ovat asiantuntijan mielestä järkevät energiaremonttikohteet – “Apuna kannattaa käyttää alan ammattilaisia”

    Motivan asiantuntijan mukaan omakotitalon kunnossapitosuunnitelmalla voidaan hillitä sen korjausvelan kasvua.
    Kun remontit suunnitellaan hyvissä ajoin, ne voidaan järjestellä järkevästi. Vanhaankin taloon voidaan asentaa lämmitystä ohjaamaan pörssisähkön huomioivia säätelyjärjestelmiä.
    Kun remontit suunnitellaan hyvissä ajoin, ne voidaan järjestellä järkevästi. Vanhaankin taloon voidaan asentaa lämmitystä ohjaamaan pörssisähkön huomioivia säätelyjärjestelmiä. Kuva: Hannu Huttu
    Lukemisto|Kodin talous
    26.11.202306:00
    Santeri Nousjoki

    Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motivan asiantuntija Teemu Kettunen sanoo, että energiansäästöremontit vaativat aina tapauskohtaista tarkastelua.

    “Apuna kannattaa käyttää alan ammattilaisia ja myös energianeuvojalta saa neuvoja etenemiseen ja toimenpiteisiin”, Kettunen ohjeistaa.

    Hän neuvoo, että aina remontoidessa omakotitaloasujan tulisi samalla pohtia, voisiko siinä yhteydessä parantaa oman kodin energiatehokkuutta, koska muun remontoinnin yhteydessä se on usein kustannustehokkainta.

    “Kannattaa myös tehdä kodille sen energiatehokkuutta parantava kunnossapitosuunnitelma esimerkiksi seuraavalla 10 vuodelle. Tämä auttaa hoksaamaan nyt tehtävien toimenpiteiden vaikutuksia mahdollisiin tuleviin remontteihin.”

    Kettunen kertoo, että kunnossapitosuunnitelman avulla talon korjausvelka ei pääse karkaamaan ja remontit tulee tehtyä toisiaan tukevina kokonaisuuksina huomioiden samalla kustannustehokkaat energiatoimet.

    Mitä omakotitalon energiaremonttikohteisiin tulee, yleensä Kettusen mielestä öljylämmitys kannattaa vaihtaa edullisempaan lämmitystapaan tai asentaa hyväkuntoisen öljykattilan rinnalle ilma-vesilämpöpumppu.

    “Lämmönjakojärjestelmän vanhentuneet osat kannattaa uusia lämmitysmuutoksen yhteydessä. Lisäksi lämmityksen ohjaukseen on hyvä kiinnittää huomiota, sillä nykyisin on saatavilla esimerkiksi sähkön pörssihinnan huomioivia ohjausjärjestelmiä, jotka painottavat automaattisesti lämmitystä edullisempien sähkön hintojen ajalle”, hän perustelee.

    ELY-keskukselta on saatavissa öljylämmityksestä luopumisen tukea 4 000 euroa, kun öljylämmityksestä luopuu kokonaan ja siirtyy maalämpöön, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön.

    Ilmalämpöpumppu säästää sähköä ja kotitalouden euroja, jos sellainen asennetaan suorasähkölämmitteiseen taloon.
    Ilmalämpöpumppu säästää sähköä ja kotitalouden euroja, jos sellainen asennetaan suorasähkölämmitteiseen taloon. Kuva: Kari Salonen

    Suorasähkölämmitteisessä talossa ilmalämpöpumppu on taas Kettusen mukaan lähes aina taloudellinen investointi. Lämmityksen ohella eristys vaikuttaa merkittävästi talon energiatehokkuuteen.

    “Huonon eristystason yläpohjaa kannattaa lisäeristää, jos se on helposti toteutettavissa. Hapertuneet ikkunoiden tiivisteet kannattaa uusia ja myös ikkunankarmien ympäristön ilmavuodot korjata”, hän listaa.

    Hyväkuntoiselle katolle Motivan asiantuntija selvittäisi aurinkosähköjärjestelmän asentamisen taloudellisuutta.

    Hirsirakentaminen on nykyään energiatehokasta. Dani Ryynäsen ja Jenna Aallon kohteessa Kuningattaren helmi Loviisan asuntomessuilla on käytetty kustannustehokkaita ratkaisuja. Lattian materiaali on laminaattia.
    Hirsirakentaminen on nykyään energiatehokasta. Dani Ryynäsen ja Jenna Aallon kohteessa Kuningattaren helmi Loviisan asuntomessuilla on käytetty kustannustehokkaita ratkaisuja. Lattian materiaali on laminaattia. Kuva: Kari Salonen

    Remonteissa tulee pitää myös ajatus mukana. Kettunen sanoo, että ikkunoita uusittaessa kannattaa aina varmistaa ilmanvaihdon toimivuus ja hoitaa se samalla kuntoon.

    “Toisinaan korvausilma on voinut tulla ikkunoiden ja niiden karmien vuotokohdista, jotka aivan oikein tilkitään ikkunaremontissa. Tällöin täytyy asentaa korvausilmaventtiilit, joiden kautta raitis ilma saadaan samalla suodatettuna. “

    Lämmitysjärjestelmää uusittaessa on puolestaan Kettusen mielestä hyvä varmistella esimerkiksi maalämpökaivon syvyyden riittävyyttä tai ilma-vesilämpöpumpun soveltuvuutta nykyisen patteriverkoston lämpötilojen kanssa.

    “Etenkin pohjoisemmassa Suomessa on tärkeää huomata, että ilma-vesilämpöpumpun hyötysuhde heikkenee pakkasten kiristyessä ja useimmat laitteet siirtyvät kokonaan sähkövastusten tai muun rinnakkaisen lämmitystavan käyttöön korkeissa pakkaslukemissa”, hän kertoo.

    “Nykyisin on saatavilla esimerkiksi sähkön pörssihinnan huomioivia ohjausjärjestelmiä” Teemu Kettunen

    Lisää aiheesta
    • Maalämpö houkutti maalaistalon energiaratkaisuna helpon ylläpidon vuoksi. Hakelämmön etu oli energian saanti omasta metsästä, mutta helppous voitti. Kuvituskuva.

      Kodin talous | Hakkeesta maalämpöön vaihtanut ei kadu päätöstään: “Kyllähän näissä on vuosien aikana hyötysuhteet parantuneet huimasti”

    • Puukiuas on nyt monen kuluttajan ykkösvalinta.

      Kodin talous | Pintaremontit ovat pitäneet puolensa rautakaupassa – poikkeuksellinen tilanne tuo kuluttajalle myös mahdollisuuksia

    • Remonttilainoja nostetaan nyt harkitummin. Korkea korkotaso on saanut kuluttajat miettimään tarkemmin remonttisuunnitelmiaan.

      Kodin talous | Koronavuosista on tultu selvästi alas remonttilainoissa – “Keskikoot että haetut määrät ovat laskeneet viime vuosista”

    • Energia | Pientaloasukas: Tunnetko edes kotisi pahimmat sähkösyöpöt? Tee ainakin nämä asiat niin sähkön säästäminen onnistuu

      Tilaajalle
    • Moni on jumissa kalliin sähkösopimuksen kanssa, tiedetään Omakotiliitossa.

      Energia | Sähkön hinta: Näin monella on kallis sitova sopimus ‒ Omakotiliiton mukaan jo yli 20 snt/kWh on liikaa

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”