Roope Lipasti on tuottelias kirjailija, mutta tiheä julkaisutahti vaatii säntillisyyttä ja hyviä istumalihaksia. Hän aloittaa kirjoittamisen aikaisin aamulla ja tekee pitkiä päiviä. Kuva: Sanne Katainen
Pierut pärisevät ja röyhtäykset raikuvat hulvattomissa äänikirjoissa – kirjailija päätti kokeilla ikiaikaisen huumorin toimivuutta ja onnistui
Roope Lipastin Lemuetsivät piti aluksi olla vain yksittäinen kirja, mutta etenkin alle kouluikäisille suunnattu tarina päätettiin laajentaa sarjaksi.
Roope Lipasti perheineen on asunut vanhassa rintamamiestalossa Turun lähellä Liedossa jo 20 vuotta. Taloa on laajennettu ja remontoitu hartaasti. "Vanha hevostila oli huonossa kunnossa, mutta sijainti oli ihana. Talon voi aina korjata, mutta paikkaa ja maisemaa ei voi vaihtaa", kirjailija sanoo. Kuva: Sanne Katainen”Minut muistetaan varmasti aina ja ikuisesti näistä kirjoista”, puuskahtaa Roope Lipasti naurua äänessään.
Lietolainen kirjailija ei välttämättä ole väärässä, sillä kuka nyt unohtaisi äänikirjan, jossa pierut raikuvat niin että korvakarvat hulmuavat?
Kesällä julkaistu kolmiosainen Lemuetsivät-sarja (WSOY) lähti liikkeelle heitosta, jonka piti jäädä yksittäiseksi vitsiksi.
Äänikirjojen kasvattaessa jatkuvasti suosiotaan Lipasti alkoi pohtia, että olisi hauskaa kirjoittaa kirja, joka hyödyntäisi jollain tavalla äänitehosteita ja muistuttaisi jollain tapaa jopa kuunnelmaa.
Hänen mieleensä tuli ympäri maailmaa ihastuttanut Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava, 2015). Mitä jos asetelman kääntäisi rauhoittavasta nukutussadusta aivan johonkin muualle? Syntyi idea pierukirjasta.
”Ajattelin, että tällainen kirja on hyvä kiusa vanhemmille. Jos siitä tulee suosittu, niin se ajaa vanhemmat hiljalleen hulluuden partaalle. Aikuisparat.”
”Kieltämättä aloin miettiä, olenko infantiilein kirjailija Suomessa. No olen. Mutta jonkun sekin täytyy olla.”
Alun perin pierujen oli tarkoitus leijua vain yhden kirjan verran, mutta kustantamossa innostuttiin hupailusta niin paljon, että Lipasti kirjoitti saman tien kolme lyhyttä kirjaa. Parhaillaan hän työstää kolmea seuraavaa osaa.
Pierujen lisäksi lapsia riemastuttavat muun muassa röyhtäisyt ja oksennukset.
”Kieltämättä aloin miettiä, olenko infantiilein kirjailija Suomessa. No olen. Mutta jonkun sekin täytyy olla.”
Kirjat ovat saaneet riemukkaan vastaanoton, sillä tietynikäisiin lapsiin pieruhuumori uppoa vuosikymmenestä toiseen.
Äänikirjojen lukija Anssi Niemi eläytyy tarinaan vahvasti, minkä lisäksi äänitehosteita on ollut luomassa kokonainen tiimi.
Parhaillaan tarinoista suunnitellaan myös printtiversioita. Jonkin verran muutoksia äänikirjojen kerrontaan on tehtävä, jotta hykerryttävät äänet välittyvät myös tekstiksi kirjoitettuna.
”Minusta tuntuu, että Väinö Linna ei olisi kirjoittanut pierukirjaa, mutta minulle se ei ollut ongelma.”
Lipastin ura kirjailijana ei suinkaan rajoitu pelkkään pieruhuumoriin. Hän on julkaissut yhteensä nelisenkymmentä teosta lapsille, nuorille ja aikuisille.
Kirjalliselle polulleen Lipasti lipsahti vahingossa. Hän on aina pitänyt kirjoista ja lukemisesta, mutta hänen suunnitelmissaan oli tulla äidinkielenopettajaksi. Toisin kävi, ja hänestä tuli toimittaja.
Kymmenen vuoden jälkeen työ alkoi toistaa itseään. Lipasti halusi testata, olisiko hänestä pitempien tekstien kirjoittajaksi.
Alituiseen kasvava julkaisulista kertoo, että kyllä on.
Mittavasta tuotannostaan huolimatta Lipasti edelleen arkailee kirjailija-tittelin käyttämistä.
”Olin kirjoittanut ehkä 20 kirjaa ennen kuin aloin varovaisesti kutsua itseäni kirjailijaksi.”
Edelleenkin Lipasti kokee olevansa ennemmin kirjoittaja kuin kirjailija. Sana ei ole niin latautunut ja lisäksi se on laajempi, kirjoittaahan Lipasti edelleen myös lehtiin.
”Minusta tuntuu, että Väinö Linna ei olisi kirjoittanut pierukirjaa, mutta minulle se ei ollut ongelma. Kun on kirjoittaja, tuollainen on henkisesti helpompaa kuin jos pitäisi itseään suurena kirjailijana.”
Erilaiset kirjoitusprojektit pitävät työn mielenkiintoisena. Silti lapsille ja aikuisille kirjoittaminen ei Lipastin mielestä ole lopulta kovin erilaista – lastenkirjoissa on vain vähemmän verta ja murhia kuin aikuistenkirjoissa.
”Kirjoitan aina mahdollisimman hyvän jutun, josta itsekin nauttisin. Lapset eivät ole tyhmiä, heille ei tarvitse kirjoittaa yksinkertaisesti tai moralisoiden. Jos kirjoittaisin vain lapsille, se olisi aika mänttiä, mutta se vasta tylsää olisikin, jos kirjoittaisin ainoastaan aikuisille.”
Parhaimpina vuosina Lipastilta on ilmestynyt useampikin kirja. Työvuodet toimittajana ovat luoneet näppäimistön naputtamiseen rutiineja ja Lipasti on myös luonnostaan nopea kirjoittaja.
”Pitää aloittaa aikaisin aamusta ja jatkaa myöhään iltaan. Olen tarkka aikatauluista ja hyvin säntillinen. Istun koneen ääressä pitkään joka päivä. Jotkut miettivät yhtä lausetta kaksi viikkoa, mutta minä en kuulu heihin.”
- Osaston luetuimmat
