Oletko kuullut sanaa ”sote-uudistus” tänä vuonna yhtä tiheästi kuin kymmenenä edeltävä vuonna? Etpä tietenkään, sillä pitkä ja moneen kertaan lykätty uudistus tapahtui vuosien 2022 ja 2023 vaihteessa.
Tuolloin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi parinsadan kunnan tai kuntayhtymän harteilta 21 hyvinvointialueelle.
Tavallisen tallaajan näkökulmasta muutosta ei välttämättä huomannut mitenkään, sillä oma terveyskeskus on todennäköisesti toiminut kuluvan vuoden alkupuolen jokseenkin samaan malliin kuin aiemminkin.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos lääkäriin pääsi viime vuonna nopeasti tai hitaasti, tahti on ollut todennäköisesti tänä vuonna sama. Parhaillaan hyvinvointialueet nimittäin vasta kartoittavat palveluntarpeita ja pohtivat tulevia siirtoja, kertoo Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.
”Toistaiseksi on menty vanhalla palveluverkostolla, ja vain yksittäiset hyvinvointialueet ovat tehneet ratkaisuja siitä, mitkä ovat jatkossa täyden palvelun terveyskeskuksia, missä lääkäri käy joskus ja mitkä ehkä suljetaan.”
Myöskään lääkärien näkökulmasta perusterveydenhuollon tilanne ei ole muuttunut organisaatiorakennetta muuttamalla. Lääkäreitä on saman verran kuin ennenkin ja lääkäripula on samassa jamassa kuin viime vuonna.
Aiemmin lääkärien houkuttelu oli kuntien vastuulla, ja tällaisessa lähes 200 toimijan mallissa yksittäisen kunnan oli mahdollista loistaa erilaisilla työsuhde-eduilla.
Pärnänen huomauttaa, että perusterveydenhuollon lääkärivaje on vuosien ja vuosikymmenten aikana muuttunut maantieteellisesti. Pysyvää on ollut se, että yliopistosairaalaseudut ovat lääkärien silmissä vetovoimaisia.
Tämä on ymmärrettävää, sillä lääkäriksi voi Suomessa opiskella Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa, ja moni ehtii opiskeluvuosinaan juurtua kyseiselle paikkakunnalle.
Yleisesti ottaen Pärnäsen mukaan voi sanoa, että laita-alueilla lääkärien rekrytointi on perinteisesti ollut haasteellista. Ympäri Suomen on pieniä ja keskisuuria kuntia, joissa on jouduttu jo vuosia turvautumaan jopa henkilöstövuokrauspalveluihin, jotta edes jokin määrä lääkäreitä on saatu töihin.
Tällainen menettely tulee kuitenkin kalliiksi, sillä henkilöstövuokrauspalvelu on nimensä mukaisesti palvelu, jonka käyttäminen edellyttää kunnan lompakon avaamista. Lisäksi vuokraväki on työsuhteessa henkilöstövuokrauspalveluun, eikä siihen paikkaan, jossa työ varsinaisesti tapahtuu.
Terveyskeskuksen lääkärivaje synnyttää Pärnäsen mukaan helposti lumipalloefektin, sillä sana kiertää lääkärien keskuudessa.
Jos työskentelyolosuhteet ovat sellaiset, että lääkäri saadaan paikalle vain rahalla, voidaan miettiä, kuinka kestävästä ratkaisusta on kyse yhtäältä lääkärin työmotivaation ja toisaalta veronmaksajien kannalta.
Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen, että kaikilla pikkupaikkakunnilla olisi jatkuvasti hirmuinen lääkärivaje.
Vaikka esimerkiksi Kainuuseen sekä ruotsin- ja kaksikieliselle länsirannikolle on perinteisesti ollut hankalaa saada riittävästi lääkäreitä töihin, Lapissa lääkäritilanne saatiin 10:n viime vuoden aikana ponnisteltua hyväksi.
”Ei enää voi tehdä niin, että osoitetaan lääkärille pöytä ja tuoli, ja ensimmäinen potilas onkin jo oven takana”
Pärnäsen mukaan Lapin onnistuminen ei selity sillä, että se olisi onnistunut houkuttelemaan lääkäriksi valmistuneita paluumuuttajia takaisin kotikonnuilleen.
”Lapissa on onnistuttu käyttämään houkuttimena juuri niitä vahvuuksia, joita heillä on, kuten luonnonläheisyyttä. Ei kannata kilpailla suurkaupungin sykkeellä, jos sellaista ei ole”, Pärnänen kertoo.
Hyvinvointialueet ovat siis saaneet riittävän lääkärimäärän tai lääkärivajeen kuntien perintönä.
Lääkärien etsiminen ja palkkaaminen on nyt hyvinvointialueen vastuulla. Nyt yksittäistä kuntaa laajemman alueen täytyy tarjota samat työskentelyolot ja -ehdot koko henkilöstölleen, Pärnänen huomauttaa.
Hyvinvointialue ei tietenkään voi tarjota maaseudulla työskentelevälle asuntoetua ja hulppeaa palkkaa, jos maakunnan keskuskaupungissa työskentelevä saa vain sen, mitä työehtosopimus määrää.
Toisaalta kolikolla on myös kääntöpuoli, Pärnänen lisää. Hyvinvointialue on yksittäistä kuntaa vahvempi toimija, ja laajemmalla alueella on mahdollista siirtää lääkäreitä tarvittaessa sinne, missä heitä tarvitaan.
On hieman harhaanjohtavaa puhua lääkärien houkuttelusta tietylle alueelle, kertoo lääkintöneuvos Kaisa Halinen sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM:stä).
”Tietenkin työpaikan pitää olla houkutteleva, mutta jotta lääkäri myös pysyisi sillä työpaikalla, alueella pitää olla pitovoimaa.”
Aloitetaan työpaikan houkuttelevuudesta lääkärin näkökulmasta. Halisen mukaan ensiarvoisen tärkeää on se, että työ on järjestetty ja johdettu niin, että yksittäisen ihmisen työmäärä pysyy kohtuullisena.
Tämä tarkoittaa paitsi riittävää määrää lääkäreitä, myös sitä, että lääkärin ei tarvitse tehdä hänelle kuulumattomia töitä. Tämä taas edellyttää, että paikalla on myös avustavaa henkilökuntaa.
Lisäksi kunnollinen perehdytys ja seniorituki, eli kokeneempien lääkärien saaminen tarvittaessa langan päähän, on lääkärin näkökulmasta tärkeää.
”Ei enää voi tehdä niin, että osoitetaan lääkärille pöytä ja tuoli, ja ensimmäinen potilas onkin jo oven takana”, Halinen kuvailee.
Lääkärin työssä jatkuva kouluttautuminen on välttämätöntä, sillä ala kehittyy jatkuvasti. Halisen mukaan onkin olennaista tarjota lääkärille mahdollisuus osallistua myös oman talon ulkopuolisiin laadukkaisiin koulutuksiin.
Kaiken tämän lisäksi myös alueen pitäisi olla houkutteleva ja pitovoimainen, jotta lääkärillä on työn lisäksi muitakin syitä jäädä seudulle.
Usein kynnyskysymykseksi nousee se, onko myös kumppanin tai puolison mahdollista työskennellä alueella. Sama ongelma koskee monien muidenkin ammattilaisten houkuttelua töihin ympäri Suomen.
”Kyse on perheen, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta ja siitä, onko kaikille perheenjäsenille tarjolla mahdollisuuksia”, Halinen tiivistää.
Äkkiseltään voisi kuvitella, että on aivan sama, työskenteleekö lääkäri terveyskeskuksessa kaksi kuukautta vai 20 vuotta, kunhan siellä ylipäätään on lääkäri töissä.
Halinen kuitenkin huomauttaa, että lääkärin aikaa säästyy, kun kaikki potilaat eivät ole hänelle aina uusia, vaan hän tuntee osan potilaista jo ennestään. Vastaavasti potilaan kannalta on helpompaa, ettei hänen tarvitse aina selittää asiaansa alusta asti eri lääkäreille.
”Hoidon jatkuvuus on siis turvatumpi, jos lääkärit pysyvät talossa”, Halinen kertoo.
Lääkäriliiton Pärnänen lisää, että hoidon jatkuvuus voidaan kääntää myös euroiksi. Pestissään pysyvä lääkäri tulee nimittäin halvemmaksi kuin jatkuva uuden etsiminen ja perehdyttäminen.
”Peiliin katsomisen paikka on silloin, jos ihmetellään, miksei lääkäreitä saada edes rahalla viiden lääkärin terveyskeskukseen, jossa on 2–3 lääkärin vajaus”, Pärnänen sanoo.
Lääkärien koulutusmäärän lisääminen ei myöskään voi olla ratkaisu, jos koulutukseen ei vastaavasti tarjota lisärahoitusta.
Lääkäripulan paikkaamiseen väläytellään aina välillä patenttiratkaisuksi lääkärien koulutusmäärän lisäämistä. Ehdotuksessa on Pärnäsen mukaan kuitenkin pulmansa.
Ensinnäkin lääkärien koulutusmääriä on viime vuosina jo lisätty pienimuotoisesti, eli 50 koulutuspaikalla.
Lääketieteen lisensiaatiksi valmistuminen kuitenkin kestää kuusi vuotta, eli tänä vuonna lääketieteen opiskelun aloittavat valmistuvat vuonna 2029. Tämän hetken lääkärivajetta lääkärien koulutusmäärän lisääminen ei siis ratkaise, huomauttaa Lääkäriliiton Pärnänen.
Hän lisää, että lääkärien koulutusmäärän lisääminen ei myöskään voi olla ratkaisu, jos koulutukseen ei vastaavasti tarjota lisärahoitusta.
”Emme me tai kukaan muukaan halua huonosti koulutettuja lääkäreitä. Jos koulutusmäärää lisätään, sitä ei voi tehdä vanhoilla resursseilla”, Pärnänen sanoo.
Hänen mukaansa lääketieteellisissä tiedekunnissa kärvistellään jo nyt suurten ryhmäkokojen kanssa.
”Lääketieteen käytännön taitojen opiskelu on mahdotonta, jos seinät tulevat vastaan eikä esimerkiksi opetuspotilaita ole käytettävissä”, Pärnänen lisää.
Pärnäsen mukaan lääkäripulaan olisi kyllä tarjolla nopeitakin ratkaisuja. Hän huomauttaa, että satoja yleislääketieteen erikoislääkäreitä on siirtynyt julkisesta terveydenhuollosta yksityiselle puolelle.
Jos näitä lääkäreitä saataisiin palaamaan takaisin terveyskeskuksiin, niissä olisi töissä heti kovia ammattilaisia.
Pärnänen puhuu kovista ammattilaisista siksi, että vastavalmistunut lääkäri alkaa vasta opetella lääkärintyötä. Vielä hetki sitten hän oli opiskelija.
Vaikka Suomen terveyskeskuksiin saataisiin töihin aina vastavalmistunut lääkäri silloin, kun kokenut lääkäri siirtyy yksityiselle puolelle, aivovuotoa yksityiselle puolelle tapahtuisi silti valtavasti.
”Läheskään kaikki eivät ole siirtyneet yksityiselle puolelle rahan vuoksi, vaan siksi, että työskentelyolosuhteet ovat käyneet julkisella puolella sietämättömiksi työmäärän vuoksi ja siksi, että he joutuvat tekemään muiden ammattiryhmien töitä”, Pärnänen kertoo.
