• Miten heräät pirteänä aamuun? Tutkijaryhmä selvitti

    Koehenkilöille tarjottiin älykellot rekisteröimään liikuntaa sekä unen määrän, laadun ja keston.
    Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Hyvinvointi
    5.2.202316:00
    Heikki Arvilommi

    Miksi joskus aamut ovat tukkoisia ja toisinaan taas olo tuntuu pirteältä ja terävältä? Nihkeän heräämisen jälkeenkin aamu voi sujua kuin puoliunessa. On arvioitu, että tällaisesta tilasta seuraa auto-onnettomuuksia, työtapaturmia ja yhteiskunnalle suuria kustannuksia.

    Ongelmaa ryhtyi selvittämään monikansallinen tutkijaryhmä. Se löysikin kolme keskeistä selitystä virkeään aamuun: edellisen päivän liikunta, riittävän pitkä ja myöhään kestävä uni sekä aamiaisen laatu.

    Lähes tuhannelle koehenkilölle tarjottiin kahden viikon ajaksi älykellot rekisteröimään liikuntaa sekä unen määrän, laadun ja keston. Heillä oli myös monitorit, joilla seurattiin verensokeria. Erilaisten aamiaistenkin vaikutusta tutkittiin. Osallistujat pitivät itse ruokapäiväkirjaa ja arvioivat omaa vireystilaansa ja mielialaansa.

    Ryhmässä oli mukana myös kaksosia, jotta voitaisiin arvioida perimän merkitystä aamujen sujumiselle.

    Kahden viikon tutkimusjakson jälkeen koehenkilöiden arvioita virkeydestään ennen aamiaista ja sen jälkeisinä tunteina suhteutettiin rekisteröityihin tietoihin. Selvästi piristäviä olivat edellisen päivän liikunta ja 7–9 tunnin uni varsinkin, jos se johti tavallista myöhempään heräämiseen.

    Aamiaisen jälkeen virkeyden jatkuminen riippui yllättävän selvästi aamiaisen laadusta. Parhaiten vireyttä piti yllä hitaita hiilihydraatteja sisältävä aamiainen, jossa oli vähän proteiinia mutta ei sokeria.

    Maltillinen verensokeri aamiaisen jälkeen takasi ripeän heräämisen ja virkeän aamupäivän jatkumisen. Hyvin sokeripitoinen aamiainen sen sijaan lisäsi aamupäivän uneliaisuutta.

    Kokemuksesta tiedämme, että yksilölliset erot heräämisessä ovat suuria. Niin tässäkin tutkimuksessa. Kaksosia muihin vertaamalla selvisi, että perimän osuus on vain noin neljännes yksilöllisistä eroista. Parhaiten eroja selittivät itse koettu unen laatu ja mieliala tai onni.

    Selityksiä pohtiessaan tutkijat toteavat liikunnan parantavan unen laatua ja nostavan mielialaa. Pitkä uni antaa aikaa poistaa elimistöstä edellisen päivän aikana kertynyttä adenosiinia, joka aiheuttaa uneliaisuutta. Tasaisesta veren sokerista taas aivot pitävät.

    Eli aika yksinkertaisilla tempuilla voisimme piristää aamujamme.

    Lähde: Nature Communications

    Lisää aiheesta
    • Tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan monet suomalaiset uskovat, ettei uni ole tärkeää.

      Hyvinvointi | Suomalaisilla on yksi perustavanlaatuinen väärinkäsitys uneen liittyen – tutkimusprofessori kertoo, miten unen laatua voi parantaa ja mikä keino ei ainakaan toimi, vaikka niin on pitkään uskottu

    • Tutkimusprofessori arvioi, että huonosti nukkuvien osuuden kasvun taustalla on ajankäytön muuttuminen aiempaa iltapainotteisemmaksi.

      Hyvinvointi | Huonosti nukkuvien suomalaisten osuus on viime vuosina kasvanut – tutkimusprofessori varoittaa liian vähäisen unen mukanaan tuomista terveysriskeistä

    • Unen aikana aivoissa toimii niin kutsuttu glymfaattinen verkosto, jossa aivo-selkäydin­neste kiertää keräämässä jätteet aivosolukoista. Ne johdetaan lopuksi verenkiertoon, josta ne poistuvat kuten muutkin kuona-aineet.

      Miksi uni on niin tärkeää? Aivot tarvitsevat jätehuoltoa, jotta ne eivät huku kuonaan

    • Sekä liian lyhyt että liian pitkä uni altistaa muistisairauksille, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

      Hyvinvointi | Maistuuko sinulle pitkät unet? Näin monen tunnin unet saattavat lisätä riskiä muistisairauksien puhkeamiseen

    • Kahvi on helppo napata kiireisenä työaamuna mukaan, mutta aikaa kannattaisi varata myös aamupalalle.

      Moni korvaa aamupalan kahvilla – niin ei kannattaisi tehdä, koska aamupalassa piilee tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa