• Miksi uni on niin tärkeää? Aivot tarvitsevat jätehuoltoa, jotta ne eivät huku kuonaan

    Jotta aivot eivät huku kuonaan, tarvitaan tehokasta jätehuoltoa.
    Unen aikana aivoissa toimii niin kutsuttu glymfaattinen verkosto, jossa aivo-selkäydin­neste kiertää keräämässä jätteet aivosolukoista. Ne johdetaan lopuksi verenkiertoon, josta ne poistuvat kuten muutkin kuona-aineet.
    Unen aikana aivoissa toimii niin kutsuttu glymfaattinen verkosto, jossa aivo-selkäydin­neste kiertää keräämässä jätteet aivosolukoista. Ne johdetaan lopuksi verenkiertoon, josta ne poistuvat kuten muutkin kuona-aineet. Kuva: Jukka Pasonen
    Lukemisto
    12.6.202101:00
    Heikki Arvilommi

    Nukkuminen on ollut eläimille ja muinaisille esi-isillemmekin vaarallista aikaa. Mikä tekee unesta niin tärkeää, että se on riskeistä huolimatta säilynyt koko kehityshistoriamme ajan? Viime vuosien tutkimukset antavat yhden selityksen: uniaika on tärkeää aivojen viemäröinnin ja kunnossapidon kannalta.

    Aivot on erittäin aktiivinen elin, jossa solut tuottavat haitallista aineenvaihduntajätettä ja myös beta-amyloidia sekä tau-proteiinia. Niitä kertyy aivoihin esimerkiksi Alzheimerin taudissa.

    Jotta aivot eivät huku kuonaan, tarvitaan tehokasta jätehuoltoa.

    Viime vuosikymmenen aikana on selvinnyt, että etenkin unen aikana aivoissa toimii niin kutsuttu glymfaattinen verkosto, jossa aivo-selkäydin­neste kiertää keräämässä jätteet aivosolukoista. Ne johdetaan lopuksi verenkiertoon, josta ne poistuvat kuten muutkin kuona-aineet.

    Voi olla, että unen merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle selittyy ainakin osaksi sen puutteen aiheuttamista jäteongelmista.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten