• ”Koskenkorvan sheriffi” Jari Mäki voitti 13 vuotta kestäneen taistelun tien nimestä – erikoinen tapahtumasarja kiinnosti Yhdysvaltain Suomen suurlähetystöäkin

    Kun yrittäjä Jari Mäki lähestyi vuonna 2011 Ilmajoen kuntaa ja esitti asian tien nimen muuttamisesta, hän ei kuuna päivänä olisi uskonut, miten pitkä ja vaiherikas tapahtumaketju siitä saisi alkunsa.
    Tilaajalle
    Jari Mäki Oy:n erikoisuuksiin lukeutuvat Amerikka-vaatteet ja jalkineet. Asiakkaiden joukossa on ollut vuosien saatossa lukuisia viihdemaailman tähtiä Kari Tapiosta Pate Mustajärveen ja Vesa-Matti Loiriin.
    Jari Mäki Oy:n erikoisuuksiin lukeutuvat Amerikka-vaatteet ja jalkineet. Asiakkaiden joukossa on ollut vuosien saatossa lukuisia viihdemaailman tähtiä Kari Tapiosta Pate Mustajärveen ja Vesa-Matti Loiriin. 
    Lukemisto|Yhteiskunta
    9.4.202420:19
    Jouni Hirn
    Ilmajoki

    Ilmajoen Koskenkorvan kylä tunnetaan viinatehtaasta, pesäpallojoukkueesta ja amerikkalaisiin tuotteisiin keskittyneestä Jari Mäki Oy:stä.

    Persoonallisen ja periksiantamattoman yrittäjän Jari Mäen vuonna 1989 perustama Amerikka-tavaroiden ja -vaatteiden erikoismyymälä ja USA-autokorjaamo on kasvanut maankuuluksi matkailunähtävyydeksi, jonne tullaan käymään kauempaakin.

    ”Koskenkorvan sheriffinäkin” tunnettu Jari Mäki on tehnyt työtä myös Koskenkorvan kylän palvelujen takaamiseksi. Hän on elävöittänyt nuutunutta kylätaajamaa ostamalla, kunnostamalla ja vuokraamalla lopettaneita yrityksiä ja kiinteistöjä.

    Jari Mäki Oy:n osoitteena oli kuluvaan kevääseen saakka Lasipajantie. Nimi oli peräisin tien varrella vuosina 1980–1984 toimineesta lasialan firmasta.

    ”Sijaitsemme Koskenkorvan länsipuolella ja olemme harjoittaneet pitkään lännenaiheista yritystoimintaa. Lisäksi Ilmajoella on Idänpuolentie, niin miksei voisi olla myös Lännentie. Ajattelin, että nimenmuutos olisi tarpeellinen yrityksen kannalta ja se ei voisi olla ketään vastaan”, Jari Mäki palaa alkuhetkiin.

    Keväällä 2011 Mäki laittoi Ilmajoen tekniseen lautakuntaan anomuksen nimen muuttamisesta Lännentieksi.

    ”Lautakunnasta sanottiin, että asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, että laita anomus ja me käsittelemme sen”, Mäki muistelee nyt.

    Mäen yllätykseksi asia ei edennyt edes valtuustoon, sillä kunnanhallitus hylkäsi hakemuksen äänin 11–0. Tästä lähtien nimiasia pyöri aika ajoin kunnan eri elimissä 13 vuoden ajan.

    ”Asia tuli esille kunnanhallituksessa parin vuoden välein ja se hylättiin aina äänin 11–0. Sekään ei auttanut, että väki vaihtui valtuustoissa. Tuntui siltä, että hylkääminen siirtyi perintönä hallitukselta toiselle.”

    Mäkeä jäi kaivertamaan erityisesti se, että hän ei saanut tukea edes hallituksessa istuneilta yrittäjiltä.

    Asiaa puitiin aika ajoin ahkerasti paikallislehdissä ja kyläparlamenteissa. Kyläläiset alkoivat puhua yleisesti Lännentiestä ja antoivat tukensa Mäelle.

    Mäkeä asia turhautti ja hän alkoi toteuttaa hyvänhenkistä puskakapinaa.

    ”Aloin tilata tavaraa Lännentielle ja posti toi aina tavarat perille. Postissa tiedettiin, missä Lännentie sijaitsee, vaikka virallinen osoite oli Lasipajantie.”

    Jari Mäen perustamat Amerikka-tavaroiden ja -vaatteiden erikoismyymälä ja USA-autokorjaamo ovat kasvaneet maankuuluiksi.
    Jari Mäen perustamat Amerikka-tavaroiden ja -vaatteiden erikoismyymälä ja USA-autokorjaamo ovat kasvaneet maankuuluiksi. Kuva: Jouni Hirn

    Muutama vuosi sitten Mäki teetti Lännentie-kyltin ja laittoi sen tienhaaraan, omistamansa pellon puolelle. Kyltistä valitettiin ja poliisi kutsuttiin paikalle.

    ”Joku oli valittanut, että kyltti on laittomassa paikassa. Poliisit totesivat, että kyltti sijaitsee omalla pellollani ja on tehty hyvällä maulla. Heidän mukaansa kyltti oli laillisessa paikassa, koska se oli riittävän kaukana 3-tiestä.”

    Mäen mukaan valituksia teki kaksi henkilöä, joista toinen asui toisella puolella kuntaa.

    Valituksia perusteltiin muun muassa sillä, että ambulanssit ja paloautot eivät löytäisi perille, jos tiennimi vaihtuisi.

    ”Soitin pelastuslaitokselle ja kysyin, että tietävätkö he Lännentien. Sieltä vastattiin, että palokunta tietää sen paremmin kuin Lasipajantien. Kaiken lisäksi nykyisin tullaan perille GPS:n avulla.”

    Mäen mukaan valitusten taustalla ei ollut henkilökohtaisia kaunoja.

    ”Miten joku voi nähdä näin paljon vaivaa ja ottaa sydämenasiakseen sen, että tien nimeä ei saisi vaihtaa”, Mäki ihmettelee.

    Alkuvuodesta Mäki laittoi tottuneesti uuden hakemuksen kunnanhallitukseen. Hän kirjoitti sen oheen käsin kahdeksansivuisen selvityksen. Asia lähti rullaamaan.

    Tällä kertaa asia meni läpi hallituksessa ja eteni valtuustoon. Valtuusto päätti helmikuussa muuttaa Lasipajantien osittain muotoon Lännentie. Päätös syntyi äänin 28–6.

    Asia ei jäänyt tähän.

    ”Vaikka Ilmajoen teknisen lautakunnan, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston päätökset olivat puoltavia, niin siitä huolimatta joku halusi valittaa asiaan Vaasan hallinto-oikeuteen. Nyt päätös on lopullinen. Siitä ei voi enää valittaa”, Mäki toteaa.

    Maaliskuussa Mäki näki, että kylttiä tultiin vaihtamaan. Se aiheutti tunnemyrskyn.

    ”Ajattelin, että vihdoin se tapahtuu. Jos näin jälkikäteen ajattelee, niin tämä opetti sen, että kärpäsestä voi syntyä härkänen.”

    Lännentie-kyltin saaminen otti aikansa ja vaati pitkän taistelun. Jari Mäen maankuulu yritys sijaitsee Koskenkorvalla peltomaisemien äärellä.
    Lännentie-kyltin saaminen otti aikansa ja vaati pitkän taistelun. Jari Mäen maankuulu yritys sijaitsee Koskenkorvalla peltomaisemien äärellä. Kuva: Jouni Hirn

    Muutaman päivän kuluttua siitä, kun Lännentien kyltti oli paikallaan, Mäki soitti USA:n Suomen suurlähetystöön kertoakseen ilouutisen.

    ”Aina silloin tällöin suurlähettiläs soittaa ja kysyy minulta, että miltä Yhdysvaltain meno näyttää täältä Koskenkorvalta katsottuna. Suurlähettiläs ihmetteli jo aikoinaan jupakkaa ja totesi, että Lännentie sopisi paremmin firman osoitteeksi. Hän pyysi olemaan yhteydessä, että miten asia etenee. Nyt sitten USA:n Suomen suurlähetystökin tietää, että me ollaan virallisesti Lännentiellä”, Mäki naurahtaa.

    Suurlähettiläs ihmetteli jo aikoinaan jupakkaa ja totesi, että Lännentie sopisi paremmin firman osoitteeksi.

    Lopuksi Mäki toteaa hiljakseen, että tapaukseen liittyy myös hänen elämänsä suurin tragedia.

    Mäen vaimo ja perheyrityksen toinen omistaja, Katariina Tallgren-Mäki, menehtyi vaikeaan sairauteen seitsemän vuotta sitten.

    ”Edesmennyt vaimoni sanoi, että älä jätä tätä asiaa. Lupasin hänelle, että en luovuta. Olen luonteeltani sellainen, että en anna periksi. Olisin jatkanut taistelua, vaikka loppuun saakka.”

    Lisää aiheesta
    • Jarmo Virtanen pelasi itsekin lapsena jalkapalloa, mutta kodin esimerkki ja ominaisuudet voimailuun tekivät voimanostosta nopeasti ykköslajin.

      Ihmissuhteet | Yhdeksänkertainen maailmanmestari ajoi kilpauransa huipulla trukkia ja osallistui kissanristiäisiin, jotta pystyi rahoittamaan urheilun

      Tilaajalle
    • Marja-Liisa Kirvesniemi ja Harri Kirvesniemi asuivat Etelä-Karjalassa arvokisavoittojensa aikana. Kuva on todennäköisesti otettu Hailikisoissa Virolahdella vuonna 1985.

      Huippuhiihtäjät kasvavat yhä pääosin maaseudulla – katso mihin Suomen maakuntiin suksisankarit sijoittuvat

    Artikkelin aiheet
    Jari Mäki
    Ilmajoki
    Lännentie
    yritystoiminta
    Koskenkorva
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle