• Vaalien jälkeen alkaa hallituksen muodostus – siinä maaginen raja on 40 päivää

    Nykykäytännöllä hallitusta on kasattu keskimäärin 40 päivää. Pisimmillään siihen on mennyt yli kaksi kuukautta.
    Tilaajalle
    Vaalien voittajan palkintona on hallitusneuvottelujen johtaminen. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen muodostaminen kesti 45 päivää.
    Vaalien voittajan palkintona on hallitusneuvottelujen johtaminen. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen muodostaminen kesti 45 päivää. Kuva: Sari Gustafsson
    Lukemisto|Politiikka
    1.4.202320:00
    Hermanni Härkönen

    Seuraavan hallituksen muodostamisesta on jo ehditty ennustaa hankalaa. Esimerkiksi politiikan konkari Timo Soini (ps., sin.) ennusti, ettei hallitusta saada aikaiseksi ennen juhannusta. Hallitusneuvottelujen venyminen pitkälle kesäkuulle olisi uusi ennätys.

    Hallitusneuvottelujen tähänastinen ennätys nykyisen hallitusmuodon aikana kuuluu Jyrki Kataisen (kok.) niin sanotulle sixpack-hallitukselle. Vuoden 2011 vaalien jälkeen muodostetun hallituksen kasaamiseen kesti 66 päivää.

    Täysin kivuitta ei syntynyt myöskään nykyisen kokoonpanon alun perin Antti Rinteen (sd.) muodostama hallitus. Niin sanotulle kansanrintamapohjalle rakennetun hallituksen valmistumiseen meni 53 päivää.

    Toiseksi suurimman puolueen keskustan jo väistymisestään ilmoittanut puheenjohtaja Juha Sipilä turhautui neuvotteluissa tunnetusti niin, että vetäytyi autotalliinsa nikkaroimaan.

    Molemmilla kerroilla hallituksen muoto noudatti kuitenkin perinteistä kaavaa: suurimman puolueen puheenjohtajasta tuli enemmistöhallituksen puheenjohtaja.

    Jyrki Kataisen luotsaama kokoomus juhli vaalivoittoa vuonna 2011. Seuraavista halitusneuvotteluista tulivat lähihistorian pisimmät.
    Jyrki Kataisen luotsaama kokoomus juhli vaalivoittoa vuonna 2011. Seuraavista halitusneuvotteluista tulivat lähihistorian pisimmät. Kuva: Markku Vuorikari

    Enemmistöhallitus Suomessa on ollut vuodesta 1977 asti, jolloin Kalevi Sorsan (sd.) II hallitus aloitti työnsä kesken vaalikauden.

    Vaaleissa suurimman puolueen puheenjohtajasta on aina tullut pääministeri vuoden 1991 vaaleista alkaen. Silloin ”veret seisauttavan” vaalivoiton saaneen keskustan Esko Ahosta (kesk.) tuli pääministeri.

    Periaatteessa mikään laki ei kuitenkaan määrää näin. Vuonna 1991 hallitusmuoto velvoitti presidenttiä vain kuulemaan eduskunnan eri ryhmiä nimittäessään pääministerin.

    Presidentti Mauno Koivisto ilmoitti jättävänsä hallituksen muodostamisen eduskunnan vastuulle, vaikka hän olikin edellisissä vaaleissa vuonna 1987 puuttunut hallitusneuvotteluihin porvaripuolueiden kassakaappisopimuksen toteutumisen estämiseksi.

    Vuonna 1999 hallitusmuotoa muutettiin uudelleen niin, että presidentti vain muodollisesti ehdottaa pääministeriä kuultuaan eduskunnan puhemiestä ja nimittää hänet eduskunnan äänestyksen jälkeen.

    Hallituksen muodostamista ohjaakin nykyään puolueiden vuonna 2002 solmima keskinäinen sopimus. Sen mukaan suurimman eduskuntaryhmän edustaja lähestyy muita edustajia kirjeellä, johon saatujen vastausten perusteella neuvottelut alkavat.

    Sen tarkemmin hallitusneuvottelujen muotoa ei ole säädelty.

    Paavo Lipposen kaksi hallitusta jakavat lähihistorian nopeimmin muodostetun hallituksen tittelin. Kuva Lipposen I hallituksen budjetti-infosta 1997.
    Paavo Lipposen kaksi hallitusta jakavat lähihistorian nopeimmin muodostetun hallituksen tittelin. Kuva Lipposen I hallituksen budjetti-infosta 1997. Kuva: Markku Vuorikari

    Kolmenkymmenen viime vuoden aikana hallituksen muodostus on vienyt keskimäärin 40 päivää. Tällä matematiikalla uusi hallitus voisi olla kasassa toukokuun puolivälin aikoihin.

    Kaikkein vikkelimmin nykyisen käytännön aikana on kasattu Paavo Lipposen (sd.) hallitukset, joista kumpikin syntyi 25 päivässä.

    Seuraavan hallituksen muodostamiseen tuo oman mausteensa se, että muutamat puolueet ovat kieltäytyneet hallitusyhteistyöstä toistensa kanssa jo etukäteen.

    Viimeisimmässä gallupissa komosena oleva SDP ja kakkospaikkaa pitävä perussuomalaiset eivät SDP:n puheenjohtajan Sanna Marinin mukaan mahdu samaan hallitukseen.

    Myös vasemmistoliiton Li Andersson ja vihreiden Maria Ohisalo ovat sanoneet, ettei yhteistyö perussuomalaisten kanssa käy.

    Keskustan Annika Saarikko taas ilmoitti, ettei nykyisen hallituksen jatko sovi keskustalle.

    Lisäksi Saarikko ja Ohisalo ovat arvuutelleet, onko kummankaan puolueella asiaa hallitukseen, jos kannatus jää heikoimpien galluptulosten tasolle.

    Kokoomuksen Petteri Orpo linjasi myös, että sitoutuminen valtiovarainministeriön esittämiin kuuden miljardin säästöihin ensi vaalikaudella on kynnyskysymys neuvotteluihin. Marin on jo sanonut, että SDP ei tähän suostu.

    Kilpailu kärkipaikasta ja hallituksen muodostajasta on edelleen kova. Hallituksen kokoonpanolaskelmat pääsevät kunnolla vauhtiin, kunhan puolueiden lopullinen järjestys ja paikkamäärät ovat selvillä.

    Pian sen jälkeen selviää myös, mikä puolueista syö ensimmäisenä vaalilupauksensa.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | "Vuosi sitten annettu analyysi on ollut väärä” – kokoomuksen gallupjohdon sulaminen ei ollut yllätys, sanoo Ellun kanojen Taru Tujunen

      Tilaajalle
    • Maatalouspolitiikka | Vaaleista olisi voinut tulla suomalaisen ruoan, huoltovarmuuden ja maatalouden vaalit, mutta toisin kävi

    • Politiikka | Rujon vaalitaistelun jälkeen tarvitaan yhteistyön rakentajia

    Artikkelin aiheet
    hallitusneuvottelut
    suomen politiikka
    vaalit
    puolueet
    pääministerin valinta
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa