• Rujon vaalitaistelun jälkeen tarvitaan yhteistyön rakentajia

    Puoluejohtajien keskustelu oli neljä vuotta sitten huomattavasti nykyistä sävyisämpää.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    24.3.202306:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut viime vaalien tahtiin. Vaalit näkyvät katukuvassa, mutta television vaalitenttien kaltaisesta kiihkeästä taistelusta, ei suomalaisten arjessa ole merkkejä.

    Poikkeuksellista nyt käytävissä vaaleissa on, että yhtä selvää puheenaihetta ei ole. Ehkä juuri tästä syystä puolueet keskittyvät tiukasti omien perinteisten kantojensa puolustamiseen. Puolueiden välisiä eroja korostetaan nyt myös sulkemalla pois mahdollisia yhteistyösuuntia tulevassa hallituksessa.

    Poliittisen keskustelun kärjistymisestä puhuttiin jo viime vaalien alla. Puoluejohtajien keskustelu oli neljä vuotta sitten kuitenkin huomattavasti nykyistä sävyisämpää. Kiihkeän vaalitaistelun veturi on ollut SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin. Perinteisestä pääministerin roolista poiketen hän on ottanut vaalitenteissä hyökkäävän, jopa vihaisen asenteen.

    Tällä Marin on pyrkinyt kääntämään hallitus-oppositio -asetelman päälaelleen. Ikään kuin rauhallisesti esiintyvä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo olisi pääministeri ja Marin itse oppositiojohtaja. Vihaisen vastinparin Marin on saanut perussuomalaisten puheenjohtajasta Riikka Purrasta. Välillä heidän väittelynsä on mennyt suoran huutamisen puolelle.

    Marin aloitti pelin, jossa puolueet sulkevat pois vaalien jälkeisiä yhteistyömahdollisuuksia. Veto saattoi olla vaalitaktisesti järkevä, mutta voi johtaa melkoisiin ongelmiin hallitusneuvotteluissa.

    Tähän mennessä SDP, vasemmistoliitto ja vihreät ovat sulkeneet pois yhteistyön perussuomalaisten kanssa. RKP pitää yhteistyötä perussuomalaisten kanssa erittäin epätodennäköisenä. Keskusta on sulkenut pois nykyisen hallituspohjan jatkamisen. Sekä keskusta että vihreät ovat myös todenneet, että nykyisillä kannatusluvuilla ne eivät osallistu mihinkään hallitukseen.

    Näillä reunaehdoilla enemmistöhallituksen muodostaminen on todella hankalaa. Käytännössä ainoiksi vaihtoehdoiksi jäävät kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien hallitus tai sinipunahallitus RKP:llä ja KD:lla vahvistettuna. Kummallakin pohjalla on vaikeuksia saada riittävää määrää kansanedustajia.

    Todennäköistä on, että puolueet tinkivät vielä tiukoista reunaehdoistaan. Keskusta voi vaalitappiosta huolimatta mennä porvarihallitukseen tai vihreät sinipunahallitukseen. Melkoinen yllätys olisi, jos Marin pyörtäisi puheensa ja SDP ja perussuomalaiset olisivat samassa hallituksessa. Vanha vitsi on, että puolueet unohtavat lupauksensa heti kun vaalit on pidetty. Tässäkin suhteessa ajat ovat muuttuneet. Sosiaalinen media on armoton lupauksensa pettävällä poliitikolle.

    Todennäköistä on, että puolueet tinkivät vielä tiukoista reunaehdoistaan.

    Haastavin tilanne on Marinilla. Jos tiukan vasemmistolainen linja nostaa SDP:n suurimmaksi, on hänen hyvin vaikea koota hallitusta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen totesi osuvasti, että Marinin olisi pakko nöyrtyä kokoomuslaiseen leikkauspolitiikkaan. Pääministerin äkkiväärä asenne voi myös nostaa perussuomalaiset suurimmaksi. Silloin Marinilta kysytään, oliko siltojen polttaminen järkevää politiikkaa.

    Suomessa politiikka perustuu viime kädessä konsensukseen. Erinomaisia esimerkkejä siitä on myös kuluneen hallituskauden ajalta. Koronakriisin tiukat päätökset ja Nato-jäsenyyden edistäminen tapahtuivat laajalla yhteisymmärryksellä.

    Tavalliset suomalaiset eivät myöskään ole niin kaukana toisistaan, kuin tv-studiossa riitelevät puoluejohtajat. Rujon ja repivän vaalitaistelun jälkeen tarvitaan taas yhteistyön rakentajia. Ensin kuitenkin käydään vaalit ja katsotaan mitä suomalaisilla on sanottavanaan.

    Lisää aiheesta
    • Timo Soinin mielestä perussuomalaiset yrittävät kerätä mahdollisimman paljon ääniä, jopa hallitusvastuun kustannuksella.

      Politiikka | Soini: Vaalitulos riippuu siitä, miten paljon Marinista halutaan päästä eroon — keskusta voi olla ratkaisevassa asemassa tulevassa hallituksessa

    • Eduskuntavaalien alla käytävissä keskusteluissa korostuvat kotitalouksien taloudellinen tilanne, sähkön ja energian hinta, valtionvelka sekä Suomen sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Myös väittely metsien käytöstä näkyy vaalikentillä.

      Politiikka | Analyysi: Talous, velka, turvallisuus ja metsät puhuttavat eduskuntavaalien kynnyksellä koko maassa

    • Keskustan kannatus on tuoreimmassa gallupissa hieman piristynyt. Vihreiden kannatus on vastaavasti laskenut.

      Politiikka | HS-gallup: Vihreiden kannatus lipsuu, keskustalla pientä nostetta vaalien alla

    • Marinin nimeää onnistuneimmaksi puoluejohtajaksi 26 prosenttia vastaajista eli useampi kuin lokakuun kyselyssä.

      Politiikka ja talous | USU-gallup: Marin onnistunein puoluejohtaja, Orpo menetti kakkospaikan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa