Elokuva-arvio: Ensilumi näyttää herkällä otteella, kuinka nelihenkinen perhe elää vastaanottokeskuksessa aivan tavallista arkea odotuksen keskellä

Pienessä kaupungissa sijaitsee vastaanottokeskus, jonka vaatimatonta huonetta Mehdipourin perhe on pitänyt jo hyvän aikaa kotinaan. Turvapaikkapäätöstä odotellessaan perhe on opetellut suomea ja luonut ympärilleen tuttujen ihmisten verkoston. Elämä on niin normaalia kuin se odotteluntäyteisessä välitilassa voi olla.

Perheen poika Ramin ( Aran-Sina Keshvari) aloittaa yläkoulun tasapainotellen lapsuuden ja nuoruuden rajalla. Hänellä on paras ystävä, jonka kanssa hyppiä kallioilta veteen ja tyttö, jonka kauneus mykistää Raminin.

Kun Mehdipourin perhe saa ratkaisevan kirjeen, joutuu Ramin kääntämään sen vanhemmilleen. Nuoresta iästään huolimatta hän tuntee vastuun painavan raskaasti. Perheen turvapaikkahakemus on hylätty ja heillä on enää yksi mahdollisuus valittaa päätöksestä. Huolestuttavista uutisista huolimatta nelihenkinen perhe päättää vaalia toivoa ja jatkaa elämäänsä kuten ennenkin.

Ensilumi-elokuva on kaunis kuvaus tiiviistä ja rakastavasta perheestä elämän aallokkoisessa kohdassa. Se näyttää koskettavasti millaista elämä on karussa vastaanottokeskuksessa ja toisaalta kuinka paljon rakkautta ja hyvyyttä nämä suuren odotuksen keskellä elävät ihmiset kokevat.

Heidän lähipiirinsä koostuu monenlaisista ystävistä, joista yksien kanssa syödään lettuja, toisten kanssa lauletaan railakkaasti omalla äidinkielellä ja kolmansien kanssa eletään tavallista kouluarkea.

Ensilumi onnistuu hienovireisesti näyttämään mitä on rakkaus ja hyväntahtoisuus. Samalla se kuitenkin muistuttaa, kuinka kipeisiin tilanteisiin osa meistä joutuu. Elokuvan vahvuus on siinä, että vaikka se kuvaa elämää vastaanottokeskuksessa, kerronta ei alleviivaa turvapaikanhakuprosessia. Arki on arkea myös poikkeuksellisissa olosuhteissa eikä sitä pidä liikaa kauhistella.

Ensilumi. Ohjaus: Hamy Ramezan. 82 min. Ensi-ilta 16.10.