• Välillä rassaa, kun näen kaiken silmukoina, sanoo neulomiseen hurahtanut käsityöyrittäjä

    Kun Outi Markkanen sai ylioppilaslahjaksi neulekoneen, hän nukkuikin se vieressään, sängynalus täynnä lankoja.
    "Olen koulutukseltani vaatetuspuolen artesaani, mutta inhoan ompelua ja rakastan neuleita", Outi Markkanen tunnustaa. Makrameekursseja hän alkoi pitää, kun solmimisinnostus levisi
    "Olen koulutukseltani vaatetuspuolen artesaani, mutta inhoan ompelua ja rakastan neuleita", Outi Markkanen tunnustaa. Makrameekursseja hän alkoi pitää, kun solmimisinnostus levisi Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    29.11.202108:00
    Riitta Mustonen

    Kotkalaisen Noon-käsityömyymälän ovi käy tiuhaan. Asiakkaat ovat kuin karkkikaupassa, sillä hyllyt pursuavat toinen toistaan värikkäämpiä ja houkuttelevampia lankoja.

    Myymäläpäällikkö Outi Markkanen on huomannut, että kun koronarajoitukset pakottivat ihmiset koteihin, moni tarttui käsitöihin. Myymälään tuli asiakkaita, jotka sanoivat, etteivät ole kolmeenkymmeneen vuoteen neuloneet, mutta haluaisivat nyt tehdä jotain.

    "Innostuksen kasvun näkee lankamyynnissä. Nuoretkin ovat ihastuttavasti alkaneet tehdä käsitöitä", Markkanen kertoo.

    Makramee on ikivanha solmimistekniikka, joka merimiesten mukana on levinnyt eri mantereille.
    Makramee on ikivanha solmimistekniikka, joka merimiesten mukana on levinnyt eri mantereille. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Markkanen on pitänyt Noon-myymälää Karhulassa viitisen vuotta, mutta ollut yrittäjänä vuodesta 1988. Hän järjestää myymälässä monenlaisia käsityökursseja. Esimerkiksi makrameekurssit ovat olleet suosittuja.

    "Makramee-tekniikka soveltuu melkein mihin tahansa. Sillä voi solmia tuotteita korvakoruista tyynyihin ja mattoihin", Markkanen opastaa.

    Hän näyttää, miten tervalangasta saa solmituksi joulukoristeen. Makramee on solmimista, ja solmimiseen voi käyttää melkein mitä tahansa lankaa tai nyöriä. Työhön voi lisätä helmiä ja renkaita ja kruunata työn vaikka kiilleliimalla.

    Solmiminen on vähän kuin pullan letitystä – kun sen oppii, työ valmistuu nopeasti. Muutamaa perussolmua sovelletaan eri tavoin.

    Nuorimmat makrameekurssilaiset ovat olleet alle kymmenvuotiaita. Puolen päivän kurssilla ehtii tehdä seinävaatteen tai amppelin, eikä haittaa, jos työ jää kesken. Sitä voi jatkaa kotona.

    Lankamyymälän käsityökursseilla käy enimmäkseen naisia. Nuorimmat osallistujat ovat olleet alle 10-vuotiaita.
    Lankamyymälän käsityökursseilla käy enimmäkseen naisia. Nuorimmat osallistujat ovat olleet alle 10-vuotiaita. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Enemmän kuin makrameesta Markkanen on innostunut neulomisesta ja etenkin neulekoneista. Hän on myynytkin neulekoneita ja opettaa niiden käyttöä.

    "Neulekoneet on mun intohimo. Ensimmäisen neulekoneen sain ylioppilaslahjaksi, ja nukuin sen vieressä yötkin."

    Markkanen suunnittelee sivutöikseen neuleohjeita käsityölehdille ja neulekoneiden maahantuojalle. Silmukkamäärät hän testaa ensin neulekoneella.

    "Neulominen on ihanaa. Mun elämä on silmukoita. Välillä on tosi rassaavaa, kun näkee jotain, niin näkee sen heti silmukoina. Että miten tuon toteuttaisi neuleena."

    Noon-lankamyymälän nimi tulee neuleohjeen kirjaimista nurin-oikein-oikein-nurin.
    Noon-lankamyymälän nimi tulee neuleohjeen kirjaimista nurin-oikein-oikein-nurin. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vaikka neuleet olisivat koulun käsityötunnilla jääneet kesken, Markkanen rohkaisee tarttumaan puikkoihin. Noon-myymälässä lankojen mukana annetaan aina ohje ja sitä voidaan käydä yhdessä läpi. Osa palaa jonkun ajan päästä myymälään nyssäkän kanssa ja sanoo, että tässä on tää vaihe, mites nyt. Markkanen auttaa eteenpäin.

    Eniten Noon-myymälässä myydäänkin lankoja helppoihin ja lyhyisiin ohjeisiin, kuten myssyihin ja lapasiin, mutta myös islanninneuleet ovat viime aikoina olleet suosittuja. Jopa niin suosittuja, että joitain lankoja joutuu odottamaan. "Islantilaiset ovat todenneet, että suomalaiset ovat ihan hulluja. Se buumi vain jatkuu."

    "Mutta innostan kaikkia, että siitä vaan tekemään. Tuottaa niin paljon mielihyvää, kun saa jotain valmiiksi."

    Markkanen kilkuttaa kotonakin iltaisin puikkoja ja kuuntelee samalla ajankohtaisohjelmia. Mies ei ole innostunut neulomaan, vaan katsoo sivusta. "Häntä ärsyttää, kun mulla on kuulemma siinä neuloessa niin itsetyytyväinen ilme", Markkanen nauraa.

    Lue myös:

    Näin ensikertalainen onnistui villalankojen kasvivärjäyksessä – kotikeittiön tarvikkeet riittävät harrastuksessa pitkälle

    Käsityötarvikkeita myyvä Lankava porskutti koronavuonna menestykseen

    Viime vuosisadan lopulla kädentaidoille kuului huonoa: "Suomi kaupungistui, eikä kädentaidoille ollut uudessa ympäristössä enää välttämätöntä tarvetta" – nykyään käsityöt tuovat mielenrauhaa kiireen keskelle

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja