• Konserttilippua ei voi ostaa ilman epämääräisiä lisäkuluja

    Tapahtumalippuihin lätkäistään päälle vaihtelevat "toimituskulut". Ilman kuluja lippuja on käytännössä mahdotonta ostaa.
    Kuva: MT
    Lukemisto
    12.3.201716:00
    Stiina Hovi

    Lippuja konserttiin, teatteriin ja muihin rientoihin ostava törmää aina harmittavaan seikkaan: lipun hintaan lätkäistään päälle toimituskulu, joka voi loppusummassa kasvaa suureksikin.

    Halvimmalla eli noin eurolla saa sähköisen lipun puhelimeen tai sähköpostiin. Hinta nousee sitä mukaa, haluaako lippunsa postitse kotiin tai jopa toiseen maahan. Euroopan ulkopuolelle liput lähetetään kuriirilla, mistä veloitetaan jo 35 euroa. Koto-Suomeen lähetys maksaa sekin miltei 9 euroa.

    Esimerkiksi Lippu.fi mainostaa 0 euron toimituskuluja, jos varaa liput netissä ja noutaa myyntipisteeltä. Myyntipisteen tiskillä yllättyy, kun lipuista veloitetaankin 1,50 euroa per lippu. Parissa lipussa summa ei ole suuri, mutta kymmenessä jo tuntuva.

    Lippufirman nettisivuilta toki löytyy pitkän tonkimisen jälkeen kohta, jossa todetaan, että myyntipisteet saattavat maksutavasta riippuen veloittaa jotain. Sivuilla myös todetaan, että mainittu lipun hinta sisältää lipun myynnin palvelumaksun - mitä se sitten itse netistä ostettaessa tarkoittaakaan - mutta ei toimitus- eikä maksutapamaksuja.

    Myyntipisteestä yllätysmaksua ihmettelevälle asiakkaalle kerrotaan, että lipun nouto on ilmainen, jos lippu on maksettu etukäteen. Etukäteen maksaminen toki maksaa sekin: Lippu.fi veloittaa siitä peräti 3,50 euroa! Eli maksat siitä ilosta, että saat maksaa ostoksesi. Mikähän reaktio syntyisi lähikaupan kassalla, kun maitopurkkia ostaessa päälle lätkäistäisiin aina muutama euro "maksulisää"?

    Lippu.fi ei ole ainoa laatuaan, näin toimii jokainen lipputoimisto. Siitä yrityksen tulos tulee. Tuntuisi vaan reilummalta, jos vaikkapa minimitoimitus­maksu olisi leivottu valmiiksi lipun hintaan ja sillä saisi lipun puhelimeen tai sähköpostiin. Ostamistapahtumasta maksaminen ärsyttää näin asiakkaana joka kerta.

    Juttu on julkaistu Viikonvaihde-liitteen Tiesitkö?-palstalla, jossa ihmetellään erilaisia ilmiöitä.

    Artikkelin aiheet
    konserttiliput
    toimituskulut
    lipunmyynti
    asiakasmaksut
    Lippu.fi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja