Narkomaanin pyristely irti aineista on rankkaa luettavaa

Elämä on tutkimusmatka. Omaelämäkerrallinen teos on kuvaus ainutkertaisella taipaleella tehdyistä valinnoista ja koetuista seurauksista.

Tanskalainen kirjailija Tove Ditlevsen (1917–1976) oli jo unohtumassa, kun romaanitrilogia Lapsuus, Nuoruus ja Aikuisuus nousi kiinnostuksen kohteeksi, myös Suomessa.

Hämmentävän avointa teossarjaa pidetään muistelmana, niin yksi yhteen se sulautuu kirjailijan elämän kanssa. Nyt suomennettu Aikuisuus (alkukielellä Gift, 1971) oli ilmestyessään skandaali. Aviomiesten suvuissa se herätti paheksuntaa.

Ditlevsenin kirjailijanura on kuvattuna aikana vakiintunut, hänet tunnetaan kaikkialla. Mutta etualalle nousevat avioliitot, joita oli neljä, raskaudet väärään aikaan väärien miesten kanssa ja lääkäri-aviomiehen myötävaikutuksella syntynyt vaikea lääkeriippuvuus.

Koukku syntyi ensi kerrasta. Siitä tuli keino miehelle sitoa Tove itseensä: ”Entä jos annan sinulle ruiskeen, hän sanoi lempeästi, jäätkö kotiin? Kyllä, sanoin haltioissani.”

Elettiin Saksan miehityksen aikaa, mutta sitä sivutaan vain ohimennen.

Teini-iästä asti Toven suuri intohimo oli kirjoittaminen. Kaikki muu oli alisteista sille, lapsikin. Kunnes ruiskeet ja pillerit ohittavat kyvyn ajatella mitään muuta.

Narkomaanin pyristely irti aineista on rankkaa luettavaa. Ditlevsen kirjoittaa suoraan ja paljaasti. Hän kuvaa vain sen, mikä kulloinkin on merkittävintä.

Aikuisuus on nimetty kirjailijan pääteokseksi. Pidin kuitenkin enemmän Lapsuudesta ja Nuoruudesta (suomennokset 2021), niiden elämänvoimasta ja huumorista, kun edessä oli avoin tulevaisuus. Tove Ditlevsen teki itsemurhan 1976.