• Näin saat hyvän tomaatin siemenet talteen – siementen fermentoiminen kannattaa

    Tomaatin siemenet säilyvät kuivassa hyvin.
    Siemenet voi ottaa talteen kypsästä tomaatista.
    Siemenet voi ottaa talteen kypsästä tomaatista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    3.9.201719:50
    Maikki Kulmala

    Hyväksi havaitusta tomaattilajikkeesta voi ottaa siemenet talteen omaa kylvöä varten.

    Puutarhakirjailija ja -toimittaja Sonja Lumme kertoo, että hän on kerännyt siemeniä avopölytteisistä perinnelajikkeista. Ruokakauppojen tomaatit ovat yleensä risteytyksiä, F1-hybridilajikkeita.

    ”Hybridilajikkeet ovat kahden emolinjan risteytyksiä, joiden ominaisuudet ovat tasalaatuisia vain tässä ensimmäisessä sukupolvessa. Niiden jälkeläiset voivat olla perimältään hyvin erilaisia. Sellaiseen lottoon en halua, etten tiedä, millaisia kasveja siemenistä on edes suunnilleen tulossa.”

    Siemenet voi ottaa kuivumaan sellaisinaan kypsästä tomaatista. Siemenet kannattaa erotella kuivumaan esimerkiksi talouspaperille. Siementä ympäröi aina geelimäinen kerros, jonka voi huuhdella pois ennen kuivaamista.

    Lumme kertoo käsittelevänsä siemenet fermentoimalla aina, kun siihen on mahdollisuus.

    Fermentoinnissa kypsä tomaatti huuhdellaan ennen käsittelyä huolellisesti. Sitten hedelmä halkaistaan ja siemenet kaavitaan tai puristetaan lasitölkkiin.

    Mukaan on hyvä saada mahdollisimman paljon hedelmämehua. Neste on tärkeää fermentoitumiselle. Jos sitä ei saa hedelmästä riittävästi, voi lisätä vähän vettä.

    Tölkki peitetään löyhästi kannella ja seoksen annetaan fermentoitua lämpimässä, mutta ei aurinkoisessa paikassa 3–5 vuorokautta. Tölkkiä ravistellaan pari kertaa päivässä. Voimakas haju ja pinnalle muodostuva valkoinen kasvusto kuuluvat asiaan.

    Fermentoituneessa massassa käyttökelpoiset siemenet ovat pohjalla. Ne huuhdellaan juoksevan veden alla ja niistä poistetaan mahdolliset hedelmänrippeet.

    Huuhdellut siemenet kuivataan paperilla noin 5–7 vuorokautta. Kuivat siemenet varastoidaan paperipussiin, jonka päälle kirjoitetaan lajiketiedot ja keräysaika. Tietoja voi olla myös hedelmän koosta ja muodosta sekä lajikkeen kasvutavasta.

    ”Tomaatin siemenet säilyvät kuivassa hyvin. Olen kasvattanut kymmenenkin vuotta vanhoja siemeniä”, Lumme sanoo.

    Artikkelin aiheet
    tomaatit
    siementen fermentointi
    siementen keräys
    viljely
    Sonja Lumme
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja