Tunteiden näyttäminen se vasta vaikeaa onkin

Mirjamilla menee kovaa. Ainakin näennäisesti. Uratykkinä töissä. Treenatessa vapaalla. Viihdykkeenä videotaiteilija Stefan.

”Mikään ei pidä naista niin nuorekkaana kuin nuori, raikas rakastaja.”

Mirjami on tyytyväinen elämäänsä päästyään karkuun kotoa maaseudulta.

Yhtenä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu. Lopputili töistä. Kaiken kruunuksi sisarkin meni ja kuoli. Jäljelle jäi hankala äiti ja sisaren tytär Usva. On pakko lähteä selvittämään asioita kotiin. Suuntana Seinäjoki.

Anneli Kannon ensimmäinen viihderomaani takoo tarinaa nuorekkaalla otteella. Voihan se vähän järkyttää kaupunkielämään tottunutta pissistä, jos pitäisi hypätä huolehtimaan tunnollisen sisaren velvollisuuksista ja jättää aivan toisenlainen maailma taakse.

Siskonsa heilaa Mirjami ei sentään aio ottaa. ”Joku raja sentään.”

Pitäisi ottaa vastuuta elämästä. Mirjami huomaa, että kaikki ei liikukaan oman navan ympärillä. On muita tärkeämpiä, joista pitää huolta.

Usvan sanoin: ”Tajuatko sä, ämmänlätyskä, yhtään mitään? Kenen elämä tässä oikein on mennyt paskaksi?”

Mirjamilla menee vähän aikaa, että asiat selkeytyvät. Kun ne valkenevat, voi olla liian myöhäistä. Sisarta ei enää ole ja vihdoin elämään saapunut rakkauskin lipuu sormien välistä. Entinen elämä näyttää sisältäneen paljon tyhjyyttä. Suoranaista hyväksikäyttöä.

Kirjassa on jotain puhuttelevaa. Kuinka kipeää voi olla keski-ikää lähestyvälle naiselle opetella aikuiseksi. Uskaltaa sanoa, että rakastaa. Vaikkei sitä osaakaan näyttää. Eikä mitään takuita ole.