• Helsinkiläisyhtye julkaisee uuden levyn Somerolla – matkustavat paikalle fanibussilla

    Tiisu-yhtyeen uuden albumin sielunmaisema ruumiillistuu Somerolla.
    Tiisun uusi Tänne ei jää kukaan -levy julkaistaan maaliskuussa Somerolla.
    Tiisun uusi Tänne ei jää kukaan -levy julkaistaan maaliskuussa Somerolla. Kuva: Fanny Carolina Photography
    Lukemisto
    12.2.201718:15
    Laura Kuivalahti

    Innokkaimmat fanit ovat tottuneet matkustamaan idoleidensa levynjulkaisukeikoille kauempaakin. Harvinaisempaa on se, että yhtye itse nousee bussiin faniensa kanssa ja reissaa pääkaupunkiseudulta noin puolitoista tuntia keikkapaikalle.

    Maaliskuun 17. päivänä toisen levynsä julkaiseva Tiisu päätti tehdä näin. Bändin uutta levyä juhlistetaan Someron Monitoimihallilla ikärajattomassa konsertissa.

    "Keikalle järjestetään myös bussikyyditys Helsingistä. Mukana matkustaa bändin jäseniä ja luvassa ohjelmaa", kerrotaan yhtyeen Facebook-sivuilla perjantaina julkaistussa tiedotteessa.

    Tiisun laulaja ja kitaristi Henrik Illikainen on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Somerolla, mutta asuu nykyään Helsingissä. Tänne ei jää kukaan -nimisen levyn kappaleet kertovat elämässään jumissa olevista ihmisistä, jotka tahtovat päästä pois, vaikka toisaalta haluaisivat jäädä.

    "Moni levyn laulu ammentaakin aihionsa sieltä [Somerolta]. Tästä syystä haluamme pitää levynjulkkarikeikan Somerolla. Siellä ruumiillistuu levyn sielunmaisema", Illikaine tiivistää Facebook-päivityksessään.

    Tiisu julkaisi Elämän koulu -esikoisalbuminsa elokuussa 2015. Bändin tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi Tänään sä musta hullaannut ja Suomalaisen suurin riesa on sisu. Viime vuoden Emma-gaalassa Tiisu oli ehdolla Vuoden tulokkaaksi.

    Someron levynjulkaisutilaisuudesta kertoi ensimmäisenä Paikallislehti Somero.

    Artikkelin aiheet
    Tiisu
    Henrik Illikainen
    Somero
    levynjulkaisukeikka
    suomalainen rock
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja