Suomalaiset uudisasukkaat pärjäsivät Amerikassa intiaanien kanssa paremmin kuin muut eurooppalaiset tulijat – syynä oli suhtautuminen maankäyttöön

Amerikan kaltaiset maanosat vetivät 1800- ja 1900-luvuilla eurooppalaisia – myös suomalaisia – puoleensa monista syistä. Yksi niistä oli mahdollisuus oman maan hankintaan. Suomessa oli pitkään tilanne, etteivät talot ja tilat juurikaan vaihtaneet omistajia, sillä ani harvalla oli varaa ostaa maata.

Pohjois-Amerikan runsaiden luonnonvarojen hyödyntämiseen tarvittiin työntekijöitä, ja toisaalta manteretta haluttiin asuttaa. Sen vuoksi alueelle laivattiin 1600- ja 1700-luvuilla sopimustyöläisiä, joiden tuli tehdä määräaika työtä valtamerimatkan hinnan vastineeksi. Aika oli tyypillisesti seitsemän vuotta. Mikäli työvelvollinen hoiti työnsä, hän sai vapauduttuaan noin 20 hehtaaria maata, kiväärin, kuokan ja pikkutavaroita. Osa tulijoista karkasi. Koska sopimuspalvelijoita ei saatu riittävästi, työvoimaa ryhdyttiin sittemmin järjestämään orjakaupalla.

Jo ensimmäiset löytöretkeilijät törmäsivät uudella mantereella alueen alkuperäisiin asukkaisiin, intiaaneihin. Heidän kanssaan tehtiin monenlaisia sopimuksia maanomistuksesta, mutta asiassa oli lukemattomia ongelmia. Intiaaneille eurooppalainen käsitys maanomistuksesta oli ylipäänsä outo. Suomalaiset ja ruotsalaiset pärjäsivät paremmin intiaanien kanssa kuin muut eurooppalaiset, sillä he olivat tottuneet jokamiehenoikeuteen. Pohjoismaalaisia ei haitannut intiaanien metsästys ja keruu omilla asuinseuduilla toisin kuin muita eurooppalaisia, joille yksityismaa oli koskematonta.

Vuosisatojen aikana intiaanien kanssa käytiin jatkuvasti sotia, mutta alkuperäiskansat jäivät lopulta alakynteen. Ne joutuivat vetäytymään, niitä siirrettiin ja lopulta niille osoitetuilta reservaattialueiltakin lohkottiin maata.

Villin lännen tarinoista tuttu uudisasutuksen levittäytyminen sisämaahan tapahtui hallinnon kannustamana. Uusille seuduille rynnistivät uudisasukkaat ja maakeinottelijat. Esimerkiksi vuonna 1862 säädettiin asutustilalaki (Homestead Act), joka salli tietyin edellytyksin kullekin perheenpäälle noin 64 hehtaaria maata ilmaiseksi, jos perhe asutti maapalstaansa vähintään viisi vuotta.

Suurten tasankojen ja Kalliovuorten eurooppalaisperäistä asuttamista 1800-luvun jälkipuoliskolla pidetään eräänä maailmanhistorian suurimmista kansainvaelluksista. 1800-luvun puolivälissä alueella asui vain muutamia kymmeniä tuhansia kullankaivajia, turkismetsästäjiä ja kauppiaita sekä parisataatuhatta intiaania. Vuosisadan päättyessä asukkaita oli yli kymmenen miljoonaa.

Lähde: Markku Henriksson: Tähtilipun maa. Yhdysvaltain alueen historia. Tammi 2021.