Leirinuotiomenetelmä kehitettiin purkamaan väkivaltarikollisten kanssa työskentelevien kuormitusta – sopii silti jokaisen työkaluksi

Kaikkein rohkeimmalla intiaaniheimolla oli rituaali. Joka vuosi he vetäytyivät viikoksi erämaahan ja sytyttivät leirinuotion. Tulen loimussa he jakoivat kipunsa, pelkonsa ja surunsa yhden viikon ajan. He itkivät, liikuttuivat ja kuuntelivat toisiaan.

Heillä oli vahva usko, että raskaan elämänkierron keskellä, voiman ja rohkeuden säilyttämiseksi, tarvittiin tila, jossa voi purkaa ja reagoida, olla heikko ja tulla nähdyksi. Sekä saada myötätuntoa vertaisilta.

Tämän tarinan kertoi norjalainen psykologi ja psykoterapeutti Per Isdal eurooppalaisten vankilapappien kokoontumisessa Pohjois-Walesin Llandudnossa. Per on tehnyt pitkän työuransa väkivaltaa, erityisesti lähisuhdeväkivaltaa, tehneiden miesten parissa. Hän puhui osallistujille työn tunnekuormasta ja siitä palautumisesta. Siitä kuinka vankilatyössä kuullut rajut kertomukset väistämättä vaikuttavat meihin ja sijaistraumatisoivat.

Per opetti kuulijoilleen leirinuotiometodin, jonka perusidea on kerrottu tuossa tarinassa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan viisaasta perinteestä. Perin metodissa kokoonnutaan säännöllisesti ja suunnitellusti leirinuotiolle, jossa jaetaan kokemuksia luottamuksellisessa ilmapiirissä. Nuotiolla jokainen osallistuja muistelee työn aiheuttamia tunteita ja tilanteita ja valitsee niistä yhden muille jaettavaksi.

Kuulijoiden tehtävänä on kuunnella. He eivät saa kysyä mitään, puhua, keskeyttää, lohduttaa tai koskea – vain kuunnella. Kuulijan tehtävä on ainoastaan antaa lopuksi lyhyt empaattinen ja myötätuntoinen palaute kertojalle.

On tärkeää, ettei tunnetta yritetä siirtää tai poistaa vaan annetaan kertojan kokea tunteensa loppuun asti. Leirinuotiolla saa turvallisessa tilassa itkeä ja nauraa, iloita ja ahdistua – tuntea kaiken pohjaan asti.

Isdalin mukaan meillä on kaksi perustarvetta: reagoida ja tulla vastaanotetuksi. Reagointi on asioiden sanoittamista ja tunteiden tunnistamista puheen kautta. Vastaanotetuksi tullaan kuulemisen ja tukemisen kautta.

Vaikket työskentelisikään vakavien rikosten ja väkivallan parissa, ovat nämä perustarpeet välttämättömiä. Meidän täytyy reagoida, muttemme voi reagoida missä tahansa, milloin vain ja miten vain. Siksi tarvitsemme ”leirinuotioita” – paikkoja, aikoja ja käytänteitä, joiden kautta voimme reagoida turvallisesti, niin että kertojat ja kuulijat ovat valmistautuneet tilanteeseen.

Missä sinä sytytät leirinuotiosi? Kenties perjantai-iltaisin puolison ja punaviinin parissa jutustellen tai hyvien ystävien kanssa saunan lauteilla järvimaisemaa ihaillen.