• Leirinuotiomenetelmä kehitettiin purkamaan väkivaltarikollisten kanssa työskentelevien kuormitusta – sopii silti jokaisen työkaluksi

    Psykologi Per Isdalin kehittämä leirinuotiomenetelmä auttaa käsittelemään työn aiheuttamaa tunnekuormaa ja palautumaan siitä. Kolumnisti Miika Hynnisen mukaan menetelmää kannattaa soveltaa omassa arjessa.
    Psykologi Per Isdalin mukaan ihmisellä on kaksi perustarvetta: reagoida ja tulla vastaanotetuksi.
    Psykologi Per Isdalin mukaan ihmisellä on kaksi perustarvetta: reagoida ja tulla vastaanotetuksi. Kuva: Marita Waenerberg
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    25.6.202307:00
    Kolumni
    Miika Hynninen

    Kaikkein rohkeimmalla intiaaniheimolla oli rituaali. Joka vuosi he vetäytyivät viikoksi erämaahan ja sytyttivät leirinuotion. Tulen loimussa he jakoivat kipunsa, pelkonsa ja surunsa yhden viikon ajan. He itkivät, liikuttuivat ja kuuntelivat toisiaan.

    Heillä oli vahva usko, että raskaan elämänkierron keskellä, voiman ja rohkeuden säilyttämiseksi, tarvittiin tila, jossa voi purkaa ja reagoida, olla heikko ja tulla nähdyksi. Sekä saada myötätuntoa vertaisilta.

    Tämän tarinan kertoi norjalainen psykologi ja psykoterapeutti Per Isdal eurooppalaisten vankilapappien kokoontumisessa Pohjois-Walesin Llandudnossa. Per on tehnyt pitkän työuransa väkivaltaa, erityisesti lähisuhdeväkivaltaa, tehneiden miesten parissa. Hän puhui osallistujille työn tunnekuormasta ja siitä palautumisesta. Siitä kuinka vankilatyössä kuullut rajut kertomukset väistämättä vaikuttavat meihin ja sijaistraumatisoivat.

    Per opetti kuulijoilleen leirinuotiometodin, jonka perusidea on kerrottu tuossa tarinassa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan viisaasta perinteestä. Perin metodissa kokoonnutaan säännöllisesti ja suunnitellusti leirinuotiolle, jossa jaetaan kokemuksia luottamuksellisessa ilmapiirissä. Nuotiolla jokainen osallistuja muistelee työn aiheuttamia tunteita ja tilanteita ja valitsee niistä yhden muille jaettavaksi.

    Kuulijoiden tehtävänä on kuunnella. He eivät saa kysyä mitään, puhua, keskeyttää, lohduttaa tai koskea – vain kuunnella. Kuulijan tehtävä on ainoastaan antaa lopuksi lyhyt empaattinen ja myötätuntoinen palaute kertojalle.

    On tärkeää, ettei tunnetta yritetä siirtää tai poistaa vaan annetaan kertojan kokea tunteensa loppuun asti. Leirinuotiolla saa turvallisessa tilassa itkeä ja nauraa, iloita ja ahdistua – tuntea kaiken pohjaan asti.

    ”Leirinuotiolla saa turvallisessa tilassa itkeä ja nauraa, iloita ja ahdistua – tuntea kaiken pohjaan asti.”

    Isdalin mukaan meillä on kaksi perustarvetta: reagoida ja tulla vastaanotetuksi. Reagointi on asioiden sanoittamista ja tunteiden tunnistamista puheen kautta. Vastaanotetuksi tullaan kuulemisen ja tukemisen kautta.

    Vaikket työskentelisikään vakavien rikosten ja väkivallan parissa, ovat nämä perustarpeet välttämättömiä. Meidän täytyy reagoida, muttemme voi reagoida missä tahansa, milloin vain ja miten vain. Siksi tarvitsemme ”leirinuotioita” – paikkoja, aikoja ja käytänteitä, joiden kautta voimme reagoida turvallisesti, niin että kertojat ja kuulijat ovat valmistautuneet tilanteeseen.

    Missä sinä sytytät leirinuotiosi? Kenties perjantai-iltaisin puolison ja punaviinin parissa jutustellen tai hyvien ystävien kanssa saunan lauteilla järvimaisemaa ihaillen.

    Lisää aiheesta
    • Helsinkiläinen Pelastusarmeijan kapteeni Esa Nenonen aloitti vierailut vankilassa seitsemän vuotta sitten.

      Pastori kuuntelee vankeja, ei arvostele – Esa Nenonen kohtaa tuomitut rikolliset tasavertaisesti ja päätyy usein puhumaan anteeksiannosta sekä arkielämän huolista

    • Eija Himanen jäi leskeksi 38-vuotiaana. Suru kulkee yhä mukana, mutta päällimmäisenä on kiitollisuus yhteisestä elämästä ja siitä, kuinka hyvä isä mies oli pojalle.

      Ihmissuhteet | Maatilan tytön kodissa rakkaus oli vaiennettua – terapeuttina hän törmää usein ongelmaan, joka piilee monen parisuhteen taustalla

    • Yksinäisyys parisuhteessa voi johtua monista asioista, kuten kiireisestä arjesta tai vuorovaikutusongelmista. Kuvituskuva.

      Ihmissuhteet | Yksinäisyys parisuhteessa on vaiettu aihe, josta harva uskaltaa puhua: ”Kun koemme yksinäisyyttä, voimme tuntea myös fyysistä kipua kehossamme”

    • Treffisovellukset auttavat löytämään kumppaniehdokkaita, mutta vuorovaikutuksen ja keskustelun rooli ei ole heikentynyt parisuhteen muodostamisessa tai ylläpitämisessä.

      Kulttuuri | Parisuhdeterapeutti kertoo, miksi maalla asuva saattaa kohdata ennakkoluuloja sinkkumarkkinoilla ‒ taustalla inhimilliset huolet ja tunteet

    Artikkelin aiheet
    leirinuotiomenetelmä
    Per Isdal
    tunteiden käsittely
    työssä jaksaminen
    myötätunto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten