• Avokätiset lahjoittajat pelastivat palkinnon, jota uhkasi lakkauttaminen

    Punni-palkintoa on jaettu vuodesta 2017 lähtien. Se syntyi yksityishenkilön aloitteesta.
    Punni-palkinnon jakaminen vuosina 2025–2028 on varmistunut.
    Punni-palkinnon jakaminen vuosina 2025–2028 on varmistunut. Kuva: Hanna Linnove
    Lukemisto|Kirjallisuus
    12.10.202410:45
    Laura Kuivalahti

    Lastenkirjainstituutti ilmoitti aiemmin syksyllä jakamansa Punni-palkinnon jäävän tauolle rahoituksen puuttumisen takia. Palkinto jaetaan kuitenkin myös ensi keväänä, sillä useat yksityishenkilöt ja kaksi kirjakauppaa ottivat yhteyttä ja halusivat alkaa rahoittaa palkintoa.

    Lisää aiheesta
    • Punni-kirjallisuuspalkinto on ottanut paikkansa lasten- ja nuortenkirjapalkintojen joukossa. Kuvituskuva.

      Kirjallisuus | Rakastetun lastenkirjailijan mukaan nimetty kirjallisuuspalkinto jää ikuiselle tauolle, jos rahoittajaa ei löydy

      Tilaajalle

    Lahjoitusten ansiosta 2000 euron arvoinen palkinto voidaan jakaa myös vuosina 2025–2028.

    ”Palkinto sekä rohkaisee ja tukee esikoiskirjailijoita ja kuvittajia, että erityisesti nostaa esiin rohkeita ja ajankohtaisia aiheita, jotka muuten helposti jäävät ilman huomiota ja kaupallisemman kirjatarjonnan varjoon”, Punnia tukevat Arja Kanerva ja Ilppo Aaltonen kertovat tiedotteessa.

    Heidän mukaansa palkinto lisää myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyttä sekä muistuttaa sen monimuotoisuudesta.

    Kaikki Punni-palkintoa tukevat henkilöt toimivat kirja-alalla. Mukana ovat muun muassa Vinhan kirjakauppa Ruovedeltä ja Karhun kirja ja paperi Raahesta.

    ”Kaikki kirjallisuus on tärkeää, mutta erityisesti laadukas lastenkirjallisuus, sillä sieltä innostus lukemiseen lähtee”, sanoo Reetta Ronn Karhun kirjasta ja paperista.

    Lastenkirjainstituutti on jakanut Punni-palkintoa vuodesta 2017 lähtien esikoisteoksille sekä rohkeille avauksille lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Palkinto syntyi yksityishenkilön aloitteesta, ja sitä rahoitettiin vuosina 2017–2024 yksityishenkilön lahjoituksella.

    Tänä keväänä palkinnon sai Eveliina Talvitien ja Jani Ikosen Ai niin, minä olen muuten Lee (Enostone, 2023).

    Kirjallisuuspalkinto on saanut nimensä Kirsi Kunnaksen luomalta Punni-jänikseltä.

    ”Kaikki kirjallisuus on tärkeää, mutta erityisesti laadukas lastenkirjallisuus, sillä sieltä innostus lukemiseen lähtee.” Reetta Ronn

    Lisää aiheesta
    • Lehtinen tekee muun muassa kirja-aiheisia TikTok-videoita.

      Kirjallisuus | Onnimanni-palkinto nuortenkirjallisuuden edistämisestä Ulla Lehtiselle

    • Kirjastossa voi käydä yhdessä lapsien kanssa ja näin antaa hyvää esimerkkiä lukuharrastukselle.

      Kulttuuri | Kirjojen lukeminen vaatii tylsyyden sietämistä, mutta sillä voi olla yllättävä vaikutus lapsen koulumenestykseen

    • Kirjallisuus | Tutkija kaipaa lastenkirjoihin lisää rauhallisuutta ja myös köyhyyden kuvausta

      Tilaajalle
    • Tampereen keskustassa sijaitsevan Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttely esittelee vuonna 2021 Suomessa julkaistut lasten- ja nuortenkirjat.

      Kirjallisuus | Lastenkirjallisuuden maaseutu on jämähtänyt viime vuosituhannelle – Tutkija toivoo muutosta: ”Tarvitaan kotimaisia tekijöitä, joilla saisi mieluusti olla omaa kosketusta luontoon ja maaseutuun”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki