Tutkija kaipaa lastenkirjoihin lisää rauhallisuutta ja myös köyhyyden kuvausta
Uusissa lastenkirjoissa ei välttämättä enää suoraan sanota, onko päähenkilö poika vai tyttö.Tilaajalle
Kuva: Timo FilpusSuomen satusetä Sakari Topelius vakiinnutti jo 1800-luvulla lastenkirjallisuuden yhdenvertaiseksi taidemuodoksi. Hänen alkuperältään ruotsinkieliset satukokoelmansa käännettiin nopeasti myös suomeksi.
”Topelius oli viisas ja aikaansa edellä oleva lastenkirjailija. Hän ymmärsi, että lapset saavat itse tulkita runomuotoisia näytelmiä koulujen kevät- ja joulujuhlissa. Topelius halusi laskeutua lapsen tasolle”, lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistunut tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen sanoo.
Lastenkirjallisuus on hänen mukaansa aina julkaisuaikansa peli. Teokset heijastavat aikuisten toiveita ja odotuksia, joita he kohdistavat vasta idulla olevaan lapseen.
Varhaisissa lastenkirjoissa tahto oli yleensä aina aikuisen taskussa. Niissä korostuivat aikakauden kristilliset arvot ja isänmaallinen eetos, Heikkilä-Halttunen kertoo.
Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki -kirjat uudistivat lastenkirjallisuutta 1900-luvun alkupuolella anarkistisella perhekuvauksella. Kiljuset olivat myös ensimmäinen pitkä lastenkirjasarja, asiantuntija muistuttaa.
”Kiljusen herrasväki -kirjoissa aikuiset esitetään lapsen kaltaisina hahmoina, jotka eivät kontrolloi tunteitaan eivätkä äänenpainojaan.”
Sotien aikana myös lastenkirjallisuus oli maanpuolustusaatteen läpitunkemaa ja avoin venäläisviha näyttäytyi kuvakirjoissa. Jälleenrakennuksen kaudella 1940- ja 1950-luvulla lastenkirjallisuuteen alettiin suhtautua aiempaa arvostavammin.
"Monet tunnetut aikuisten kirjailijat kokivat tärkeäksi kirjoittaa teoksia myös lapsille. Kirsi Kunnas sai herätteen kirjoittaa lapsille suomentaessaan vapaasti brittiläistä lastenrunoutta Hanhiemon iloinen lipas -kokoelmaan 1954.”
Nykyiset lasten kuvakirjat opettavat tutkijan mukaan arjen hallintataitoja, mutta ilman aiemmin yleistä pyrkimystä kasvattaa ja ohjeistaa.
"Lastenkirjoissa esiintyvät aikuishahmot tohtivat sanoa, että he eivät tiedä kaikkea esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Näin viestitään, että aikuiset ja lapset voivat ottaa yhdessä selvää vaikeasta asiasta", Heikkilä-Halttunen kertoo.
1970-luvun kantaaottavissa lastenkirjoissa eriarvoisuuden kaltaiset ongelmat saatettiin laittaa jopa päiväkoti-ikäisten lasten harteille.
”Esimerkiksi Kaarina Helakisan kirjassa 5-vuotias tyttö, Elli Velli Karamelli, pelastaa kaupungin saasteilta, kun ahne tehtaanjohtaja ei piittaa päästöistä lainkaan.”
Päivi Heikkilä Halttunen
Vapaa tutkija, kriitikko, tietokirjailija ja kouluttaja. Koulutukseltaan filosofian tohtori.
Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden päätoimittaja. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntija vuodesta 1986.
Väitöstutkimus Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi, suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden institutionalisoituminen ja kanonisoituminen 1940–1950-luvulla, SKS 2000.
Muutamat trendiaiheet, kuten moniarvoisuus ja tunnekasvatus, toistuvat tutkijan mukaan 2020-luvun lastenkirjoissa.
”Keskushenkilöksi voidaan jo nostaa esimerkiksi ruskeita lapsia tai Down-lapsia ilman sormella osoittamista”, hän iloitsee.
Perheenjäsenten välisiä suhteita kuvataan paljon, mutta uusissa lastenkirjoissa ei välttämättä suoraan sanota, onko keskushenkilö sukupuoleltaan poika vai tyttö.
Perinteiset kristilliset aiheet näkyvät enää vain pienkustantamoiden lastenkirjoissa.
”Yleiskustantamot eivät käsittele edes arkista uskoa, mikä kertoo ajan hengestä ja maallistumisesta”, Heikkilä-Halttunen pohtii.
Hän kaipaa myös nykyistä enemmän maaseutukuvauksia lasten- ja nuortenkirjoihin. Suurin osa kirjailijoista ja kuvittajista asuu Etelä-Suomessa, joten ehkä he kokevat pienten paikkakuntien miljöön vieraaksi.
Esimerkiksi Kaarina Helakisan kirjassa Elli Velli Karamelli 5-vuotias tyttö pelastaa kaupungin saasteilta, kun ahne tehtaanjohtaja ei piittaa päästöistä lainkaan.
1800- ja 1900-luvun vaihteen lastenkirjoissa on paljon kuvauksia köyhistä ja rikkaista lapsista. Esimerkiksi Topeliuksen teoksissa köyhät lapset esitetään usein rikkaita jalomielisempinä.
Nykyisissä lastenkirjoissa todellista köyhyyden kuvausta kartetaan, ettei kenellekään jää paha mieli. Tutkijan mukaan kustantajat eivät näe aiheessa myyntipotentiaalia.
”Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt todella paljon viime vuosien aikana. Siksi aiheesta vaikeneminen hämmästyttää”, Päivi Heikkilä-Halttunen kritisoi.
Tutkija toivoisi seikkailupitoisen remellyksen rinnalle myös enemmän rytmiltään rauhallisia lastenkirjoja tavallisesta arjesta.
”Keskittymiskyky on meillä kaikilla jo koetuksella. Siksi olisi tärkeää, että kirja voisi olla lapselle myös yksi keino rentoutua hektisen arjen keskellä.”
Nykyisissä lastenkirjoissa todellista köyhyyden kuvausta kartetaan, ettei kenellekään jää paha mieli.
- Osaston luetuimmat
