
Viimeiset sudet saivat pannan kaulaan keväällä 2019, ja se oli sitten siinä.
Vuonna 1998 aloitettu seuranta tuli päätökseensä oikeastaan parinkin asian vuoksi. Yksi keskeinen syy oli toiminnan kalleus.
”Erityisesti helikopteritunnit maksoivat paljon”, sanoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.
Rahaa esimerkiksi 10 suden pannoitukseen meni vuosittain karkeasti noin 150 000 euroa vuodessa: helikopteriin noin 70 000 ja pantoihin 30 000 euroa sekä puolentoista kuukauden työpanos matkakuluineen vähintään neljältä ihmiseltä.
Pannoista luovuttiin, ja tilalle tuli DNA-näytteiden keruu suden ulosteista. Halpaa ei ole sekään, sillä esimerkiksi 1 000 näytteen analysointiin meni aiemmin runsaat 100 000 euroa vuodessa, ja lisäksi omaa väkeä on keruun vuoksi pois muista tehtävistä. DNA-analyysit tehdään nyt Lukessa, mutta sen kustannus selviää myöhemmin.
Tutkimustavan muutosta puolsi pari muutakin seikkaa. Pantaseuranta jouduttiin keskittämään Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon, missä on paljon valtion maita. Toiminta vaatii maaomistajan luvan, ja Lounais- ja Länsi-Suomen yksityismailla suhtautuminen oli nihkeää. Kattavaa kuvaa susitilanteesta ei saatu, koska Suomen noin 30 perhelaumasta voitiin seurata vain noin 10:tä.
Susiseurannan pääasiallisin tarkoitus on tuottaa tarkka arvio petojen määrästä, ja siihen tarkoitukseen DNA-seuranta on ylivoimainen. Koko Suomi saadaan haltuun ja paljon tarkemmin kuin pannoilla.
”Samoin saadaan selville, montako paria, perhelaumaa ja pentuetta Suomessa on. Lisäksi voimme hahmottaa laumojen reviirit, niiden välitilat ja päällekkäisyydet”, selvittää Kojola.
Kääntöpuoli on, että tietoa ei kerry susien käyttäytymisestä samaan tapaan kuin ennen.
”Pantaseurannan aikaan tiesimme tarkemmin, paljonko ja mitä riistaa susi saalistaa. Kun lauma oli lähtenyt saaliin luota pois, saatoimme mennä paikan päälle tutkimaan”, sanoo Kojola.
Lisäksi ennen saatettiin saada tietoa, kuinka usein ja kuinka lähellä pihapiirejä susi liikkuu. Päivällähän saadaan yhä näköhavaintoja, mutta yöllä siihen ei ole mahdollisuuksia. Samoin susien pesintämaastojen tutkiminen on vaikeutunut. Aiemmin osattiin helpommin mennä katsomaan niitä, kun pesue oli poistunut sieltä.
Salametsästys ei lisääntynyt, vaikka susien sijainti tiedettiin.
Pantasusien intensiiviseurannassa lähetin paikansi sudet puolen tunnin välein kesällä ja tunnin välein talvella. Susitutka näytti niiden liikkeet kartalla, mikä oli yhdelle kiinnostavaa viihdettä ja toisille arvokasta tietoa. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluivat metsästäjät, jotka pystyivät sovelluksen paremmin suojelemaan koiriaan. Tätä on moni jäänyt kaipaamaan.
”Toki tuo palvelu oli vain oheistuote, mutta se tosiaan vähensi koiravahinkoja – vaikka ei niitä tietenkään kokonaan poistanut.”
Tarpeellinen tieto metsästäjille saatiin juuri Itä-Suomessa, missä koiravahinkoja sattuu eniten. Lännessä taas suuret peura- ja kauriskannat vähentävät Kojolan mukaan riskiä, että susi iskisi koiriin kiinni ainakaan nälkäänsä.
Osa arveli aikoinaan, että liveseuranta olisi lisännyt susien salametsästystä. Kojola ei moista huomannut, vaikka toki muutamia pantoja löytyi ilman sutta. Metsästäjät hyötyivät moninverroin enemmän siitä, että lauman sijainti tiedettiin ja sitä osattiin koirien suojelemiseksi varoa.
Signaalit ovat jo sammuneet, vaikka jokin panta pyörisi vielä hukan kaulassa.
Yhteensä noin 200 sutta ehti saada pannan kaulaan siitä lähtien, kun seuranta aloitettiin Kuhmossa 24 vuotta sitten.
Jossain vaiheessa pelättiin, että pannat aiheuttavat pedoille ikäviä haavaumia. Ainakaan susia ne eivät Kojolan mukaan rasittaneet pyöreän mallin ansiosta.
Signaalit ovat jo sammuneet, vaikka jokin panta pyörisi vielä hukan kaulassa. Periaatteessa niiden pitäisi itse irrota vuoden kuluttua kiinnittämisestä itsellään, eikä sellaisia ainakaan riistakameroiden kuvissa ole enää näkynyt.
Mahdotonta ei ole sekään, että menetelmä vielä joskus palaisi takaisin.
”Tietotaitoa ja tutkimusmestareita meillä on. He osaavat tarvittaessa pannoituksen. Menetelmää ei ole kuopattu”, Kojola sanoo.
Hän lisää, etteivät toisaalta pannoituksen haasteet ole kadonneet minnekään.