Joka on syrjässä, on vieras omassa maailmassaan – Ja maassaan

Juhannuksesta jouluun on tunnetusti puoli vuotta. Päivänsankarien ikäeroa on ajateltu olevan saman verran, vaikka meillä ei olekaan asiasta sen kummempaa tietoa. Johannes Kastaja olisi siis kuusi kuukautta vanhempi kuin Jeesus.

Juhannuksen alla mieleeni palautui jo joulun alla esitetty Perjantai-dokkari. Siinä dokumenttiohjaaja Sami Kieksi kuvasi oman elämänsä notkahdusta ja sen opetuksia. Kannatti kuunnella keskittyneesti.

”Uusi sana on kuin tuore siemen, joka heitetään keskustelun maaperään” (Wittgenstein). Kieksi ei tosin käyttänyt mitään aivan uutta ilmaisua, mutta liitti vanhaan uuden ja tuoreen vivahteen.

Kysymys oli syrjäytymisestä. ’Syrjäytyminen’ on omituinen puolitäsmäkäsite, jonka mukaan nuori on syrjäytynyt, jos hän ei ole töissä tai koulutuksessa. Paitsi että sana voi viitata moneen muunkinlaiseen huono-osaisuuteen tai ongelmatilanteeseen.

Kun Kieksi puhuikin ”syrjään jääneistä”, hän tavoitti sen, mikä on olennaisinta: ihmisen oma kokemus. Samalla päästiin pohtimaan, missä määrin kysymys on toisten toteuttamasta syrjään jättämisestä ja missä määrin omaehtoisesta syrjään jättäytymisestä.

Kun puhutaan syrjään jäämisestä, ratkaisevaa tekijää ei nimetä – oli se sitten rakenne tai henkilö.

Joka on syrjässä, on vieras omassa maailmassaan. Ja maassaan: toinen Kieksin tuoreesti hyödyntämä vanha sana oli ’yhteiskunnanvastaisuus’.

Kun en koe kuuluvani eikä minun elämälläni ole tässä kokonaisuudessa mitään väliä, enpä minäkään välitä mistään mitään. Turhautuminen on kaikenkattavaa: haistakaa paska koko valtiovalta ja kaikki muutkin.

Koulutuksen tai työelämän ulkopuolella oleva ei välttämättä otsikoi itseään ”syrjäytyneeksi” eikä liioin ole yhteiskuntaa vastaan. Mutta se joka kokee, ettei häntä kukaan hae elämän seinustalta ja kutsu pyörimään siellä missä muutkin, vieraantuu noiden välinpitämättömien ja itsetyytyväisten itselleen varaamasta yhteiskunnasta kaikkinensa.

Sitä rauhallisempaa on yhteiskunnan kehitys, mitä tarkemmin kokemuksia kuunnellaan. Sitä paremmin säilyy yhteiskuntarauha, mitä kattavammin erilaisia näkemyksiä edistetään demokratian normaaleilla pelisäännöillä.

Tänä juhannuksena jään miettimään sitä Nasaretin Jeesusta, jota Johannes Kastaja piti ”minua väkevämpänä”. Häntä seurasi kaksitoista omaan yhteiskuntaansa vain ohuesti kiinnittynyttä nuorta miestä, koska hänessä he näkivät vaihtoehdon.

Jeesuksen julistamassa Jumalan valtakunnassa heilläkin olisi paikkansa ja inhimillinen arvokkuutensa. Hän kun kolusi kaikki nurkat ja haki sieltä kaikki syrjään jääneet, jätetyt ja jättäytyneet.

Kirjoittaja on emerituspiispa.