
Välkkyvin valoin varustettu hissi imaisee korkeuksiin 32 sekunnissa. Vauhti tuntuu korvissa.
Näsinneulan näköalatornin ravintolassa humisee vaimeasti. Sisustus on skandinaavisen pelkistetty ja tornin betonisuutta korostava. Pöytiä peittävät valkoiset liinat. Valtaosa asiakkaista syö Finlandia-menun, joka sisältää nieriää, poroa ja muita pohjoisia makuja.
Näsinneulan ravintolatoiminnan päällikkö Eeva Kokko kertoo, että ravintolassa korostuvat kotimaisuus ja lähituotanto.
Pöydissä näkyy useampikin hääseurue. Perhejuhlien viettäjien ja yritysasiakkaiden lisäksi ravintolassa käy ystäväporukoita, pariskuntia sekä huvipuistosta nauttivia perheitä.
Tarjolla on herkkua kaikille aisteille, kun Näsijärvi kimmeltää alhaalla. Yläilmoista on kiinnostavaa seurata Tampereen rakennushankkeita: Mihin on noussut uusia asuinalueita ja missä kulkee upouusi raitiotie. Särkänniemen laitteiden kieppuminen näyttää vinhalta ylhäältäpäin katsottuna. Näköalaravintolan tasanne pyörähtää kierroksen noin 45 minuutissa, joten maisemat tulevat tutuiksi kaikkiin suuntiin.
Alemmalla tasanteella palvelee kahvila-baari, josta saa pientä purtavaa.

Aina Näsinneulassa ei ole vallinnut näin seesteinen tunnelma. 1970-luvun lopulla ravintolassa toimi hämyinen, samettituoleilla ja punaisilla verhoilla sisustettu yökerho vähäpukeisine puputyttöineen. Talvella 1980–81 tornissa kieppui rullaluistindisko.
Paikassa on koettu synkkiäkin hetkiä, sillä tornin alkuaikoina viisi ihmistä teki itsemurhan heittäytymällä sieltä alas. Nykyään ulkotasannetta ympäröi metallihäkki, ja se on suljettu yleisöltä.
Aikoinaan tornin rungon sisällä on pingottu porrasjuoksukisoja. Ennätys on vuodelta 1989, jolloin palomies Jari Koistinen harppoi ylös 651 porrasta, 120 metriä, ajassa 3 minuuttia 4 sekuntia.
Nykyään henkilökunnalla ei ole lupaa päästää asiakkaita portaikkoon muutoin kuin hätätilanteissa.

Kovassa tuulessa Näsinneula voi kallistua 15 senttimetriä suuntaansa. Hyvä, että joustaa, eikä napsahda poikki. Tornin on suunnitellut Pekka Ilveskoski. Runko on unkarilaisten rakennusmiesten käsialaa. Betonin liukuvalu valmistui vikkelästi 33 päivässä eli neljän metrin päivävauhdilla.
Idean näköalatornista sai Tampereen silloinen kaupunginjohtaja Erkki Lindfors vierailtuaan 75-metrisessä Puijon tornissa Kuopiossa.
Kaupungin päättäjät reissasivat Yhdysvaltoihin, josta mukaan tarttui myös idea planetaariosta. Seattleen oli valmistunut Space Needle -torni, joka kantoi pyörivää näköalaravintolaa 150 metrin korkeudessa. Neula-nimitys siirtyi myös Tampereen torniin, tosin aluksi sitä kutsuttiin Särkänneulaksi.

Lopulta tornin optimaalinen korkeus määritettiin lentelemällä helikopterilla ja katselemalla maisemia eri korkeuksista.
Tornin isä Lindfors kuoli vuonna 1969, joten hän ei päässyt koskaan Näsinneulan pikahissien kyytiin. Vielä 90-luvun alussa hisseissä oli kuljettajat, jotka pitivät ravintolasta poistuvat asiakkaat kurissa ja estivät hätäjarrun asiattoman käytön.
Näsinneulalla on muitakin tehtäviä kuin ihmisten viihdyttäminen. Digitan radiolähetin lähettää korkeuksista toistakymmentä radiokanavaa. Lisäksi tornin huipulla sijaitsee säämajakka, joka viestii kaupunkilaisille tulevasta säästä: mitä keltaisempaa, sen aurinkoisempaa. Vihreä puolestaan kielii sateesta.