Siirrettävien pienplanetaarioiden avulla Mikko Suominen opettaa avaruuden salaisuuksia koululaisille ja turisteille. Kuva: Xiaouyn Suominen
Avaruustoimittaja pakeni valosaastetta ja kiirettä Lappiin – ”Mietimme, että miksi emme muuttaisi, kun ei ole pakko tietyssä paikassa asua”
”Niin kauan kuin vähintään kerran viikossa ehtii kunnon luontoretkelle, muistaa, miksi Lappiin tultiin”, Mikko Suominen sanoo.Tilaajalleinari
Mikko ja Xiaoyun Suomisella on järeät välineet avaruuden tarkkailuun. Kuva: Mikko SuominenAamu alkaa annostelemalla itse piomittuja marjoja puuron kylkeen: lakkaa, mustikkaa, puolukkaa. Ulko-ovelta lähtee latu, joka ylittää vain yhden soratien ennen metsää, joka jatkuu Hammastunturin erämaahan. Ei pöllömmät puitteet etätyölle.
Avaruuteen erikoistunut tiedetoimittaja Mikko Suominen on yksi tilaisuuteen tarttuneista. Koronapandemian alettua kolmisen vuotta sitten hän toteutti vaimonsa Xiaoyunin kanssa pitkäaikaisen haaveen Lappiin muuttamisesta. Sieltä kirjoitustyöt tulevat hoidetuiksi siinä missä Tampereeltakin.
”Mietimme, että miksi emme muuttaisi, kun kerran ei ole pakko tietyssä paikassa asua.”
Vuokra-asunnon hankinnassa pariskunnalla kävi tuuri, sillä niitä vapautui kausityöläisiltä juuri koronapandemian alussa. Emäntäkoulun opettajien entinen asuntola sijaitsee puolen kilometrin päässä Ivalon keskustasta ja naapurit ovat mukavia.
”Revontulioppaita Lapissa on pilvin pimein, mutta sellaisia, jotka osaisivat kertoa, mitä kaikkea muutakin taivaalla on, ei ole paljon.”
Innostus Lappiin sai alkunsa, kun Suomiset mökkeilivät säännöllisesti ystävän luona Inarijärvellä. Aluksi kiinalaisesta suurkaupungista kotoisin olevan vaimon piti totutella kävelemään metsässä ja katsomaan, mihin astuu.
”Nyt hän on jo kovan tason retkeilijä”, Suominen kertoo.
Kaksikko käy niin vaeltamassa, hiihtämässä, melomassa kuin kalastamassakin. Vaimo auttaa myös yrityksen pyörittämisessä. Tiedeviestinnän osana Taivo Productions Oy järjestää koululaisille ja turisteille näytöksiä siirrettävässä planetaariossa. Muovikankaasta pingotetun kuvun alle mahtuu istumaan parisenkymmentä henkeä.
Mahdollista on myös tiirailla kaukoputkella tähtiä Suomisen opastamana.
”Revontulioppaita Lapissa on pilvin pimein, mutta sellaisia, jotka osaisivat kertoa, mitä kaikkea muutakin taivaalla on, ei ole paljon yhtään”, Suominen toteaa.
”Monelle Keski-Euroopan valosaasteesta tulijalle on elämys, kun he ehtivät ensimmäistä kertaa katsella rauhassa taivaalle.”
Suominen toivoo, että Suomessa ymmärrettäisiin paremmin pimeyden valtti matkailussa ja yöunien parantajana. Ivalon kylänraitillakin loimottaa useampi kaupan valomainos ja kirkkoa valaistaan yötä päivää.
”Olen puhunut kunnan virkamiehille valosaasteesta. Olisi hyvä, että valot sammutettaisiin, kun kaupat menevät kiinni.”
”Olen puhunut kunnan virkamiehille valosaasteesta. Olisi hyvä, että valot sammutettaisiin, kun kaupat menevät kiinni.”
Suominen on harrastanut tähtitiedettä 16-vuotiaasta asti. Sittemmin hän on myös opiskellut avaruustekniikkaa diplomi-insinööriopintojensa ohessa kansainvälisessä avaruusyliopistossa Strasbourgissa, jossa opettajina oli astronautteja.
Hän on rakentanut harrasteraketteja, joita laukaistaan useiden kilometrien korkeuteen sekä osallistuu yhä eri avaruusyhdistysten toimintaan Ursasta avaruustutkimusseuraan ja paikallisiin tähtiyhdistyksiin.
Suominen on myös vetänyt avaruustekniikan kurssia Tampereen teknillisessä yliopistossa.
”Ihmiskunnan tulevaisuus on avaruudessa. Meidän täytyy katsoa kauemmas ja miettiä tapoja, joilla ihmiskunta pystyy matkustamaan Marsiin ja Kuuhun ja tekemään sinne siirtokuntia”, Suominen pohtii hämmentäessään kahvia hotelli Inarin ravintolassa.
Hän uskoo, että pysyvä siirtokunta on mahdollinen jo runsaan parinkymmenen vuoden päästä.
Toisekseen avaruudessa leijailee valtavat resurssit. Suomisen mukaan Marsin ja Jupiterin välillä liikkuvien asteroidien sisältämien metallien nykyarvo on noin sata miljardia euroa jokaiselle maapallon asukkaalle. Ehkä niitä hyödyntämällä ei tarvitsisi Lapinkaan maisemia ja ympäristöä pilata kaivoksilla.
Suomiset retkeilevät paljon. Eräharrastuksessa tarvitsee varustetta jos jonkinlaista. Kuva: Xiaoyun SuominenParasta pohjoisessa asumisessa on luonto ja sen tuomat harrastusmahdollisuudet.
”Luonnon keskellä vuodenajat ovat arjessa mukana. Maalis-huhtikuussa jääkiipeillään ja kesällä vaelletaan ja marjastetaan”, Suominen kuvailee. Vaikka hän etelän ihminen onkin, Offia ei kulu, eivätkä kädet huido hyttysiä ja mäkärisiä. Suominen arvelee tulleensa immuuniksi niille.
Spesiaalein ajankohta on marraskuun loppu, jolloin voi päästä retkiluistelemaan Inarijärven peilikirkkaalle jäälle.
”Silloin taivaan värit ovat mahtavat ja tuore, sileä jää alla. Harva pääsee kokemaan sitä.”
Suominen ajelee usein Suomi-neidon päälaen yli Norjaan. Siellä hänen lempivaellusreittinsä kulkevat Finnmarkin läänin ylängöillä. Kalastaa saa kaikessa rauhassa, eikä lupakaan ole kallis, kunhan ei havittele lohia.
Pisteitä Suominen antaa myös kotikunnalleen Inarille kuntalaisten tasavertaisista kalastus- ja metsästysmahdollisuuksista.
Harrastusten moninaisuudesta johtuen tarvitaan ”sata taitoa ja sata tavaraa”, joita ei kaupungissa tarvitse. Onneksi erätarvikkeita saa helposti käytettyinä ja sataneliöisessä asunnossa on säilytystilaa ahkioille, vaatteille, suksille, kirjoille, soittimille, kaukoputkille, kalastusvälineille ja valokuvaustarvikkeille.
Rajan Suominen vetää moottoroituihin vempaimiin.
”Moottorikelkkaa ja -sahaa en hanki, ellei ole pakko.”
Mikko Suominen on huomannut, että Lapin luonnossa riittää ikuistettavaa. Kuva: Xiaoyun SuominenHuonojakin puolia toki löytyy pikkupaikkakunnalla asumisesta.
”Ihmiset eivät ole yhtä avoimia kuin isoissa kaupungeissa. Hyvien ystävien saaminen on hankalampaa kuin Tampereella tai Jyväskylässä.”
Suominen on saanut tuttavia yhdistystoiminnan ja harrastusten kautta. Korona-aikana hän opetteli soittamaan trumpettia ja töräyttelee nykyään kansalaisopiston vaskipuhallinorkesterissa, joka on esiintynyt muun muassa Ivalon kirkossa.
Etelän ystäviin yhteydenpito sujuu sosiaalisen median kautta ja kutsumalla heitä kylään.
”Kutsutuista ehkä 20 prosenttia on tullut, vaikka Finskillä olisi helppoa lentää tänne Helsingistä.”
Suominen itse käy etelässä pari kertaa vuodessa.
”Norjassa syrjäseuduista huolehditaan paremmin. On hirveä ajattelutapa, että kaikki palvelut pitäisi keskittää muutamaan kasvukeskukseen.”
Toinen seikka, joka ajoittain käy mielessä, on avun saamisen hitaus.
”Täytyy ymmärtää, että jos saa aivoinfarktin, paranemisen ennuste on hieman erilainen kuin jos asuisi Helsingissä. Ivalossa päivystävä lääkäri hoitaa koko Rovaniemen pohjoispuolista aluetta. Leikkaukset tehdään Rovaniemellä neljän tunnin ajomatkan päässä.”
Suomisen ystävä lennätettiin kerran tunturista helikoprterilla, kun hän kaatui ahkiota vetäessään ja polvi meni tuusannuuskaksi.
”Norjassa syrjäseuduista huolehditaan paremmin. On hirveä ajattelutapa, että kaikki palvelut pitäisi keskittää muutamaan kasvukeskukseen.”
Suominen harkitsee satelliittihälyttimen hankkimista, jotta apua voi kutsua, vaikkei puhelimessa olisi kenttää.
Melomalla saavuttaa erilaisia maisemia. Kuva: Xiaoyun SuominenMuuttaminen käy mielessä vain hetkittäin. Niin kauan kuin vähintään kerran viikossa ehtii kunnon luontoretkelle, muistaa, miksi Lappiin tultiin.
Tyypilliseen tapaan myös Suominen kokee, että turhin kiire on jäänyt kaupunkiin. Hänellä on mahdollisuus tehdä noin 30-tuntista työviikkoa ja käyttää aikaa eräilyyn.
”Ei välttämättä tarvitse paiskia enemmän töitä saadakseen enemmän rahaa.”
Onni kun on jatkuvasti ovenavauksen päässä.
- Osaston luetuimmat
