Anni Korhonen toivoo, että Puukarin Pysäkin komeista rakennuksista pääsee jatkossakin nauttimaan suuri joukko ihmisiä. Yksityisasuntona tila tuntuisi menevän hukkaan. Kuva: Reijo Haukia
Anni Korhonen sulki suositun ravintolan pelastaakseen itsensä – ”Täällä jokainen miettii, miten pystyisi irtaantumaan yrityksestään”
Anni Korhonen uupui ja joutui lopettamaan vanhempiensa perustaman Puukarin Pysäkin. Nyt hän opettelee löytämään kadonnutta iloa uudelleen yksinkertaisista asioista.TilaajalleNurmes
Anni Korhonen selvisi viime vuoden hiihto- ja kesäkaudesta vain koska kalenteriin oli merkitty Puukarin Pysäkin viimeinen aukiolopäivä elokuun lopulle. Kuva: Reijo HaukiaKulunut kesä on ollut Anni Korhoselle eriskummallinen.
Hän vietti kuusi päivää ystävänsä mökillä, kävi marjassa, teki road tripin autolla ja oli kolme päivää Ilosaarirockissa.
Tämä ei ehkä kuulosta kovin kummoiselta, mutta Korhoselle kesä totisesti oli sellainen. Ensimmäistä kertaa koko työuransa aikana hänellä nimittäin oli kunnollinen kesäloma.
”Olen kasvanut ja juurtunut siihen, että valoisaan aikaan tehdään töitä”, Korhonen sanoo.
Uudenlainen vapaus on tuntunut oudolta mutta ihanalta.
”On ollut mielenkiintoista, kun en ole joka päivä ollut aamusta iltaan siinä tilassa, että palvelen kansaa.”
Helposti vapaa kesä ei järjestynyt. Se vaati Nurmeksen Valtimolla, Kuutostien varrella sijainneen perheyrityksen lopettamista. Elokuun 2023 jälkeen Puukarin Pysäkki ei ole enää majoittanut tai ruokkinut matkalaisia.
”Jos yritin laittaa päätä johonkin uuteen suuntaan, päädyin vain hakkaamaan sitä seinään.”
Anni Korhonen
Toimi vuosina 2012–2023 Puukarin Pysäkin yrittäjänä Nurmeksen Valtimolla. Pysäkillä toimi majatalo ja ravintola.
Julkaisi keväällä 2024 Juurisyyt-teoksen, jossa kertoo karjalaisesta ruokakulttuurista ja resepteistä suomeksi ja englanniksi.
Perheeseen kuuluvat 14-, 13- ja 11-vuotiaat lapset.
Harrastaa 15-kielisen kanteleen soittoa ja kuorossa laulamista.
Korhosen vanhemmat perustivat Puukarin Pysäkin luomutilansa yhteyteen 1990-luvun alussa. Korhosen käsiin yritys siirtyi vuonna 2012.
Kahdeksaan vuoteen Korhonen ei laittanut yritystä hetkeksikään kokonaan kiinni. Lastensa kanssa hän pyrki pitämään pienen loman syksyisin, mutta kunnolliseen pysähtymiseen ei ollut aikaa.
Sitten maaliskuussa 2020 iski koronapandemia ja hirsirakennuksen ovi oli laitettava säppiin.
”Silloin heräsin siihen, että tällaista tyhjyyttäkin on olemassa, vapaita viikonloppuja.”
Koronapandemia tarjosi pysähdyksen, mutta ei se lomaa ollut. Korhosen piti keksiä miten pitää yritys pystyssä ja oma perhe leivässä. Samalla takaraivossa alkoi itää epäilys siitä, oliko Puukarin Pysäkki enää häntä varten.
Ne vuodet olivat vaikeita. Korhonen tunsi itsensä koko ajan väsyneemmäksi.
”Universumi löi niin monta ovea kiinni. Jos yritin laittaa päätä johonkin uuteen suuntaan, päädyin vain hakkaamaan sitä seinään.”
Jopa karjalainen iloisuus alkoi kadota Korhosen sisimmästä. Hän ei enää jaksanut kohdata ihmisiä, ja turhasta vänkäävät asiakkaat saivat raivon kiehumaan sisikunnassa. Hän ei osannut uskoa – ei omaan jaksamiseensa eikä siihen, että tulevaisuus kääntyisi valoisammaksi.
”Jokaisen kiven käänsin niinä vuosina, siitä en itseäni voi moittia. Lopettaminen on ollut isoa asia minulle. Ja Pohjois-Karjalan matkailulle, mutta ei se voi olla yhden ihmisen harteilla.”
Puukarin Pysäkin pihalle on tänä kesänä eksynyt vain muutama matkalainen, jotka eivät ole huomanneet paikan lopettanen. Kuva: Reijo HaukiaViime vuoden tammikuussa päätös oli tehtävä. Ensin hän kertoi lähipiirilleen, sitten yhteistyökumppaneille. Huhtikuussa hän tiedotti asiasta sosiaalisessa mediassa. Edessä oli Pysäkin viimeinen kesä.
”Olin todella helpottunut, mutta monet asiakkaat olivat aika tunteellisia ja aidosti pahoillaan. Toisaalta olen saanut vierailta mielettömästi myötätuntoa, he ovat ymmärtäneet että ei yksin tällaisia kokonaisuuksia voi kannatella.”
Korhonen ei suinkaan ole ainoa 2020-luvun myllerryksien väsyttämä yrittäjä. Kohtalotovereita löytyy etenkin ravintola-alalla vaikka kuinka paljon.
”Sori vaan, mutta täällä jokainen miettii miten pystyisi irtaantumaan yrityksestään.”
Korhosen mielestä tarvittaisiin radikaaleja toimia, jotta yritykset ja niiden taustalla uupuvat yrittäjät saataisiin pelastettua.
”Voitaisiin kokeilla, miten verotetaan täällä maaseudulla toimivia yrityksiä tai yrityksiä, jotka käyttävät suomalaisia raaka-aineita. Tarvitaan radikaaleja toimia, euroja ja vipuvoimaa, että Itä-Suomeen jäisi yrittäjiä ja työntekijöitä ylläpitämään palveluita.”
”Olen jopa toivonut itselleni sairautta, joka veisi kahdeksi kuukaudeksi sairaalaan.”
Nyt Korhosella on ollut aikaa ja voimia miettiä tulevaisuuttaan. Hän on käynyt työhaastatteluissa, ja ottanut raskaasti jokaisen seinän, joka on noussut hänen ja unelmien työpaikaksi luulemansa pestin väliin.
Vaihtoehtoja on. Permakulttuuri kiinnostaisi, samoin opettaminen.
Innostumista on kuitenkin suitsinut hartioilla painava uupumus ja taloudelliset paineet.
”Pankissa ei ymmärretä, että kun yrittäjä uupuu, hän ei pysty tekemään töitä. Olen jopa toivonut itselleni sairautta, joka veisi kahdeksi kuukaudeksi sairaalaan. Yrittäjällä ei ole mitään turvaa, ei suojaa.”
Valtimolta Korhonen ei ole halua muuttaa pois. Hänellä on kolme lasta, joiden puolesta hän on valmis tekemään mitä tahansa. Nyt se tarkoittaa vanhoille kotiseuduille jäämistä.
”Minulla on vahva halu pitää tämä kolkka asutettuna. Mutta niin, että minun ei tarvitse repiä itsestäni joka solua irti, että se olisi mahdollista.”
”Olen huolissani, että karjalainen kulttuuri katoaa.”
Valtimolla Korhosta pitää myös vahva yhteys karjalaisiin juuriin. Aihe on hänelle niin rakas, että hän julkaisi keväällä Juurisyyt-kirjan, johon on koonnut ajatuksia karjalaisesta emännyydestä sekä perinteisiä reseptejä.
Karjalaisessa ruokakulttuurissa Korhoselle keskeisintä on raaka-aineiden rikkaus ja keräilykulttuuri. Nykymaailmassa nämä arvot ovat joutuneet harmillisen sivuun.
”Olen huolissani, että karjalainen kulttuuri katoaa. Emme ole rahallisesti rikkaita, mutta elämäntapamme tuo herskyvyyttä. Nyt meidät nujerretaan pikkuhiljaa niin että ilo katoaa.”
Korhoselta vaikeat vuodet varastivat kokkaamisen tuoman ilon. Siksi hän on viime aikoina jättänyt kapustat rauhaan.
Sen sijaan hän etsii iloa luonnon kauneudesta – värikkäistä kukista ja marjapensaiden antimista.
Mutta ei Korhonen halua heittäytyä makaamaan täydelliseen toivottomuuteen. Tulevaisuudella on varmasti vielä paljon tarjottavaa.
Välillä Korhonen kuulee jopa keittiön kutsun. Esimerkiksi silloin kun japanilaisen ruokamaailman supertähti tulee katsomaan, mistä karjalaisessa keittiössä ammennetaan makuja ja ideoita.
”Varmasti ilo palaa myös kokkaamiseen. Mutta erilaisena kuin ennen.”
Viki-koira kirmailee mieluusti Anni Korhosen mukana. Kuva: Reijo Haukia- Osaston luetuimmat
