• "Minkäslaiset kotiolot sulla ihan oikeesti on?" – joka viides mies on ollut parisuhdeväkivallan uhri

    Nyt vietetään isänpäivään huipentuvaa miestenviikkoa. Käynnissä on myös movember-kampanja.
    Tärkeiden esineiden tai lemmikkieläimen satuttaminen on yhtälailla väkivaltaa, Väestöliitto muistuttaa. Puhelimen tutkiminen voi houkuttaa mustasukkaista puolisoa, mutta myös toisen kontrollointi on henkistä väkivaltaa.
    Tärkeiden esineiden tai lemmikkieläimen satuttaminen on yhtälailla väkivaltaa, Väestöliitto muistuttaa. Puhelimen tutkiminen voi houkuttaa mustasukkaista puolisoa, mutta myös toisen kontrollointi on henkistä väkivaltaa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto
    7.11.201619:44
    Terhi Pape-Mustonen

    Miessakit ry muistuttaa käynnissä olevasta miesten viikosta ja siitä, kuinka yleistä miesten kokema väkivalta on.

    "Yli puolet suomalaisista miehistä on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa 15 vuotta täytettyään. Miehet joutuvat yleisimmin tuntemattoman tekemän väkivallan kohteeksi. Parisuhteessa naiset kokevat miehiä enemmän väkivaltaa, mutta vakavassa parisuhdeväkivallassa eroa ei ole."

    Väestöliitto kertoo, että yli viidesosa miehistä on joutunut väkivallan uhriksi aikaisemmassa parisuhteessaan. Parisuhdeväkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaaliluokissa.

    "Miehet kestävät naisen fyysistä väkivaltaa pitkään. He selittävät, että se ei ole oikeaa väkivaltaa, sillä he ovat monesti isompikokoisia kuin nainen. Väkivalta traumatisoi miehiä, vaikka nainen ei fyysisesti olisikaan miestä vahvempi eikä miehelle tulisi näkyviä fyysisiä vammoja", psykologi Elina Nurminen kirjoittaa järjestön verkkosivuilla.

    Puolison väkivaltaisuutta ei voi parantaa. Siihen voi kuitenkin varautua laatimalla etukäteen turvasuunnitelman.

    Naiset käyttävät fyysistä väkivaltaa useammin sanallista väkivaltaa.

    "Naisten tekemä väkivalta on usein sanallista. Nainen huutaa, kritisoi tai kieltäytyy puhumasta. Hän ei suostu tekemään päätöksiä yhdessä tai nolaa toisen ystävien edessä. Moitteet voivat liittyä miehen vaatteisiin tai kykyyn hoitaa lapsia", Nurminen kuvailee.

    "Tämä kaikki on henkistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta saa seksuaalisen muodon, kun siihen liittyy toisen seksuaalisuuden tai kehon kritisointia ja vertaamista muihin."

    Lähisuhteissa koettu väkivalta koetaan erityisen haavoittavana.

    Miehen joutuminen väkivallan uhriksi on usein tabu, eikä siitä kerrota viranomaisille tai muille tahoille. Myös keskusteluapua voi olla vaikea saada.

    Nelli Kähärän pro gradu-työ "Miesten kokema parisuhdeväkivalta heterosuhteessa" Jyväskylän yliopistosta kertoo, että fyysistä väkivaltaa kokeneilla miehillä on erityisen paljon kroonista sairastelua.

    "Mulla oli sen puolentoista vuoden aikana 40 lääkärissä käyntiä. Ni mun oma lääkäri kysy sitten, että kuule, minkäslaiset kotiolot sulla ihan oikeesti on?", yksi haastateltavista kertoo.

    Pelko muuttaa miehen käytöstä myös silloin, kun välitöntä väkivallan uhkaa ei ole, esimerkiksi julkisilla paikoilla. Pelon kanssa eläminen on vaikeaa ja gradun haastatelluista usea oli harkinnut itsemurhaa.

    "No sanotaan näin, että ennen tätä suhdetta en oo ikinä ajatellu itsemurhaa, ni aattelen sitä viikottain, jopa useemmin. Mietin tavallaan, miten pääsis pois. Ehkä kaks kertaa viikossa nykyisin, se on pahentunu", toinen haastateltu kuvaa.

    Tietoa miestenviikon tapahtumista löytyy verkkosivuilta ja Facebookista. Aiheesta löytyy runsaasti tietoa Väestöliiton verkkosivuilta.

    Marraskuussa vietetään myös Movemberia, jolloin miehet voivat kasvattaa viikset ja osallistua eturauhassyövän vastaiseen työhön keräämällä varoja ja jakamalla tietoutta asiasta.

    Artikkelin aiheet
    parisuhdeväkivalta
    miestenviikko
    Miessakit ry
    Movember
    väkivallan uhri
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten