• Kuulin osuvan perustelun, miksi lentokoneessa kannattaa matkustaa ahtaasti ja turistiluokassa

    Ajattele laajasti mutta matkusta ahtaasti, kehottaa Anni Takko kolumnissaan.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Koneet ja kulkuneuvot
    14.1.202406:00
    Kolumni
    Anni Takko

    Ajauduin joululomalla keskusteluun business-luokassa lentämisestä. Koko keskustelu oli mielestäni luisunut jo väärille raiteille, sillä lentomatkustamisen valtavien hiilidioksidipäästöjen ja muiden ilmastovaikutusten takia olisi pitänyt puhua, onko koko lentäminen oikeutettua.

    Business-luokan ei pitäisi enää olla edes vaihtoehto – yksityiskoneista puhumattakaan.

    Olin kuitenkin tyytyväinen, kun kuulin osuvan perustelun turistiluokassa matkustamiselle: paljonkin matkustava ihminen viettää lentokoneessa häviävän pienen osan elinajastaan. Pahempaa kuin ahdas matkustaminen onkin ahdas ajattelu.

    Ilmastoystävällisen matkustamisen kulmakiviksi voisi luonnehtia paitsi hitauden ja maata pitkin matkustamisen, myös ahtauden.

    Mieleeni tulivat heti bussimatkat Nepalissa, jossa saatoin istua riisisäkkien päällä (ei omien säkkien) vuohi sylissäni (ei oma vuohi). Bussiin ei juurikaan jätetty tyhjää tilaa.

    Mutta miten välttää ahdasta ajattelua? Algoritmien tarjoilema tieto tai ”tieto” ei ainakaan helpota ajattelun laajentamista oman kuplan ulkopuolelle.

    Itsekin olen ollut lähellä poistaa somealustoiltani ihmisiä, jotka ajattelevat kovin toisin. En kuitenkaan ole poistanut, siinä toivossa, että voisin ehkä ymmärtää jotakin heidän ajattelustaan.

    En tosin ole varma, onko some tähän hyvä kanava – aidot keskustelut olisivat. Keskusteluihin kannattaa heittäytyä aina, kun tulee tilaisuus.

    Omaa mieltä voi myös harjoituttaa, ja yksi tapa on kiitollisuuden vahvistaminen. Kiitollisuus lisää onnellisuutta ja vahvistaa toivoa. Kiitollisuuden kautta saattaa pystyä näkemään, mikä on hyvin juuri tässä ja nyt.

    Elämä on epävarmuuden sietämistä eikä oikeastaan juuri mitään pitäisi pitää itsestäänselvyytenä, ei edes elämää itseään.

    Kun matkustat ahtaasti, usein myös ilmasto kiittää.

    Eräässä toisessa joulunajan keskustelussa minulta kysyttiin mielipidettäni onnelliseen parisuhteeseen. Siinä tilanteessa kysymys oli tarkoitettu hauskaksi, keventäväksi heitoksi. Vastasin kuitenkin tosissani, että onnellisen parisuhteen salaisuus on kiitollisuus toisesta.

    Kiitollisuutta voi harjoittaa esimerkiksi koettamalla huomata ja pohtia kiitollisuuden aiheita ja kirjoittaa niitä ylös tai vaikkapa valokuvata niitä. Tähän tarkoitukseen monet somealustat ovatkin oivallisia. Mutta kääntöpuoli on somealustoilla tapahtuva vertaaminen.

    Omaa iloa ei taida juuri mikään tuhota tehokkaammin kuin vertailu toisiin – joilla näyttää olevan vielä iloisempaa. Mutta siihen harhaan ei pidä haksahtaa. Meillä kaikilla on taakkamme.

    Jos et ole vielä tehnyt lupausta uudelle vuodelle, harkitse tätä: matkusta ahtaasti mutta ajattele laajasti. Varaa aikaa ajattelemiselle ja kiitollisuuden kokemiselle.

    ”Suuri ymmärrys on laajaa ja kiireetöntä; pieni ymmärrys on ahdasta ja kiireistä”. (Mestari Zhuang)

    Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu ilo kaksinkertaistuu ja suru puolittuu.

    Lisää aiheesta
    • Ääri-ilmiöt koettelevat muualla maailmassa aivan toisella tavalla kuin Suomessa, vaikkei tulvat meilläkään harvinaisia ole.

      Ympäristö | Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten ne, jotka ovat siihen vähiten syyllisiä

    • Selvityksen harvoja poikkeuksia oli Helsinki–Oulu junareitti, jolla lentäminen oli kalliimpaa kuin junalla kulkeminmen.

      Matkailu | Selvitys: Junaliput lähes kaksi kertaa lentolippuja kalliimpia, Suomessa harvinainen poikkeus

    • Lapset kertovat aikuisille usein viisauksia elämästä.

      Ihmissuhteet | Totuuden kuulee lapsen suusta – kuten että valkoinen iho merkitsee usein etuoikeutettua asemaa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee