• Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten ne, jotka ovat siihen vähiten syyllisiä

    Anni Takko toteaa kolumnissaan, että jokaisen tulisi tehdä voitavansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
    Ääri-ilmiöt koettelevat muualla maailmassa aivan toisella tavalla kuin Suomessa, vaikkei tulvat meilläkään harvinaisia ole.
    Ääri-ilmiöt koettelevat muualla maailmassa aivan toisella tavalla kuin Suomessa, vaikkei tulvat meilläkään harvinaisia ole. Kuva: Kimmo Haimi
    Lukemisto|Ympäristö
    24.9.202306:00
    Kolumni
    Anni Takko

    Luin kambodzhalaisen kumppanimme raporttia hankkeen etenemisestä. Kyseessä on hanke, jossa parannetaan lasten oikeuksien toteutumista ilmastonmuutoksesta kärsivillä alueilla. Yllätyin lukemastani.

    Meille Suomessa ilmastonmuutos on jossakin määrin kaukainen asia. Toisin on useilla muilla alueilla maailmassa. Kambodzhan raportissa kerrotaan siitä, miten lähes kaikissa perheissä on joku kuollut tai vammautunut sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen vuoksi.

    Miten satoa ei enää saada, koska kuivuus tai vastaavasti tulvat vievät sadon.

    Miten moni aikuinen on muuttanut kaupunkiin ansaitakseen elantoa perheelleen ja lapset on jätetty isovanhempien hoitoon maaseudulle.

    Miten koulunkäynti on vaarassa keskeytyä, koska toisaalta koulurakennukset tuhoutuvat myrskyissä, toisaalta lapset ovat sairaana entistä helpommin sillä tartuntataudit ovat lisääntyneet, toisaalta lapsia tarvitaan jälleen entistä enemmän kotitöissä vanhempien poissa ollessa ja esimerkiksi vedenhakumatkoilla, sillä puhdasta juomavettä ei ole saatavilla.

    Kehittyvissä maissa puuttuu länsimainen sosiaaliturva.

    Huh. Entistä epäreilummaksi kaiken tekee se, että ilmastonmuutoksen aiheuttamista kriiseistä kärsivät eniten ne, jotka ovat sen syntyyn ja kiihtymiseen vähiten vaikuttaneet.

    Ylemmän keskitulotason ja korkean tulotason maat aiheuttavat 86 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Matala- ja keskituloisten maiden lapset kantavat kuitenkin suurimman osan menetyksistä.

    Tämän tyyppisiä raportteja lukiessani tai hankkeissa vieraillessani pohdin usein, mitä osaisin itse tehdä. Olisinko yksi niistä aktiivisista, voimakkaista naisista, jotka nousisivat puolustamaan perhettään ja olisivat kekseliäitä uusien toimeentulotapojen suhteen? Vai muuttuisinko passiiviseksi vaikeroijaksi, joka näkisi vain esteitä ympärillään ja kokisi suurta toivottomuutta?

    Kaikilla meillä on elämäntaistelumme, mutta kambodzhalaisella äidillä ei ole esimerkiksi sosiaaliturvaa. Hän ei voi hakea sieltä elatusta, jos tulva vie sadon. Valtio on kyllä jakanut heikossa asemassa oleville ruokakasseja ja joissakin tapauksissa voi saada avustustakin.

    Luin juuri Anneli Kannon Veriruusut-kirjan. Se kertoo nuorista naisista sisällissodan pyörteissä ja heidän valinnoistaan. Jäin taas miettimään samaa kysymystä, mitä olisin mahtanut itse osata tehdä. Elämä oli monella tapaa toivottoman raskasta ja monelle punakaarti näyttäytyi väylänä saavuttaa jotakin parempaa, ainakin ruokaa ja vaatteita. Eikä moni punakaartiinkaan liittynyt osannut lainkaan kuvitella, mihin lopulta joutui – taistelun osapuolena sotaan.

    Laaja ilmastosota tai sota puhtaasta vedestä ovat toivottavasti tulevaisuuden uhkia, jotka eivät tule koskaan toteutumaan. On silti syytä toimia.

    On tehtävä voitavansa omalla kohdallaan ja vaatia päättäjiltä toimenpiteitä. Myös auttaa niitä, jotka ilmastonmuutoksen vaikutuksista jo raskaasti kärsivät. YK:n pääsihteerin sanoin, olemme siirtyneet globaalin kiehumisen aikakaudelle ja mahdollisuuksien ikkuna on sulkeutumassa. Toimiako, vai sulkeako silmänsä ajatellen, ettei tämä kosketa minua?

    Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran lasten oikeuksien asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu.

    Lisää aiheesta
    • Sateet olivat vielä jokin aika sitten monin paikoin maailmaa paljon ennustettavampia kuin nyt.

      Maatalous | Ilmastonmuutoksen torjunta sataa maanviljelijän laariin

    • Kolumnistin ulkomaisille ystäville mökkielämä oli jotakin täysin uutta ”villissä luonnossa asumista”, eivätkä he voineet uskoa, miten paljon Suomessa on tilaa.

      Ihmissuhteet | Suomi on erityinen maa – näytetään maamme erityislaatuisuus myös maahanmuuttajille!

      Tilaajalle
    • Joka neljäs nuori kokee yksinäisyyttä. Yksinäisyys lisää merkityksettömyyden kokemusta ja masennusta.

      Ihmissuhteet | Joka neljäs nuori kokee yksinäisyyttä, ja vastuu on meillä aikuisilla – vahvemman kuuluu ajaa heikomman oikeuksia

    • Hyvä odottaminen on osa itse kokemusta. Se ei tarkoita passiivista olemista, jossa hyvien asioiden oletetaan tapahtuvan itsestään.

      Kulttuuri | Suomalaiset ovat odottajakansa, jolla jonottaminen ja punaisissa valoissa seisominen on verissä – näin tunnistat hyvän ja haitallisen odottamisen

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    kehitysmaat
    lasten oikeudet
    Kambodzha
    Suomen Lähetysseura
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä