Suomalaiset ovat odottajakansa, jolla jonottaminen ja punaisissa valoissa seisominen on verissä – näin tunnistat hyvän ja haitallisen odottamisen

”Olen odottanut ensi viikolla alkavaa ratsastusleiriä joulusta lähtien”, sanoi ystäväni lapsi. Hän oli myös säästänyt itse leiriään varten. Mikä voisi olla parempaa kuin nähdä vaivaa asian toteutumisen eteen, odottaa ja päästä lopulta nauttimaan lopputuloksesta.

Lapsen innostuksesta ja kärsivällisyydestä vaikuttuneena jäin miettimään kahta asiaa: Miten onnellista on, kun on asioita, joita odottaa. Odottaminen vaatii jonkinlaista kiireettömyyden tilaa. Ja toisaalta, miten tärkeää on malttaa odottaa.

Mitä asioita olen viime aikoina itse odottanut? Olen kyllä suunnitellut ja valmistellut monenlaisia asioita ja kivoja tapahtumia, mutta en ehkä ole ennättänyt odottaa. On ollut liian kiire odottamiselle.

Odotus voi kuitenkin olla joskus myös se jännittävin tila: itse odotuksen aihe on vielä edessä ja saan sen kokea!

Odottaminen on usein hyvästä ja myös osa kokemusta. En tarkoita passiivista odotuksen tilaa, jossa vain odotetaan hyvien asioiden tulevan luokse. Tarkoitan odottamista, jossa nähdään vaivaa onnistumisen tai tulossa olevan mukavan asian eteen.

Odottamisen sietäminen on myös sen tosiasian hyväksymistä, ettei hyvä elämä voi olla vain seikkailusta, matkasta tai huippukohdasta toiseen hyppimistä. On kestettävä epävarmuutta, odottamista ja sitä, ettei kaikki kiva tapahdu heti.

Hyvään elämään kuuluu myös tavallisuus ja epämukaviltakin tuntuvien asioiden sietäminen.

Nykyajan mantra tuntuu olevan, että työura ja jopa koko elämä pitäisi määritellä jatkuvasti uudelleen. Vain siten voisi pysyä kilpailukykyisenä ja elää huippuelämää.

On kuitenkin muistettava, että kaikki toiveet tai odotukset elämästä eivät välttämättä käy toteen, sillä kaikki asiat eivät ole hallittavissamme. Asioiden lopullinen toteutuminen riippuu monesta muustakin tekijästä.

Epärealistiset odotukset ovat tehokkaita onnellisuuden tärvelijöitä. Ajatus, jonka mukaan kaikessa onnistuminen on vain itsestä kiinni, on vaarallinen. Täydellistä elämää ei kannata jäädä odottamaan.

Me suomalaisethan olemme luonnostamme odottajakansaa. Meille jonottaminen, punaisissa valoissa seisominen, vaikka ketään ei näkyisi missään ja vuoron odottaminen on luontaista.

Itselleni mieleenpainuvin kokemus oli Kathmandun erään puiston portilla. Jonottaisin varmaan vieläkin siellä vuoroani, ellen olisi ymmärtänyt toimia kuten paikalliset toimivat. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä, vaikka itsestäni sellainen outo etuilu tuntui röyhkeältä. (Tosin en etuillut, koska kyseessä ei siis ollut mikään jono!)

Ulkomaalaiset ystävämme ovat juuri käymässä luonamme Suomessa. He ovat olleet tähän asti vasta Helsingissä ja heidän kokemuksensa on, että suomalaiset ovat kovin kilttejä ja kärsivällisiä.

Ilahduin tästä kokemuksesta erityisesti näiden ikävien hallituskohujen jälkimainingeissa. Hyvyys voittaa aina! Meillä ei saa olla mitään ”konteksteja”, joissa äärimmäisen rasistinen ja julma kommentointi olisi hyväksyttyä.

Oma roolini taitaa tässä asiassa olla vain harjoituttaa odottamisen taitojani ja seurata, miten tilanne kehittyy. Mutta hiljaista hyväksyntääni en sille aio antaa.

Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran lasten oikeuksien asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu.