• Kun Mela-asiamies tarttui siveltimeen, alkoi maaseutu ilmestyä tauluihin – ”Ei mitään saa, jollei uskalla kokeilla”

    Mynämäkeläisen Mela-asiamiehen, Satu Puustisen, työ viljelijöiden parissa on laajentunut uusiin ulottuvuuksiin, kun hän alkoi maalata maaseudun ihmisiä ja elämää.
    Tilaajalle
    Sadun ateljee on rakennettu navetan päätyyn entiseen sikalaan. ”­Maalatessa en ole aloittaessani koskaan päättänyt mitä tulee. Tehdessä vasta valkenee.”
    Sadun ateljee on rakennettu navetan päätyyn entiseen sikalaan. ”­Maalatessa en ole aloittaessani koskaan päättänyt mitä tulee. Tehdessä vasta valkenee.”  Kuva: Stiina Hovi
    Lukemisto|Kulttuuri
    18.2.202420:30
    Stiina Hovi
    Mynämäki

    Kevättä lupaava aurinko siivilöityy 101 vuotta vanhan hirsitalon tupaan.

    ”Talvella päivät ovat niin lyhyitä, että maalaaminen luonnonvalossa onnistuu vain viikonloppuisin”, Satu Puu kertoo. Silloin hän viettää aikaa tiiviisti navetta-ateljeellaan.

    Puu on taiteilijanimi, hänen oikea sukunimensä on Puustinen. Puustisena hänet tuntee moni varsinaissuomalainen viljelijä, sillä Sadun arkityö on Mela-asiamies. Hän muun muassa neuvoo viljelijöitä sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa.

    ”Tapaan asiakkaita myös vastaanotollani ja tilakäynneillä. Koen hyvin tärkeänä kasvokkain asioimisen etenkin alkuun: asiakkaan on jatkossa helpompi lähestyä.”

    Arkityö on säännöllistä, joten maalaamiselle aikaa on iltaisin ja viikonloppuisin.

    Sadun kosketus maaseutuun tuli äidin suvun kautta. ”Sukulaisten tiloilla sitä pikkulikkana lanttupenkkiä harvennettiin ja lehmiä lypsettiin siskon kanssa.”

    Satu on miehensä kanssa asunut satavuotiaassa Torpassa virallisesti viitisen vuotta, mutta he ovat omistaneet sen pidempään. ”Silti on olo, että olemme aina olleet täällä.”
    Satu on miehensä kanssa asunut satavuotiaassa Torpassa virallisesti viitisen vuotta, mutta he ovat omistaneet sen pidempään. ”Silti on olo, että olemme aina olleet täällä.” Kuva: Stiina Hovi

    15-vuotiaana Satu soitti läheiselle ravitallille ja kysyi, pääseekö töihin. Pääsihän hän.

    Haaveena hänellä oli alun perin lähteä opiskelemaan suomen kieltä yliopistoon. ”Mokasin kirjoitukset ja löin hanskat tiskiin.”

    Seuraava vaihtoehto, agrologin koulutus, kutsui. ”Kävin vuoden viljelijälinjaa. Parikymppisenä pidin välivuoden ja rupesin lomittamaan ja karjakoksi. Se oli lähtölaukaus tälle uralle.”

    Satu perheineen muutti Keski-Suomesta Varsinais-­Suomeen 90-luvun lopulla. Työmaa vaihtui vuosien varrella maaseutusihteerin, maaseutuasiamiehen, toimittajan hommien ja projektitöiden jälkeen lopulta Mela-asiamieheksi.

    ”Maaseutu on minut elättänyt koko ikäni, ja olen siitä hyvin kiitollinen.”

    ”Maaseutu on minut elättänyt koko ikäni, ja olen siitä hyvin kiitollinen. Koen sen hirveän läheiseksi ja tärkeäksi asiaksi.”

    ”On suuri lahja, että olen nähnyt niin laajasti erilaisia ihmisiä ja tiloja. Siksi minun on helppoa asiamiehen työssä solahtaa asiakkaan asemaan”, Satu pohtii.

    ”Etenkin lomitus antoi tärkeää kokemusta. Olen kaikkia muita eläimiä työkseni hoitanut paitsi kanoja. Ja niitäkin on nyt kotona lemmikkeinä. Olen ollut sikalassa, lampolassa, ravi- ja ratsutallilla, navetassa...”

    ”Sika voisi olla sieluneläimeni. Se on niin älykäs!” Satu nauraa. ”Minua kiinnostaa hirveästi ihmisen ja eläimen välinen yhteys.”

    Lemmikkikanat ovat osoittautuneet mielenkiintoisiksi ja oppivaisiksi. ”Kanat ovat kertakaikkisen mainioita eläimiä.”

    Kaapo-ponin muotokuva on maalattu puulevylle. ”Tykkään maalata kovalle pinnalle. Teen nopeasti ja isosti, en jää nysväämään.”
    Kaapo-ponin muotokuva on maalattu puulevylle. ”Tykkään maalata kovalle pinnalle. Teen nopeasti ja isosti, en jää nysväämään.” Kuva: Stiina Hovi

    Hevosia Sadun perheellä on ollut vuosien mittaan lukuisia. Hän ja tytär ovat kilpailleet ratsastuksessa menestyksekkäästi.

    ”Hevosissa kiehtoo, miten niin iso eläin suostuu tekemään asioita, joita ihminen pyytää. Kun hevosen luottamuksen saa, on siinä jotain enemmän.”

    ”Miten tarkasti hevonen ihmistä lukee. Valtavan kiinnostava eläin!”

    Pihassa on tällä hetkellä kaksi lemmikkiponia.

    ”Ja se riittää nyt.”

    Pihassa on kaksi ponia, zemaituka-rotuinen Kaapo ja connemara Misty. ”Me vaan tykätään niistä. Itse en enää ratsasta, mutta puuhailen mielelläni ponien kanssa.”
    Pihassa on kaksi ponia, zemaituka-rotuinen Kaapo ja connemara Misty. ”Me vaan tykätään niistä. Itse en enää ratsasta, mutta puuhailen mielelläni ponien kanssa.” Kuva: Stiina Hovi

    Luovuus on ollut osa Sadun elämää aina. ”Taide, kirjoittaminen ja maaseutu ovat minussa hyvin syvällä ja tärkeitä”, Satu pohtii. ”Nyt, kun katson elämää taaksepäin, niin olen saanut ne kaikki.”

    Haaveensa suomen kielen opiskelusta Satu toteutti aikuisena. ”Tein tutkinnon työn ohessa. Siitä olen tosi ylpeä. Turhaan luovutin silloin kirjoitusten jälkeen.”

    ”Toisaalta polku olisi ollut sitten hyvin erilainen. En olisi saanut tällaista työuraa.”

    Satu valmistui viime syksynä myös kuvataiteilijaksi helsinkiläisestä Taidekoulu Alfasta.

    Opinnot olivat puoliksi vahinko. ”Poikani opiskelee näyttelijäksi, ja hänen kanssaan puhumme paljon taiteesta. Sattumalta hän luki lehdestä ääneen juttua Alfasta ja sanoi, että äiti, sun pitää hakea tuohon kouluun.”

    ”Toinen sysäys oli asiakas, joka sanoi lähtevänsä opiskelemaan kuvataiteilijaksi. Tuli olo, että kyllä minäkin vielä voin.”

    Satu kuvaa taidettaan sanoilla maan- ja ihmisläheisyys. ”On usein arvoitus miten väri käyttäytyy. Tykkään tietystä vapaudesta, yllättävyy­destä.”
    Satu kuvaa taidettaan sanoilla maan- ja ihmisläheisyys. ”On usein arvoitus miten väri käyttäytyy. Tykkään tietystä vapaudesta, yllättävyy­destä.” Kuva: Stiina Hovi

    Koulutus sujui monimuotoisena, kuukaudessa oli yksi lähiviikonloppu. Kolmen opiskeluvuoden aikana syntyi satoja teoksia.

    ”Koulussa joku tulppa lähti irti. Hävisi ajatus siitä, etten muka pystyisi oppimaan jotain. Ei haittaa vaikkei heti onnistu. Uudestaan vaan.”

    Samaa filosofiaa Satu suosii muutenkin elämässään. ”Ei mitään saa, jollei uskalla kokeilla. Jos menee pieleen, mitä sitten.”

    ”Kun joskus vanhana katson elettyä elämää, pohdin, onko se sellaista mitä olen halunnut. Kaikkea ei kukaan saa, eikä ole tarkoituskaan. Mutta että pyrkisi tekemään elämästään oman näköisen niin pitkälle kuin mahdollista.”

    ”Jos itselle on jokin asia tärkeä, ja se ei ole keltään pois, miksei sitä tekisi? Asun metsän keskellä, teen taidetta ja hoidan poneja. Minua ei kiinnosta, mitä joku elämäntavastani ajattelee. Moni miettii liikaa, mitä muut heistä ajattelevat. Täällä ollaan vain kerran.”

    Ihmiset, ruoka ja eläimet ovat taiteilijan rakkaimpia aiheita. Oikealla omakuva kissan kanssa.
    Ihmiset, ruoka ja eläimet ovat taiteilijan rakkaimpia aiheita. Oikealla omakuva kissan kanssa. Kuva: Stiina Hovi

    Taidekoulu avasi Sadun silmät näkemään, miten erilaisia uskomuksia ihmisillä maaseudusta on. ”Käytin tilaisuutta hyväksi avatakseni viljelijöiden arkea. Mitä se on, kun raadetaan kellon ympäri, koneet menee rikki, keli on huono...”

    Taiteellaan hän haluaa herätellä ajattelemaan maaseudun merkitystä. Aiheet ovat yksinkertaisia, mutta taustalla on laajoja kysymyksiä.

    ”Ruoka on eräs kaikkia yhdistävä aihe. Ilman maaseudun ihmisiä ei ole ruokaa. Haluan, että tajuttaisiin, miten hirveä työ kaupan juurespussin takana on. Ei ole itsestään selvää, että se on siinä.”

    Vaikka viljelijöiden tilanteesta puhutaan paljon, eivät kaikki välttämättä ymmärrä sitä. ”Maaseutu ei ole pelkkä maisema, vaan elämä siellä.”

    ”Vastustan kuitenkin kaikenlaista kaupunkilainen-maalainen-jaottelua. Se on minulle punainen vaate. Ihminen ei voi juurilleen mitään. Sen sijaan aikuisen ihmisen vastuulla on hakea tietoa ja muodostaa käsityksensä asioista.”

    ”Taiteellakin halutaan kertoa jotain, vaikkei se olisi edes tietoista. Minä haluan kertoa maaseudusta.”

    Elämän ja kasvun ihme kiehtoo Satua: "Miksi punajuuresta tai porkkanasta tulee tietynlainen, vaikka sen kylväisi aina samalla tavalla? Elämä on kiehtova mysteeri."
    Elämän ja kasvun ihme kiehtoo Satua: "Miksi punajuuresta tai porkkanasta tulee tietynlainen, vaikka sen kylväisi aina samalla tavalla? Elämä on kiehtova mysteeri." Kuva: Stiina Hovi

    Ensimmäinen oma näyttely on parhaillaan menossa maatalousmuseo Sarkassa Loimaalla. Aiemmin hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin. ”Sarkaan pääsy oli ollut unelma jo pitkään.”

    ”Taiteilijana olen vielä kesken: tyylini ei ole täysin muodostunut. Tykkään tehdä erilaisia kokeiluja.”

    Sadun mielitekniikka on pigmenttimaalaus. Se kun on tietyllä tapaa kontrolloimatonta. Arkityössä on oltava johdonmukainen ja tarkka.

    ”Taide on ihan jotain muuta. Se vie mihin vaan.”

    Hän soisi taiteen jossain muodossa osaksi kaikkien elämää: ”Aivoissa on kaksi puoliskoa, järki- ja tunnepuoli. Jos molempia puolia ei ruoki, käy ihminen yksitotiseksi. Luovuus asuu tunnepuolella, ja sen vahvistuminen on ihmiselle hyväksi.”

    Taide voi olla mitä vaan, musiikkia, kuvataidetta, leipomista, teatteria. ”Ei edes itse tarvitse tehdä, kunhan kokee.”

    Sadun ateljee on rakennettu navetan päätyyn entiseen sikalaan. Toista päätyä asuttavat ponit ja kanat.
    Sadun ateljee on rakennettu navetan päätyyn entiseen sikalaan. Toista päätyä asuttavat ponit ja kanat. Kuva: Stiina Hovi

    Syvällä maaseudulla asuminen on mannaa taiteilijalle.

    ”On rauha ja oma tila tehdä. Asuminen näissä maisemissa, tässä kylässä ja talossa luo tietyn tunnetilan, jota on vaikea pukea sanoiksi. Se ruokkii luovuutta.”

    ”Tietynlainen 'tylsyys' ja tila elämässä on aivoille hyväksi. Ei ole liikaa virikkeitä, ihmisiä, häiritsevää meteliä tai pakkoa tehdä yhtään mitään.”

    Perheen kolme lasta ovat jo aikuisia, lapsenlapsiakin on syntynyt jo kolme. ”Juuri nyt on itsellä hyvä tila elämässä tehdä taidetta.”

    ”Toivon, että Sarka-museon näyttely olisi lähtölaukaus ja saisin näyttelyitä muuallekin.”

    Vapaaksi taiteilijaksi heittäytyminen ei Satua kiehdo. ”Jatkuvan luovuuden vaatimus voisi olla liikaa. Se ei myöskään ole taloudellisesti mahdollista. Sitä paitsi tykkään työstäni. Haluan olla viljelijöiden kanssa tekemisissä. Olen hirveän kiinnostunut ihmisten tarinoista.”

    ”Jos olisi paine tehdä taidetta, en tiedä miten tyyli muuttuisi. Tilaustöissäkin minulla pitää olla tietty vapaus. Pakolla syntyneessä ei ole henkeä.”

    Lehmät ovat tulleet tutuksi Sadulle työuralla ja siirtyneet sieltä sujuvasti taiteeseenkin.
    Lehmät ovat tulleet tutuksi Sadulle työuralla ja siirtyneet sieltä sujuvasti taiteeseenkin. Kuva: Stiina Hovi

    Sadulle ihmetellään usein, miten hän ehtii kaiken. ”En pysy paikoillani, en katso telkkaria ja työskentelen nopeasti. En tuumaile päiväkausia. Ryhdyn vaan hommaan ja teen.”

    ”Minulla on hyvä keskittymiskyky. Kun laitan koneen kiinni, työ jää sinne. Menen navettaan ateljeelle, keskityn taiteeseen ja olen irti muiden vaatimuksesta. Taide on omaa aikaa. Silloin en mieti mitään muuta.”

    Maalatessaan Satu kuuntelee musiikkia. Ehdoton suosikki on Behm. ”Mitä enemmän kuuntelen, sitä enemmän arvostan. Todellinen taiteilija. Tekee mitä tykkää, ei ajattele mikä myy.”

    ”Minua inspiroi lahjakkuus taidelajista riippumatta. Jos koen jotain koskettavaa ja suurta, ajattelen, että siinä on jokin kolmas ulottuvuus. Ihminen on siinä vain väline.”

    ”Taide on siitä niin ihanaa, että se on loputon kenttä tutkia ja oppia. Taiteessa ei tule ikinä valmiiksi, aina voi keksiä jotain uutta.”

    Satu Puun näyttely Pientareella 23.3.2024 asti Suomen maatalousmuseo Sarkan ­ravintolasalissa Loimaalla. sarka.fi

    Lisää aiheesta
    • Liekoveden ja Rautaveden maisemista monet on nykyisinkin tunnistettavissa Akseli Gallén-Kallelan maalauksissa tietyistä maamerkeistä. Kylämaisema lampaineen (1884) on maalattu taustanaan Kallialan kylä.

      Lampaita, lehmiä, kuolleita vasikoita ja lintuja, mädäntyvä kuha – Lapsuus Tyrväällä elää Akseli Gallén-Kallelan maalauksissa

    • Petri Ala-Maunuksen maalaustapa on tinkimätön yksityiskohdissa. Kookkaat kollaasimaiset maisemateokset ovat tuoneet suurta huomiota taiteilijalle.

      Jättimäinen Vaara-Suomi -maalaus Ateneumissa oli Petri Ala-Maunuksen uran käännekohta: ”Maalaukseni ovat päänsisäisiä maisemia, utopioita jostakin paremmasta"

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta