

Elämä tarjoilee välillä yllätyksiä juuri niissä asioissa, joissa niitä vähiten osaa odottaa. Näin kävi esimerkiksi Emilia Friskille, joka kouluvuosinaan Loimaan Alastarolla suhtautui ruotsin kieleen pakkoruotsina.
2010-luvun alussa hän kuitenkin tapasi kemiönsaarelaisen ruotsinkielisen maanviljelijän Claus Blombergin. Onneksi Blomberg oli maatalouskoneliikkeen myyjänä työskennellessään joutunut käyttämään suomea niin paljon, että pariskunta pystyi viestimään suomeksi.
Nykyään Frisk ja Blomberg ovat ruuhkavuosia viettävä yrittäjäpariskunta. Blomberg viljelee erityisesti sokerijuurikasta ja kuminaa, ja Friskin yritystoiminta kattaa muun muassa hevoshierontaa, tallilomitusta ja jumppien vetämistä.
Lisäksi Frisk ja Blomberg ovat kahden alakouluikäisen lapsen vanhempia. Heille oli alusta asti itsestäänselvää, että jälkikasvu kasvaa kaksikielisiksi.
”Emme edes keskustelleet mistään kielipolitiikasta. Halusimme antaa lapsille molemmat kielet, koska se kerran oli mahdollista”, Claus Blomberg muotoilee.
Pariskunnan lapset Clarissa Blomberg, 12, ja Cnut Blomberg, 10, puhuvat äitinsä kanssa suomea ja isänsä kanssa ruotsia. Millä kielellä he puhuvat keskenään?
”På svenska”, kuuluu vastaus.

Kieli- ja kasvatustieteissä tällaista kaksi- tai monikielisten lasten kasvatustapaa kutsutaan OPOL-menetelmäksi (One Parent, One Language).
OPOL tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos vanhemmilla on eri äidinkielet, kumpikin vanhempi käyttää lasten kanssa omaa äidinkieltään riippumatta siitä, millä kielellä vanhemmat kommunikoivat keskenään.
Tässä jutussa kaksi- ja monikielisyydellä tarkoitetaan samaa asiaa, eli sitä, että henkilö osaa äidinkielen tasolla enemmän kuin yhtä kieltä.
OPOL on vanha ja vakiintunut tapa oppia kaksikieliseksi, kertoo Åbo Akademin kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnan kielikylvyn ja monikielisyyden professori Siv Björklund.
Usean kielen osaamisesta ei Björklundin mukaan ole koskaan haittaa, mutta parhaimmillaan siitä on valtavasti hyötyä.
Rautalangasta väännettynä hyöty tulee siitä, millaista aivojumppaa eri kielet tarjoavat silloin, kun lapsen kognitiivinen kehitys on kiihkeimmillään.
Pöytä ei olekaan aina pöytä, vaan se voi olla toisen vanhemman kielellä esimerkiksi ”ett bord” tai ”a table”, vaikka kyseessä on sama esine.
Björklund kuitenkin muistuttaa, että kaikki kielitaito vaatii ylläpitoa.
Lapsi saattaa siis olla kaksikielinen niin kauan, kun hänellä on jatkuva mahdollisuus molempien kielten käyttämiseen, mutta toisen kielen taito taantuu nopeasti, jos sitä ei pääse käyttämään.

Tavallisin kaksikielisyyden muoto Suomessa on perinteisesti ollut suomen- ja ruotsinkielisyys.
Nykyään kaksikielisten perheiden osuus on Björklundin mukaan kuitenkin suurimmassa kasvussa suomen ja jonkin muun kielen kuin ruotsin yhdistelmänä, sillä Suomi kansainvälistyy vuosi vuodelta.
Monikielisyys on Suomessa vuosi vuodelta tavallisempi ilmiö, Björklund kertoo. Ilmiön tutkimista tosin hankaloittaa huomattavasti se, että Suomessa väestötietojärjestelmään kullekin henkilölle voidaan merkitä vain yksi äidinkieli, vaikka ihminen osaisi kahta tai useampaa kieltä aivan yhtä hyvin.
Kaksikielisissä perheissä, joissa kielet ovat suomi ja ruotsi, lasten äidinkieleksi merkitään väestörekisteriin nykyään yleensä ruotsi.
Jan Saarela kirjoittaa Finlandssvenskarna 2021-tilastokatsauksessa, että vielä 1980-luvulla kaksikielisten lasten äidinkieleksi merkittiin todennäköisemmin suomi kuin ruotsi, mutta sen jälkeen tilanne on vähitellen kääntynyt toisinpäin.
Myös Clarissa ja Cnut Blombergin äidinkieleksi on merkitty ruotsi, ja he käyvät ruotsinkielistä Amosparkens skolaa[TM1].
Tavallisin kaksikielisyyden muoto Suomessa on perinteisesti ollut suomen- ja ruotsinkielisyys.
Koska Blombergin sisarusten toinen äidinkieli on suomi ja Kemiönsaari on kaksikielinen kunta, sisarukset eivät opiskele suomea toisena kotimaisena kielenä. Heidän suomen kielen oppiaineensa nimi on modersmålsinriktad finska, eli äidinkielenomainen suomi.
Siv Björklundin mukaan äidinkielenomaisella suomella pystytään ottamaan huomioon ne oppilaat, jotka eivät aloita suomen opiskelua aivan alkeista.
Tämä on ruotsinkielisissä kouluissa nykyään arkea, sillä ruotsinkielisten koulujen 1.–6.-luokkalaisista keskimäärin puolet tulee muista kuin täysin ruotsinkielisistä perheistä.
Kemiönsaarelaisperheessä kaksikielisyys on rikkaus, mutta pieniä arkipäivän pulmia tulee välillä vastaan. Esimerkiksi nyt syyskaudella, kun isä käytännössä asuu sokerijuurikkaiden parissa, läksyjen vahtiminen on äidin vastuulla.
Emilia Friskille erityisesti lasten englannintehtävät tuottavat päänvaivaa, sillä hänen pitää ensin saada selville, mitä ruotsinkielisissä ohjeissa sanotaan.
Sitten pitää pyöritellä päässään sanoja suomen kielen kautta englantiin ja miettiä samalla, oliko tämä nyt yhtään ruotsinkielisen tehtävänannon mukaista apua.

”Palaute on tasoa, että sori äiti, mutta ei se ainakaan hyvin mennyt” Emilia Frisk
Joskus kahdella kielellä operointi aiheuttaa huvittavia kommelluksia. Kerran Cnut kysyi äidiltään, mihin puhelimessa tarvitaan uimakorttia.
Emilia Frisk sai miettiä päänsä puhki, kunnes hän oivalsi, että kuopus kysyi sim-kortista. ”Simma” sattuu nimittäin tarkoittamaan ruotsiksi uimista.
Emilia Frisk on huomannut, että lapset suhtautuvat ikätoveriensa kielitaitoon joustavasti, mutta omat vanhemmat ovat eri asia. Frisk sai vastikään Cnutilta hyvin rehellistä palautetta, kun lapsi oli kuullut äitinsä puhuvan ruotsia.
”Palaute on tasoa, että sori äiti, mutta ei se ainakaan hyvin mennyt”, Emilia naurahtaa.
Kaksikieliseksi on mahdollista oppia muutenkin kuin kahden erikielisen vanhemman avulla, Åbo Akademin Siv Björklund kertoo. Yksikielisten perheiden lapset voidaan esimerkiksi laittaa kielikylpyyn tai muuhun laajamittaiseen kaksikieliseen ohjelmaan, eli käymään päiväkotia ja koulua osittain muulla kuin äidinkielellä.
Muitakin ratkaisuja on nähty. Esimerkiksi Helsingin Sanomat (12.8.2024) uutisoi suomenkielisistä vanhemmista, jotka käyttävät lastensa kanssa englantia.
Björklund ei tyrmää tällaistakaan ratkaisua, mutta huomauttaa, että vanhemman käyttämän ei-äidinkielisen kielen pitäisi olla erittäin sujuvaa ja sanavaraston laaja.
Hän lisää, että nykyään lapset altistuvat englannille joka tapauksessa viihteen, pelien ja sosiaalisen median maailmassa.
”Panostaisin mieluummin muiden kielten oppimiseen englannin kielen ohella, jos tavoitteena on monikielisyys”, Björklund muotoilee.
Juttuun on saatu rahoitusta Svenska Kulturfondenilta.