"Belgian Pohjanmaalla" suomea opetellaan Tatun ja Patun sekä muumien avulla
Niina Mäkisen tyttärelle ei löydy suomenkielisiä leikkikavereita kotikylästä. Onneksi isovanhemat ovat Skype-puhelun päässä.
Gregory Boucart osaa jonkin verran suomea, joten hän ei jää ulkopuolisiksi Niina Mäkisen ja kaksivuotiaan Elina Boucart'in keskusteluista. Suomenkielisiä eläinsanoja käydään harjoittelemassa naapurin lampaiden ja lehmien luona. Kuva: Niina MäkinenSyyskuun ensimmäinen päivä oli 2,5-vuotiaalle Elina Boucart'ille erityisen tärkeä: se oli hänen ensimmäinen koulupäivänsä.
Belgiassa koulu on vapaaehtoista alle kuusivuotiaille, mutta käytännössä lähes kaikkien lasten koulutaival alkaa 2,5 vuoden iässä, kertoo Elinan äiti Niina Mäkinen puhelimitse.
Koulussa Elina puhuu ranskaa, mutta kun hän pääsee kotiin, lauletaan äidin kanssa suomenkielisiä lauluja tai laitetaan dvd-soittimeen suomenkielisiä muumeja tai Mimmien Muskari. Iltapesun jälkeen luetaan kirjaa , Tatu ja Patu päiväkodissa on tämänhetkinen suosikki.
Belgialais-suomalaisessa kodissa kaksi kieltä limittyvät kauniisti yhteen.
Niina Mäkisen perhe asuu Remicourtin kunnassa noin tunnin ajomatkan päässä Brysselistä.
"Remicourtissa asuu vajaat 6 000 asukasta keskellä peltoa. Tämä on vähän kuin Belgian Pohjanmaa."
Mäkinen on kotoisin maatilalta Virroilta. Jyväskylässä ranskaa pääaineenaan opiskelleen naisen tie kulki Belgiaan Erasmus-vaihdon kautta.
"Tapasin jo sillä reissulla aika nuorena tulevan mieheni Gregoryn, joka opiskeli maantiedettä."
Gregory Boucart puolestaan muutti pariksi vuodeksi Suomeen vaihto-ohjelman ja yliopistoharjoittelun myötä. Vuonna 1999 pariskunta asettui vakituisesti Belgiaan.
Tyttären kasvattaminen kaksikieliseksi vaatii työtä etenkin Mäkiseltä. Apua on siitä, että Gregory ymmärtää melko hyvin suomea.
"Pienillä paikkakunnilla ihmisillä on varmasti vähemmän kokemusta kaksikielisyydestä. Silloin saattaa tulla epäilijöitä, jotka kysyvät, kannattaako lapselle opettaa suomea, kun se on niin pieni kieli", Niina Mäkinen sanoo.
Suomenkielisiä kirjoja haalitaan aina lomamatkoilla muun muassa kirjaston poistomyynneistä.
"Jos asuu maalla, kaksikielisyys on omasta aktiivisuudesta kiinni. Sinne ei kukaan tule mitään tuputtamaan."
Ruotsalaisessa sairaalatarvikefirmassa, jossa Mäkinen työskentelee, on töissä muutama muukin suomalainen. Aikuiselle riittää siis juttuseuraa, mutta lähistöllä ei ole Elinan ikäisiä suomenkielisiä leikkitovereita.
"Välimatkat ovat Suomeen verrattuna pienempiä, mutta Bryssel on Euroopan ruuhkaisimpia kaupunkeja. Mies käy siellä päivittäin töissä, joten hän ei mielellään lähde sinne viikonloppuna."
Leikin kautta kieltä oppii kuitenkin tehokkaasti, joten Mäkinen on järjestänyt kotonaan leikkitreffejä suomenkielisille lapsille noin kerran kahdessa kuukaudessa. Niihin tullaan pitkänkin matkan takaa. Myös lomamatkat isovanhempia ja serkkuja tapaamaan vauhdittavat oppimista.
Apua pohdintoihinsa kaksikielisestä perhe-elämästä Mäkinen saa kirjoista ja artikkeleista, mutta ennen kaikkea verkon keskustelupalstoilta.
Tällä hetkellä Elinan ranska on jonkin verran vahvempi kuin suomi.
"Kyllä hän suomeksikin puhuu lauseita ja alkaa ihan spontaanisti leikkiä suomen kielellä vaikka kauppaan menemistä."
Mäkinen puhuu tyttärelleen aina ja kaikkialla vain suomea. Juttuseuraa saa myös Virroilla asuvista isovanhemmista Skypen välityksellä.
"Puhumaan oppii vain puhumalla, siksi lapsen kanssa täytyy keskustella ja leikkiä. Pitää vaan uskoa itseensä eikä hävetä omaa kieltään edes julkisilla paikoilla puhuessaan. Kieli on lapselle niin tärkeä asia."
- Osaston luetuimmat
