Siili löytyi henkitoreissaan lumihangesta – kekseliäs idea antoi sille mahdollisuuden selvitä kevääseen

Ylöjärveläisellä maatilalla asuva Maija Pispa hieraisi silmiään kerran jos toisenkin.

Hän päästi maanantaina koirat ulos, ja nämä pyörivät yhden kasvilavan ympärillä. Niitä oli pihalla kolme täynnä turvemultaa ja kuorrutettuna pienellä lumikerroksella.Yhden keskellä oli ammottava reikä.

”Siitä lähti jännä vana lavan yli. Mietin, että mikä elukka tuolla on voinut olla. Pian koira bongasi hangesta siilin,” muistelee Pispa ja naurahtaa, että siilin lumijälki on hieman huvittavan näköinen.

Pispa ajatteli ensin, että piikikäs kaveri on heittänyt henkensä. Vaan vielä mitä: kun koira laittoi kuononsa lähietäisyydelle, siili havahtui ja äityi oikein murisemaan.

”Hain sisältä pahvilaatikon ja vuorasin sen pyyhkeellä. Sitten nostin siilin laatikkoon ja vein sen pannuhuoneeseen viileään, vedottomaan paikkaan.”

Pispa soitti eläinlääkärinä työskentelevälle ystävälleen. Tämä kertoi, että siilin pitäisi painaa noin kilon verran, jotta se pystyy horrostamaan kevääseen saakka. Puntari osoitti kuitenkin korutonta kieltään.

”Se näytti 600 grammaa. Ensimmäinen ajatus oli, että syötän sitä kevääseen. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei minulla ole tarpeeksi kokemusta.”

Pispa muisti toisen tuttavan, joka oli eläkkeellä mutta hoitanut urallaan luonnonvaraisia eläimiä.

”Sovimme työjaosta. Minä järjestän siilille ruuat, ja hän puolestaan saattelee sen sopivaan horrokseen.”

Tuttava kertoi, että tällaiselle tapaukselle tarvittaisiin ”avustettu horros”. Se tarkoittaa, että siilille annetaan ruokaa mutta pidetään melko alhaisessa lämmössä. Näin se ei vaivu syvään horrokseen.

”Kun se lihoo riittävästi, eläin voidaan siirtää horroslaatikkoon”, Pispa sanoo ja kertoo vieneensä sille juuri kassillisen kissanruokaa.

Puolihorrokseen sopiva paikka oli kuulemma löytänyt piharakennuksesta, jossa lämpö oli juuri ja juuri plussalla.

Pispan maatilan pihapiirissä siilit ovat uusia tuttavuuksia. Vasta pari vuotta sitten siellä nähtiin kaksi pienehköä yksilöä, mutta sitten nekin hävisivät. Naapureilla on samanlaisia havaintoja.

”Sympaattisia kavereita nämä ovat ja nykyään hätää kärsimässä. Paljonhan niitä kuulemma kuolee liikenteessä ja vahingossa pihanhoidossa.”

Suurin ongelma lienee kuitenkin talvehtiminen, sillä sahaava lämpö herättää ne uniltaan ja kastelee pahimmillaan talvipesän.

Pispa arvelee, että pelastettu kaveri oli mennyt lavalle toukkien perässä, ja talvi oli yllättänyt sen kuin etelän autoilijat.

”Kolo oli sen verran matala, että varmasti se olisi kastunut lauhoilla keleillä. Jos se oli kaavaillut paikasta talvipesää, niin melkoisen kokematon yksilö oli kyllä kyseessä.”