• Tiesitkö: Vuosisata sitten raha menetti merkityksensä Saksassa, mutta on hyperinflaatio saatu laukkaamaan muuallakin

    100 biljoonan Zimbabwen dollarin seteli sai arvoa vasta keräilijöiden käsissä.
    Tilaajalle
    Hyperinflaatiosta on kärsitty eri puolilla maailmaa yli 50 kertaa vuoden 1900 jälkeen.
    Hyperinflaatiosta on kärsitty eri puolilla maailmaa yli 50 kertaa vuoden 1900 jälkeen. Kuva: Pexels
    Lukemisto|Koti
    26.3.202320:00
    Tuovi Mäkipere

    100 biljoonan Zimbabwen dollarin seteli sai arvoa vasta keräilijöiden käsissä.

    Viime aikoina olemme saaneet tottua uutisiin euroalueen ennätysinflaatiosta, sillä syksyllä 2022 inflaatio laukkasi jopa yli 10 prosentissa. Helmikuussa 2023 euroalueen kokonaisinflaatio oli hidastunut 8,5 prosenttiin, mutta pohjainflaatio kiihtyi ennätykselliseen 5,6 prosenttiin.

    Inflaatiosta on kyse, kun tavaroiden ja palvelujen hinnat nousevat laaja-alaisesti. Silloin tietyllä summalla saa vähemmän kuin ennen, eli rahan arvo laskee. Pohjainflaatiolla puolestaan tarkoitetaan ruuan ja energian hinnoista puhdistettua inflaatiota.

    Näistä luvuista on sentään vielä matkaa hyperinflaatioon, eli tilanteeseen, jossa hinnat nousevat vähintään 50 prosenttia kuukaudessa, tai vähintään 14 000 prosenttia vuodessa. Vuoden 1900 jälkeen hyperinflaatiosta on kärsitty eri puolilla maailmaa yli 50 kertaa.

    Tällä vuosituhannella tolkuttomia inflaatiolukuja rikottiin esimerkiksi Zimbabwessa vuosina 2007–2008.

    Historiankirjoista muistamme kuvia, joissa Weimarin Saksan lapset leikkivät seteleillä. Rahaa olikin painettu holtittomasti, sillä jos leipä maksoi vuoden 1923 alussa 250 Reichsmarkia, marraskuussa samasta leivästä sai pulittaa hulppeat 200 miljoonaa. Hyperinflaatioita nähtiin viime vuosisadalla Euroopassa muitakin, muun muassa 1940-luvun puolivälissä Unkarissa ja 1990-luvun alussa Jugoslaviassa.

    Tällä vuosituhannella tolkuttomia inflaatiolukuja rikottiin esimerkiksi Zimbabwessa vuosina 2007–2008. Hurjimmillaan inflaatio laukkasi 98 prosentissa päivässä, ja tulipa maa painaneeksi jopa 100 biljoonan (ykkönen ja 14 nollaa) Zimbabwen dollarin setelin, jonka arvo ei tosin riittänyt edes lyhyen bussimatkan kulkemiseen.

    Kyseisiä seteleitä painettiin lopulta vain muutama miljoona kappaletta, ja – niin ironista kuin se onkin – niiden arvo lähti nousemaan viime vuosikymmenellä, kun keräilijät kiinnostuivat valtavan numeron sisältävistä paperilapuista.

    Lähteet: Eurostat, History.co.uk: Hyperinflation, Guardian 14.5.2016

    Lisää aiheesta
    • Paavo Sääskilahti asensi uuden ilmalämpöpumpun hyvinkääläiseen omakotitaloon joulukuun puolivälissä niin kuin hän oli tehnyt myös maaliskuussa 2009. Niin ikään kuvaaja Kari Salonen oli paikalla molemmilla kerroilla.

      Kodin talous | Säästövinkit: Näin sähköä on kulunut omakotitalossani vuodesta 2006 lähtien

      Tilaajalle
    • Ennustepäällikkö Meri Obstbaumin mukaan hintojen nousu on jo hidastunut. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Talous | Suomen Pankki: Kuluttajahintojen nousupaineet helpottavat kuluvan vuoden aikana

    • Muista käyttää kantta kattilassa.

      Ruoka | Säästä sähköä ja samalla rahaa ruoanlaitossa ‒ 8 vinkkiä

    Artikkelin aiheet
    hyperinflaatio
    inflaatio
    Zimbabwe
    Weimarin Saksa
    taloushistoria
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen