• MT 50 VUOTTA SITTEN – LA 4.12.

    Lukemisto
    4.12.201515:00
    MT toimitus

    Uusi tietokone aloitti toimintansa

    Maassamme ensimmäinen laatuansa oleva tietokone GE-415 otettiin viime keskiviikkona käyttöön Keskusosuusliike Hankkijassa. Koneen käynnisti Hankkijan hallintoneuvoston puheenjohtaja agr. Olavi Mäenpää. Uudella tietokoneella tullaan keskitetysti hoitamaan varastojen valvonta, joka käsittää mm. hankinnan, laskutuksen, menekin yksityiskohtaisen tilastoinnin ja tarkkailun sekä muita nykyaikaisen liikkeenjohdon edellyttämiä toimintoja koko valtakunnallisen organisaation puitteissa. Mainittakoon, että koneen magneettinauhoille on tallennettu 103 000 artikkelia koskevat tiedot. Lisäksi konetta tullaan käyttämään myös maataloudellisen tutkimustoiminnan, erikoisesti kasvinjalostuksen tarpeisiin. Tietojenkäsittelykeskus muodostuu kuudesta eri koneyksiköstä ja se edustaa alan viimeisintä kehitystä. Kasvavia tarpeita ajatellen voidaan koneryhmää.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tietokoneet
    Keskusosuusliike Hankkija
    GE-415
    kasvinjalostus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja